Kymmenes muutto, enkä vieläkään totu

Sanotaan, että muutto on ihmiselämän kolmanneksi stressaavin elämäntapahtuma. Kymmenen kertaa elämäni aikana muuttaneena allekirjoitan väittämän täysin.

Muutin elokuun viimeisenä viikonloppuna kesätyökaupungistani takaisin opiskelukaupunkiini Jyväskylään. Itse muutto sujui hyvin. Paria lautasta lukuun ottamatta mitään ei mennyt rikki, ja sain suurimman osan tavaroista paikoilleen jo saman illan aikana.

Jyväskylä on minulle vuoden opintojen jälkeen ennestään tuttu.  Kärvistelin viime lukukauden kimppakämpässä, mutta nyt pääsin muuttamaan kaverini vaihdon ajaksi hänen iki-ihanaan asuntoonsa. Minulla on Jyväskylässä ystäviä, joten yksin jääminenkään ei pelota.

Päällisin puolin mitään syitä stressiin ei ole, mutta jostakin syystä muutto sai psorini jälleen kuohahtamaan.  Seuraan neuvottomana, kun ihoni kukkii päivä päivältä enemmän, enkä osaa poistaa ahdistavaa tunnetta sisältäni.

Muuttaessani paikkakunnilta toisille olen oppinut, että muutos elämässä aiheuttaa yleensä stressiä, vaikkei muutosta kokisi ikävänä. Psorin kannalta olisi ihanteellista, jos elämä olisi mahdollisimman tasaista. Olen luonteeltani niin dramaattinen ja käänteiltäni niin nopea, että minun kohdallani tasainen arki on yleensä vain kaukainen haave.

Ainoaksi vaihtoehdokseni jää mahdollisimman pikainen kotiutuminen. Etsin Jyväskylästä itselleni jalkapallojoukkueen, yritän täyttää päiväni luennoilla ja viikonloput kivalla puuhastelulla. Ennen kuin huomaankaan ihoni näyttää paremmalta. Siitä voin päätellä, että olen itsekin sopeutunut.