Vapauden hinta

Kävin katsomassa suomalaisen dokumenttielokuvan huumemaailmasta. Elokuvassa huumeriippuvaisella oli unelma omasta pienestä maalaistalosta espanjassa, vaimosta, lapsista ja niin kutsutusta normaalista työpaikasta. Elokuvan jälkeen ystäväni tokaisi ”koskahan hän herää todellisuuteen, ettei hänen unelmansa tule ikinä toteutumaan”. Samaan aikaan minä pohdiskelin, että toivottavasti hänellä riittää rahkeet oman unelmansa toteuttamiseen. Maailmaa voi katsella niin monesta eri näkökulmasta.

Minun yksi unelmistani on joku päivä olla vapaa psoriasiksen aiheuttamista oireiluista, niin iholla kuin nivelissä ja myös mahdollisista liitännäissairauksista. En vielä ole varma, kuvittelenko minäkin vain olemattomia vai pystynkö juuri unelmointini voimalla käsittelemään psoriasiksen hallintaan liittyviä asioita ja siten olla päivä päivältä lähempänä unelmani toteutumista.

Monesti pohdin, mitä tarkoittaa olla täysin vapaa ylläpitävistä tekijöistä. Olisi oltava mahdollisimman sinut itsensä kanssa sisäisesti ja ulkoisesti, ruokavalion tulisi olla mahdollisimman puhdasta ja henkilökohtaisen kehontyypin mukaista, absolutismi ei olisi pahitteeksi, ihmissuhteet tulisi olla tasapainossa, liikunta olisi osa jokapäiväistä elämää ja niin edelleen. Tiedän kokemuksesta, että lista ei houkuttele katsomaan kovin herkästi itseään peliin. Silti jostain tulisi aloittaa.

Olen raivannut tieltäni monia esteitä ja kaikista vapauttavinta ja samalla kahlitsevinta on ollut kuunnella omaa sisäistä viisauttani. Ongelma on siinä, että unelman koukku on heitettävä joka kerta uudestaan kuin kalastaja, joka kalan syötyään välttämättäkin tulee jälleen nälkäiseksi. käsitellyt asiat antavat hetken mielen, kehon ja sielun rauhan, kunnes on taas jälleen astuttava muutoksen ja tietämättömän virtaan. Elämää ei voi ohjata pitämällä kiinni tutusta ja turvallisesta, vaan oleellinen asia on osata hallita myös tuhoamisen voima ja luopua hyödyttömistä ja vahingollisista tekijöistä. Satuin juuri tänään lukemaan Harry Martinsonin ajatuksen, joka sopii hyvin kirjoituksen päätteeksi: ”Ja oletteko kuulleet vedenkantajan koskaan istahtaneen lähteelle pilkkaamaan ruukkuaan vain sen takia että siihen ei enää mahdu kauhallista vettä”.