Kiristystä

Äidilläni on ollut tapana kerätä muistoja perheraamatun väliin. Sieltä löytyy kaikenlaisia lehtileikkeitä, lasten hiuskiehkuroita ja muuta mielenkiintoista. Hän näytti minulle erään kirjeen, jonka olin kirjoittanut vanhemmilleni 12-vuotiaana. Silloin Dingo-buumi oli vallannut kaikki suomen teinitytöt. Olen näköjään lapsena yrittänyt (ainakin kerran) kerätä säälipisteitä psorillani ja jopa kiristää vanhempiani, mutta eipä ole onnistunut ja hyvä niin. Vanhempani ovat aina osanneet suhtautua oikein sairauteeni ja tällä tavoin olen sen itsekin oppinut oikein hyväksymään. Laitakin tähän luettavaksi kirjeeni, sieltä perheraamatun välistä.

”Hei rakas äiti ja isä!

2 viikon päästä on Dingo Ponnella. En voi tätä ääneen sanoa, koska en saa sinulta muuten suunvuoroa. Jos haluat että ihoni paranee, niin päästäisin sinuna minut Ponnelle, koska jos päästät minut, otan joka päivä aurinkoa 2:en viikon ajan ja lupaan etten koske kynnelläkään ihottumaläiskään. HUOM. Jos et päästä, teen päinvastoin ja sitähän et halua että joudun OYKS:aan hoitoon.

Allekirjoitus Kristiina Rautio ”

PS. Tänäkään päivänä en ole Dingoa livenä nähnyt…