Kommunikoinnista

Olen viime aikoina harjoitellut väkivallatonta kommunikointia. Olen huomannut, että myös positiivisten tunteiden ja ajatusten viestittäminen voi olla todella hankalaa.

Koin kiitollisuutta äitiäni kohtaan, sillä hän on ymmärtänyt ja sisäistänyt itsemääräämisen tarpeeni. Vuosien yhteisen harjoittelun jälkeen olemme päässeet aidompaan kanssakäymiseen, eikä minua velvoiteta osallistumaan mihinkään perheelliseen tapahtumaan, jos en itse sitä halua. Kun saan nauttia tällaisesta vapaudesta, niin usein jopa valitsen vastata erilaisiin kutsuihin tai pyyntöihin myöntävästi. En tee valintojani siitä syystä, että perheeseen kuuluminen, syyllisyys, miellyttämisen tai hyväksynnän tarve velvoittaisi minua.

Otin puhelimen käteen ja halusin ilmaista tämän kiitollisuuteni äidilleni. Puhdasta kiitollisuutta oli erittäin vaikea ilmaista. Kerrottuani asiani, sain vastaukseksi tokaisun ”ainahan meillä on saanut valita”. Asia ei ollut mielestäni näin, joten vanha kaunani puski päälle ja puhisin takaisin, että näin ei kyllä ole asia! Sain onneksi kiinni katkeruudestani ja kysyin rauhallisesti, että miksi et kuule, että haluan vain kiittää sinua. Äitini sanoi kyllä kuulevansa ja lisäsi perään, että jouluna olet sitten kotona. Jatkan siis harjoittelua.