Psoriasis on opettanut Mikaelia kuuntelemaan itseään

Mikael Hirvi, 30, on jyväskyläläinen tiimejä ja organisaatioita valmentava yrittäjä. Mikaelilla esimmäiset psoriasiksen oireet ilmenivät murrosiän kynnyksellä 12-vuotaana. Päähän ja taivekohtiin alkoi tulla psoripilkkuja. 18-vuotiaana hän sairastui angiinaan ja hetkessä psoriasis puhkesi rajuksi. Varsinainen nivelpsoriasis diagnoosi tuli pari vuotta sitten, kun Mikael hakeutui reumatologin vastaanotolle.
-Virallisen diagnoosin saaminen oli helpotus. Samalla hoitoni laitettiin kohdalleen niin, että oireet ovat helpottaneet. Sairautta esiintyy suvussani sekä äidilläni että veljelläni, joten vertaistukea on löytynyt alusta asti, Mikael kertoo.
Mikael harrasti 20-vuotiaaksi aktiiviurheilua pelaten jääkiekkoa SM-liigatasolla. -Psoriasis ei ollut aktiiviurheilun kannalta helppo vaiva, vaikka muuten sen kanssa tuli suhteellisen hyvin toimeen. Pelikaverit suhtautuivat kuitenkin mutkattomasti prosiakseeni, hän kertoo. Lupaavan peliuran katkaisi loukkaantuminen. Sen tilalle löytyi kuitenkin pian uutta opiskelun kautta. –Minulle sopi hyvin Tiimiakatemian opiskelu, jossa opiskelijat perustavat heti oman tiimiyrityksen ja yrittäjyyttä voi kokeilla käytännössä. Mikael jäi yrittäjän tielle ja tänä päivänä hän kiertää tiimivalmentamassa niin suomalaisia yrityksiä, kuin maailmalla uusia Tiimiakatemioita yliopistojen ja organisaatioiden sisään, jotta ne oppisivat työskentelemään paremmin ja saavuttamaan loistavia tuloksia yhdessä.
Sairauden hyväksyminen tärkeää
Psoriasis on saanut Mikaelin aajattelemaan elämää uudelta kantilta Hän painottaa, että sairauden hyväksymisellä on suuri merkitys voinnille.–Halusinpa tai en, psori on ja pysyy minulla. Ei se häviä, vaikka mitä tekisi. Sen takia yritän vaikuttaa siihen, mihin voin.
-Omilla elämäntavoillaan, kuten mitä panee suuhunsa, voi vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa todella paljon. Tärkeintä on kuitenkin oppia elämään psorin kanssa niin, että se ei stressaa, sillä liika stressi ja esimerkiksi jatkuva matkustelu pahentavat oireita. Lisäksi kiinnitän huomiota liikkumiseen. Käyn kuntosalilla ja pelaan erilaisia pallopelejä.
Mikaelin mukaan vaaditaan järjestelykykyä ja elämänhallintaa, että asiat pysyvät koossa, kun työhön kuuluu paljon matkustamista. Samaa on osattava toteuttaa yrittäjänä. –Jatkuvan reissaamisen varjopuoli on, että se särkee elämänrytmiä. Yrittäjän arkirytmiksi onkin muodostunut säännöllinen epäsäännöllisyys Ihanteellista olisi jos elämäntahti pysyisi säännöllisenä. Se olisi parasta psorin ja yleisen terveyden takia.
Haaveista totta
Mikaelin kohdalla pitkäaikaissairaus ei ole ollut este haaveiden toteuttamiselle ja menestymiselle.
-Jos ei itse tartu mahdollisuuksiin, niin ei niihin kukaan muukaan meidän puolesta tartu. Elämässä ei kannata ryhtyä pelkäämään, mitä kaikkea voi mahdollisesti tapahtua. Työni tiivalmentajana on paljolti myös energian siirtämistä koulutettaviin. Toki haastellisiakin päiviä on, jos nivelkivut ärhäköityvät ja tiimin edessä kouluttajan on pystyttävä innostamaan ja innostumaan. Rakkaus työhöni kantaa kuitenkin pitkälle.
Maailman psoripäivää vietetään tulevana lauantaina 29.10. Mikaelin viesti varsinkin nuorille psoriaatikoille on selkeä:
- Toivon, että nuoret oppivat hyväksymään itsensä, eivätkä häpeä sairauttaan. Prosiariksen kanssa pystyy elämään omaa elämäänsä hyvin. Kehotan katsomaan rohkeasti eteenpäin. Tärkeää on puhua lähimmäisille sairaudestaan avoimesti ja olla rehellinen omille tuntemuksilleen samalla itseään kuunnellen, summaa Mikael.
Suora linkki | Tagit:






