“Kato ton ihoa”

Olimme menossa rannalle ystävieni kanssa. Luulin, että olimme menossa pienelle hiljaiselle rannalle, jossa olisi hyvin vähän ihmisiä. Jo kaukaa kuulin rannalla olevan paljon lapsia. Ahdistuin ja kauhea kiukun puuska nousi sisältäni. Aloin kiukutella, että en mene uimaan, koska kaikki lapset kusevat ja paskovat veteen. Ystäväni vain tokaisi, että voin mennä takaisin autoon odottamaan.

Kävelin tuhahdellen rannalle ja seisoin kauan rantavedessä. Kun lopulta pääsin ylpeyteni yli, pulahdin veteen, uin kauemmaksi ja lopulta rauhoituin. Kun ärsytykseni meni ohi, ymmärsin pian miksi olin stressaantunut yhtäkkiä rannasta, jossa oli paljon lapsia. Lapset usein ja myös tuona päivänä tuijotte-levat ja kuiskivat äänekkäästi ”kato ton ihoa”. Vanhemmat kuiskivat kilpaa takaisin, että ei saa tuijottaa. Ja niin kaikki päätyvät tuijottamaan tai teeskentelemään ei tuijottavansa.

Vaikka olen hyvin sinut ihoni kanssa, en silti ole aina valmis olemaan ”se erilainen”. Silloin kun on vä-synyt tai muuten mieli maassa niin haluaisi olla vain rauhassa, eikä vastailla epätietoisten kysyviin kat-seisiin.