*****       14 käyttäjää on äänestänyt artikkelia.
 

Kevättä kohti

Uusi vuosi ja uudet kujeet! Nyt alkaa tuntumaan jo hyvältä, kun pimeä talvi vähin erin väistyy kevään edestä. Mieli on taas halajannut kaukomaille, mutta viimeaikaisten uutisointien ja tapahtumien jälkeen on oikeastaan hyvä, ettei matkaa ole varattuna.

Töissä on uutta toimintaa tänä vuonna kehitelty. Olen ”virallisesti” psorihoitaja ja minulla on oma vastaanotto kerran viikossa, jossa annan neuvoja ja ohjeita psoripotilaille. Tykkään kovasti tästä toimenkuvastani ja olen huomannut, että pääsen hyvin ”pintaa syvemmälle” potilaan kanssa keskustellessani. Ymmärrän psoriaatikoiden huolia ja tarpeita, koska itselläni on sama vaiva on ollut lähes koko elinikäni. Vaihdamme kokemuksia mm. lääkehoidosta ja koska olen paljon erilaisia hoitomuotoja läpi käynyt, voin puhua niistä kokemuksen syvällä rintaäänellä. Lisäksi minulla on ammatillinen tietotaito käytettävissä. Psoriasiksen lääkehoito on edennyt ison pyrähdyksen eteenpäin ja tärkeää tässä onkin pysytellä ajan tasalla.

KELA:kin on muuttanut korvausasioitaan, nyt joillekin ihottumalääkkeille saa B-lausunnolla erityiskorvattavuuden kahdeksi vuodeksi kerrallaan, kun ennen se on ollut vuosi. Vanha käytäntö omalla kohdallani aiheutti monesti päänvaivaa, koska täytyi huolehtia B-lausunto KELA:lle määräaikaan mennessä omaa psorilääkettäni varten. Vuosi kuluu ihmisen elämässä yllättävän nopeasti. Lääkäritkin ovat täystyöllistettyjä lausuntojen kirjoittamisten kanssa ja tällainen aika on aina potilastyöstä pois.

Toivottavasti saadaan vielä paremmat korvaukset ihovoiteista, sillä ne ovat kalliita. Pienituloinen ei voi ostaa kerralla kaikkia lääkärin määräämiä reseptejä ja tällöin ihottuman hoito ei onnistu suunnitelman mukaisesti. Ja ottaen huomioon viimeaikaiset tutkimukset, että psoriasis on muutakin kuin pelkkä ihosairaus, luulisi olevan järkevämpää korvata lääkkeitä reilummin. Tästäkin asiasta saadaan aina keskustelua aikaiseksi psorivastaanotolla.

Blogikirjoitukset ovat kunkin kirjoittajan omia ajatuksia. Psoria hoidetaan rasvoilla, valohoidolla, systeemisillä tai biologisilla lääkkeillä riippuen sairauden vaikeusasteesta.

psoriguide nupso abbott