Blogikirjoitukset ovat kunkin kirjoittajan omia ajatuksia. Psoria hoidetaan rasvoilla, valohoidolla, systeemisillä tai biologisilla lääkkeillä riippuen sairauden vaikeusasteesta.
23 käyttäjää on äänestänyt artikkelia.
Pitkä matka
Tähän on ollut pitkä matka. Olen psoriasikseni kanssa sinut. Tie tähän asti ei ole ollut helppo, enkä olisi ainakaan nuorempana uskonut että asiasta voisin puhua näin avoimesti. Mutta niin se vain on, psoriasiksestani puhuminen on minulle tänään yhtä helppoa, kuin kertoisin jollekin olevani vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen.
Sairastuin psoriasikseen kuusivuotiaana, pienenä tyttönä, jonka elämän isoin asia oli koulutien aloittaminen. Muistan kun minulla oli kouluun tutustuminen ja vasemmalle lapaluun kohdalle ilmestyi ihottumaläiskä. Äiti ja isä olivat juuri silloin Kanarianmatkalla lomailemassa ja meillä oli hoitaja kotona. Hän kovasti ihmetteli ihottumaläiskääni selässä, joka ilmestyi yhtäkkiä. Kun vanhempani palasivat matkalta kotiin, sain kuulla että nyt on tytöllekin tullut psoriasis, joka myös heillä molemmilla on. Ei se silloin minua sen suuremmin haitannut, olihan psorini vielä silloin vain pieni kiltti läiskä.
Myöhemmin siitä tuli oikea maanvaiva ja koetinkiveni. Psoriasikseni on nivelissäni ja ihollani. Se on osannut olla todella hankala ja monesti olen huomannut kuuluvani ns. marginaaliryhmään. Joissakin elämäntilanteissa psorin pitäisi olla parempi, kuten kesäisin, raskaana ollessa, aktiivisella hoitamisella, sisäisillä lääkkeillä ym.. Mutta minulla ei ole helppoja kausia ollut 32-vuoden aikana kovinkaan monta. Jotenkin olen aina vaikeistakin ajoista selviytynyt ja jaksanut luovia eteenpäin tukka putkella. Olen saanut kotona pienestä pitäen oikeanlaisen asennekasvatuksen, minä en ole saanut erityiskohtelua psorini vuoksi ja samalla viivalla olen ollut kuin muutkin lapset ja kaverini. Toki olen yrittänyt vanhempia psorillani kiristää ja säälipisteitä ansaita, mutta kyllä ne muut tekijät ovat aina vanhempiini tehonneet, onneksi.
Psoriasikseni on varmasti vaikuttanut ammatinvalintaani, sillä olen työskennellyt kymmenen vuotta ihotautialalla. Pidän työstäni kovasti ja uskoisin omaavani myös sellaista tietoa, jota kirjoista ei voi lukea. Tiedän omakohtaisesti mitä ihopotilaan arki on käytännössä ja tunnen tunteen, että on välillä ihan hyvä heittää rasvatuubit nurkkaan kun siltä tuntuu. Ei aina jaksa rasvata ja siihen on myös lupa. Ei tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa. Kyllä ne rasvat sieltä samasta nurkasta löytyy seuraavana päivänä.
Tähän on ollut pitkä matka. Olen psoriasikseni kanssa sinut. Tie tähän asti ei ole ollut helppo, enkä olisi ainakaan nuorempana uskonut että asiasta voisin puhua näin avoimesti. Mutta niin se vain on, psoriasiksestani puhuminen on minulle tänään yhtä helppoa, kuin kertoisin jollekin olevani vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen.
Sairastuin psoriasikseen kuusivuotiaana, pienenä tyttönä, jonka elämän isoin asia oli koulutien aloittaminen. Muistan kun minulla oli kouluun tutustuminen ja vasemmalle lapaluun kohdalle ilmestyi ihottumaläiskä. Äiti ja isä olivat juuri silloin Kanarianmatkalla lomailemassa ja meillä oli hoitaja kotona. Hän kovasti ihmetteli ihottumaläiskääni selässä, joka ilmestyi yhtäkkiä. Kun vanhempani palasivat matkalta kotiin, sain kuulla että nyt on tytöllekin tullut psoriasis, joka myös heillä molemmilla on. Ei se silloin minua sen suuremmin haitannut, olihan psorini vielä silloin vain pieni kiltti läiskä.
Myöhemmin siitä tuli oikea maanvaiva ja koetinkiveni. Psoriasikseni on nivelissäni ja ihollani. Se on osannut olla todella hankala ja monesti olen huomannut kuuluvani ns. marginaaliryhmään. Joissakin elämäntilanteissa psorin pitäisi olla parempi, kuten kesäisin, raskaana ollessa, aktiivisella hoitamisella, sisäisillä lääkkeillä ym.. Mutta minulla ei ole helppoja kausia ollut 32-vuoden aikana kovinkaan monta. Jotenkin olen aina vaikeistakin ajoista selviytynyt ja jaksanut luovia eteenpäin tukka putkella. Olen saanut kotona pienestä pitäen oikeanlaisen asennekasvatuksen, minä en ole saanut erityiskohtelua psorini vuoksi ja samalla viivalla olen ollut kuin muutkin lapset ja kaverini. Toki olen yrittänyt vanhempia psorillani kiristää ja säälipisteitä ansaita, mutta kyllä ne muut tekijät ovat aina vanhempiini tehonneet, onneksi.
Psoriasikseni on varmasti vaikuttanut ammatinvalintaani, sillä olen työskennellyt kymmenen vuotta ihotautialalla. Pidän työstäni kovasti ja uskoisin omaavani myös sellaista tietoa, jota kirjoista ei voi lukea. Tiedän omakohtaisesti mitä ihopotilaan arki on käytännössä ja tunnen tunteen, että on välillä ihan hyvä heittää rasvatuubit nurkkaan kun siltä tuntuu. Ei aina jaksa rasvata ja siihen on myös lupa. Ei tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa. Kyllä ne rasvat sieltä samasta nurkasta löytyy seuraavana päivänä.
Sivu 1 / 1
