Minä ja psori

- Tyttö 20 v.

 

Katsoin peilistä tuijottavaa vaaleatukkaista itkusilmää. “Miksi, miksi, miksi?”. Päätä kutitti niin kuin se olisi ollut muurahaispesä ja olat olivat lumihiutaleilla. Diagnoosista oli pari kuukautta ja kaikki tuntui jo mahdottomalta, kuinka näin jaksaisi koko loppu elämän? Ennen itseensä tyytyväinen nuori nainen nyt inhosi herätä aamulla laittautumaan, ensimmäisenä kun vastassa oli tarkistaa olivatko kasvot vielä “koskemattomat”, kuinka muu kroppa voi, saiko hän liikuteltua sormiaan kuin eilen. Ja pahin oli edessä kun hän nosti tuuhean tukkansa, vei sormiaan hiusrajaa pitkin, tunsi rikkinäisen ja röpelöisen ihon. Kutina heräsi kosketuksesta kuin lampun henki. Ja pian olat olivat jälleen hiutaleilla ja iho soimasi omaatuntoa kivulla. Lähipiiri ei tuntunut ymmärtävän, tuestaan huolimatta, miltä kaikki tuntui. “Eihän se ole vakavaa, ei ole mitään hengenvaaraa.” Tiesin kuitenkin etten ollut yksin.

 

Lähdin etsimään tietoa, tarinoita, kokemuksia ja lukiessani tuntui kuin joku olisi puhunut minun huulillani. Huomasin kuitenkin eron, he olivat tehneet päätöksen. Päätöksen siitä, että minä en ole osa tätä vaan se on osa minua, aina. Kun minä rakennan elämäni taloa, on se vain yksi tiili monista. Se on olennainen osa kokonaisuutta, mutta se ei yksin määrää kuinka mahtavan linnan rakennan. Tukiverkko on tärkeä kun sairastaa pitkäaikaissairautta, ihmiset tulevat näkemään sen eri vaiheet ja haasteet. On hyvä osata ottaa apu vastaan loukkaantumatta.

 

Psoriasis ei ole tuomio. Sen kanssa oppii elämään. Psoriasis opettaa paljon, se kertoo meille omasta kehostamme, auttaa meitä verkostoitumaan ja arvostamaan apua sekä löytää uutta vahvuutta ja sisukkuutta sisimmästä kun sitä tarvitaan.

 

Itse käyn läpi tällä hetkellä aggressiivisinta kautta sairauteni historiassa. Diagnoosista on pari vuotta. Ei ole päivää, jolloin en tulisi ajatelleeksi sairauttani, mutta se ei dominoi enää elämääni. Kun oivaltaa sen, että tämä on osa minua, on jo osaksi voitolla. Sinä olet suuri ja upea kokonaisuus, sinusta löytyy kauneutta, hyvää, loistoa, naurua ja sinulla sattuu olemaan psoriasis. Myrskyn jälkeen aurinko kurkistaa pilven takaa. Raju ilma puhdistaa ilman ja kulkeminen on taas helpompaa. Tämä on hyvä muistaa, ja se yksi juttu. Et ole koskaan sairautesi kanssa yksin.

Suora linkki | Tagit:

psoriguide nupso abbott