Hilseily ehdottomasti kielletty

Minulta kysyttiin, mikä on se voima tai ajatus, joka saa minut jaksamaan. Häkellyin, sillä aikaisemmin en ole pohtinut noin yksinkertaista kysymystä kovin tietoisesti. Vastaus oli oitis valmiina mielessäni, mutta sen sanominen ääneen tuntui jollain tapaa nololta ja lapselliselta. Ajattelin, että "oikea" vastaus olisi tietenkin eteenpäin pyrkiminen, henkilökohtaiset haasteet, uusien asioiden oppiminen, taloudellinen tasapaino tai haavekuva omasta perheestä, kultaisesta noutajasta ja lapsiturvallisesta Volvosta. Minulle tämä kaikki on kuitenkin vain elämän lisämauste, ei varsinainen voima, joka saa minut nousemaan aamuisin ylös sängystä.

Minun vastaukseni on rakkaus. Mielestäni elämänilo ja onnellisuus lähtee kyvystä rakastaa itseä ja sitä kautta muita. Suomessa meillä on yleisesti heikko ja puutteellinen taito harjoittaa itserakkautta. Liikutaan nihilismistä narsismiin. Terve itserakkaus on jokaisen alituinen mahdollisuus. Sen eteen on tehtävä työtä. Psoriasis lisää haastetta hyväksyä itsensä sellaisena kuin on ja haastetta lisää myös oireilun osittainen ennalta arvaamattomuus, silti hyväksyminen ei ole mahdotonta.

Asuessani kotona minulta oli pääsy sisarusteni sänkyihin ehdottomasti kielletty ja sisällä hilseily oli rankaistavissa oleva teko. Rangaistuksena oli apteekkireissut palkkapäivinä ja rasvaiset lakanat. Tuki kotoa oli lähes olematon. Vei aikansa, ennen kuin muutettuani pois kotoa totuin ajatukseen, että on ihmisiä keitä ei oikeasti haittaa ihosairauteni. Saan nukkua heidän sängyissään ja saan jopa rasvauksia pyytämättä niin työpaikalla kuin vapaa-ajallani. Heidän apunsa on ollut korvaamatonta matkallani kohti tervettä itseni arvostamista.