Kesä ja kärpäset!

Jälleen huomaa että kesä on mennyt kun nokkansa ulos pistää niin kylmähän siellä on. Oli ihan vaihderikas kesä jälleen, oli kiva huomata terveyden kannalta ja psorin kannalta että sai otettua paljon aurinkoa ja se vähäinen psori mitä on niin hävinnyt vallan! Talven pakkasia odotellessa huoh.

Huomasin tuossa kesän aikaan että peruskunto alkaa olemaan ihan kiva kun kaverini "raahasi" minua niin pelaamaan tennistä kun uimaankin, keilausta unohtamatta ;) Tuli tuossa ilmoittauduttua Aikido kursseillekkin. Aikidolle ominaista on hyökkääjän voimaan ja liikkeeseen mukautuminen ja sen hyväksikäyttö johdattamalla. Kuten aika monissa vastaavissa lajeissa.

( http://aikido.lygon.fi/  <-- siitä vain Porilaiset ja lähikuntalaiset mukaan. )

Tuli kesän aikana nähtyä psori kamujakin, mm Porin Jazz aikaan "vakio" tutut pääkaupunkiseudulta olivat kylässä ja muutama vahingossakin tuli nähtyä!

Kiitos mukava oli nähdä.

Mietein kun aina kysytää "noh mikä oli kesän kohokohta?" niin oli kyllä niin mukava kesä että en osaa kyllä sanoa mikä olisi ollut kohokohta. Mitä niitä erottelemaan! Kivaa oli ja toisaalta tämä syksy ja talvi jotenkin rauhottaa elämän rytmiä.

Joulupukkia odotellessa! <3

:)

Luomisen sydän

Muistan, kuinka muutama vuosi sitten makasin magneettikuvauspöydällä, enkä päässyt ilman apua ylös. Olin kiertänyt lääkäreitä ja etsinyt apua kipuihini, jotka estivät liikkumista päivisin ja nukkumista öisin. Oletin vihdoin saavani vastauksen kipuihini ja sitä kautta oikeanlaisen lääkityksen, joka parantaisi minut.

Mitään ei kuitenkaan löytynyt ja diagnoosiksi sain ”psoriasiksesta johtuvat nivelkivut”, joten mitään uutta hoitoa lääkäreiden puolesta ei siis voitu aloittaa. Olo tulevaisuuden suhteen ei ollut kovin luottavainen. Olin väsynyt ja vihainen, joten päätin opetella elämään niillä ehdoilla, jotka minulle oli annettu. Diagnoosin mukaan minulla ei siis ollut nivelissäni mitään muuta vikaa, kuin oma ”kuviteltu” kipuni, joka saattoi johtua psoriasiksesta.

Itku kurkussa otin ensimmäiset ”terveet” askeleeni. Aloitin vesijumpan, koska kivut estivät kaikenlaisen muun liikkumisen. Silloin ja nyt jälkeenpäin olen naureskellut itselleni ja ehkä se on ollutkin paras lääke. Jumppasin nimittäin ylipainoisten laiskojen ihmisten ryhmässä, jotka suihkuhuoneessa ja altaassa vaihtoivat sairauskuulumisiaan. Olin juuri tuollainen, joten päätin jatkaa ja näyttää itselleni ja myös heille, että tie on ylöspäin eikä paikallaan polskimista.

Sitä mukaan kun kivut helpottivat, siirryin eteenpäin ja aloitin muita harrastuksia. Päätin tutustua sellaisiin asioihin, joissa en varmasti olisi hyvä. Silloin huomaisin todellisen tasoni, koska mieleni kuvitteli minun olevan vielä kunnossa oleva aktiiviurheilija. Kulutin vapaa-aikani ilon ja naurun etsimiseen. Aikuisbaletti ja kaikenlainen taiteileminen opetti kyllä nauramaan itselleen ja antoi kaupan päällisiksi mielettömiä onnistumisen hetkiä.

Luin myös paljon itsehoito-oppaita, joita aika ajoin viskoin päin seiniä, kun ilmeisesti ne osuivat arkaan kohtaan. Annoin itselleni aikaa sulattaa asioita, mutta pidin kiinni päämäärästäni, joka oli olla terve ja elämäänsä tyytyväinen ihminen. Halusin tekemisen kautta luoda itseni uudelleen.

Nyt vuosien kuluttua olen tajunnut, että etsimäni onkin ollut läsnä koko ajan siitä päivästä lähtien, kun päätin seurata innokasta ja rehellistä luomisen sydäntäni. Se on iloinen matkakumppani, joka rakastaa elämää ja näkee kaikessa tuskassakin mahdollisuuden parempaan hetkeen tässä ja nyt.