Afrikkalainen bussikuski kylmässä pohjolassa

Olin työpaikkani ruokalassa syömässä eräs päivä, kun esimieheni istahti samaan pöytään. Pöytä täyttyi nopeasti ja pian meillä oli käynnissä keskustelu ulkomaalaisista bussikuskeista. Useat olivat sitä mieltä, että heistä näkee hyvin heidän oman maansa kulttuuriperinteet ja sikäläiset tavat noudattaa aikatauluja. Oli siis helppo vierittää syy linja-auton myöhästymiseen tapakulttuurin niskoille. Nauroin suppeakatseisuudelle ja sain osakseni kommentin esimieheltäni: “noh Maria, sinähän olisit oiva afrikkalainen bussikuski”.

Olisin voinut ottaa kyseisen kommentin loukkauksena, sillä olisin voinut ymmärtää asian näin: tulen miten sattuu, ajelen reittini miten sattuu ja kaiken lisäksi höpöttelen tehdessäni tämän kaiken. Sen sijaan naurahdin ja kiitin, sillä koin sen kohteliaisuutena. Tiedostan, että elän maassa, jossa suorittamisesta ja yhteiskunnallisessa arvoasteikossa korkeammalle tähtäämisestä on tullut muodikasta, mutta en anna sen vaikuttaa omaan olemiseeni, sillä se ei kuulu minun maailmankuvaani. Olen kyllä yrittänyt pelata nyky-yhteiskunnan säännöillä, mutta minä ja psoriaasini saimme pahasti takkiimme, meidän onneksemme.

Minun tapaani olla kuuluu kanssaihmisten huomiointi, työn hoitaminen elannon saamiseksi ja jatkuva muutos. Kuinka voisin toteuttaa tätä työpaikallani, jos en toimisi kuin afrikkalainen bussikuski? Hoidan työni rehellisesti ja päivän päätteeksi olen saanut hommani hoidettua, joskin lähes joka päivä aikataulullisesti eri aikaan. Tämä johtuu siitä, että tervehdin ja vaihdan kuulumisia työkavereideni kanssa, joka puolestaan mahdollistaa sen, että elämäni on jatkuvassa muutoksessa. Jäsentelen omaa maailmaani ja löydän pala palalta enemmän itseäni vaihtamalla ajatuksia ja kokemuksia lähes jokaisen tapaamani ihmisen kanssa. Erilaisuus on sateenkaaren kaikki värit, joita seuraamalla löydämme aarteemme, joka olemme me itse.