Kiusaajan kiikarissa

Minua ei ole koskaan kiusattu psorini takia, mutta minua kiusattiin läpi ala-asteen, koska olin luokkani isokokoisin tyttö.

Viis siitä, että voitin aina juoksu- ja hiihtokilpailut ja tulin valituksi luokan ainoana tyttönä koulujen väliseen jalkapallonturnaukseen. Minä olin muiden silmissä vain läski, turvatyyny, maantiejyrä…

Nykyisin täytän ilmeisesti entisten luokkakaverieni kauneuskriteerit, sillä olen saanut heiltä monta Facebook-kaverikutsua. Eräs vanhoista luokkalaisistani halasi äskettäin minua monta minuuttia ja ihmetteli suureen ääreen, miten olen muuttunut. Ulkoisesti oletin. Toinen luokkakavereistani mankui minua järjestämään meille luokkakokouksen.

He ovat tainneet unohtaa, millainen olin ala-asteella.  Heidän takiaan minä en voi unohtaa ikinä.

Nyt, kun vihdoin olisin riittävän hyvä pääsemään ala-asteen piireihin, en enää halua niihin. Miksi haluaisin olla sellaisten kaveri, jotka arvioivat minua pelkästään ulkonäköni perusteella? Ehkä he hylkäisivät minut uudestaan, jos psorini äityisi pahaksi, leviäisi vaikka kasvoihin.

Kun yksi pahimmista kiusaajistani tuli iskemään minua baarissa, en voinut olla säälimättä häntä.