Elinikäinen elämänkumppani

Aina mukana, niin hyvässä kuin pahassa. Sellainenhan tämä psori on elämänkumppanina. Onneksi se katoaa välillä lähes olemattomiin, kunnes sitten päättääkin palata röyhkeästi takaisin. Jos tämän elämänkumppanin antaa hallita ja määrätä liikaa, se saattaa ottaa liian suuren otteen elämästä. Se voi jopa vaikuttaa siihen, millaiseen ammattiin valmistut. Tai hankitko itsellesi perhettä, ystäviä tai seurustelusuhteita. Joskus se vetää mielen niin matalaksi, ettei tee mieli lähteä edes ihmisten ilmoille. Hyvät neuvot tulevatkin välillä tarpeeseen. 

Mutta osaa se olla rakastettavakin, varsinkin silloin kun se pysyy omissa oloissaan, tai on tyytyväinen saamaansa hoitoon. Joskus se laittaa ihmisen miettimään omaa elämää oikein tosissaan ja opettaa hyviä elämänarvoja. Asiat pääsevät monesti oikeisiin mittasuhteisiin pienen puhuttelun jälkeen. Se on voinut ohjata ammatinvalinnassa oikealle tielle, tai löytämään juuri sen oikean ihmissuhteen. Se on kaikkea sitä, mitä annat sen olevan. Tässäkin suhteessa yhteisen sävelen on löydyttävä, vaikka lujille se välillä ottaakin.

Ympäristövaikutus

Matkustin äskettäin junalla ja kun se pysähtyi aseman kohdalle, en malttanut olla seuraamatta siellä olevia ihmisiä. Osa heistä odotti junaa valmiina lähtöön ja osa odotti junasta saapuvia matkustajia. Oli herkistävää katsoa kun pikkulapset kapsahtivat isovanhempiensa kaulaan heti junasta päästyään. Tai kun umpirakastunut pariskunta suuteli toisiaan ikävissään eron hetkellä. Jokaisella asemalla kuvio toistui ja vaikka matkustin monta tuntia, en malttanut nukahtaa.

On todella tärkeää että omistamme hyviä ystäviä, edes yhden. Jonka kanssa saamme jakaa ilot ja surut, ja tuntea olevamme rakastettuja vikoinemme ja puutteinemme. Minä saan olla onnekas, koska minulla on hyviä ystäviä, he jaksavat minua kuunnella ja tukea niin iloissa kuin suruissakin. Lapsuudessakin ystävilläni oli iso rooli, he olivat kantava voima ja tuki. Eräskin rasvasi selkääni ja hoiti hiuspohjaani kun oli luonani yökylässä. Sain olla ihan oma itseni rupineni ja hilseineni ja kasvaa rauhassa aikuiseksi.

Perintötekijöihimme tai ympäristöömme emme voi itse vaikuttaa. Vaikka kuinka itse koettaisimme elää moitteettomasti, voi ympäristössämme tapahtua sellaisia asioita, että arkemme muuttuu raskaaksi. Mutta jos saamme jakaa asioita toisen ihmisen kanssa, taakkamme kevenee ja jaksamme mennä eteenpäin.

Pienillä asioilla on suuri merkitys elämässämme loppujen lopuksi. Siihen mihin ainakin itse voimme vaikuttaa, on se miten puhumme, katsomme tai kosketamme toista. Voimme sanattomastikin jättää viestin, joko sen hyvän tai huonon. Olkaamme onnellisia jos saamme tuntea olevamme rakastettuja, siitä se ihokin tykkää.

Onnea etsimässä

Maailman onnellisimmat ihmiset asuvat Keski-Amerikassa, jos Maan Ystävien onnellisen planeetan indeksiin on uskominen.

Onnellisuuteen vaikuttaa kyseisen mittarin mukaan paitsi ihmisten itse arvioima tyytyväisyys elämään myös maan ekologinen jalanjälki ja kansalaisten keskimääräinen elinikä. Tällä mittarilla mitattuna maailman onnettomimpia ovat kaikista rikkaimmat ja köyhimmät valtiot. Tulosten mukaan korkea kulutustaso ei tuo onnea, vaan rahalla on merkitystä vain tiettyyn pisteeseen asti.

Senhän me suomalaiset jo tiesimmekin. Kun suomalaisilta kysyy, mikä tekee onnelliseksi, moni mainitsee perheen ja ystävät. Rikkaissa länsimaissa siis tunnetaan onnellisuuden lähde, mutta keinot sen tavoittelemiseksi ovat väärät.

Täällä ihmisen identiteetti rakentuu omaisuuden ympärille. Kulutusjuhla alkaa jo varhaislapsuudessa. Koululaisen pitää saada vähintään yhtä hyvä pyörä ja hienot vaatteet kuin kavereilla on. Muuten joutuu kiusatuksi.

Mainokset huutavat, että onnellinen nainen on se, joka näyttää vanhuksenakin nuorelta tytöltä ja mahtuu loppuelämänsä ajan 28-tuuman farkkuihin. Ihmiset elävät sitku-elämää. Sitä väittää tulevansa onnelliseksi, kun saa oman Toyotan. Ei se niin mene, sitten haluaakin Mersun.

Raha tuo onnea vain tiettyyn pisteeseen saakka, mutta rahan himosta on vaikea päästä eroon. Tutkimusten mukaan japanilaisten tyytyväisyys elämään on vähentynyt 1970-luvulta lähtien, vaikka maan bruttokansantuote on samaa vauhtia noussut. Itsemurha on nuorten kolmanneksi yleisin kuolinsyy vauraassa Pohjois-Amerikassa. Sama ongelma on huomattu Suomessa.

Kun kulissit ovat kunnossa, läheiset ovat jo kaikonneet ympäriltä. Rahan eteen pitää kilvoitella ja puurtaa niin paljon, ettei jää aikaa ihmissuhteille. Illat kuluvat kuntosaleilla peilikuvaa muokatessa länsimaiseen ihanteeseen mahtuvaksi. Elämästä tulee onnetonta suorittamista.

Minä aion nyt ottaa pienen askeleen kohti tyytyväisempää arkea. Edessä on muutosten kevät: muutto uudelle paikkakunnalle, uusi työ, uusien tuttavien hankkiminen, gradu… Kaiken tämän keskellä olen luvannut ahertaa vähemmän ja viettää enemmän aikaa tärkeiden ihmisten seurassa. Siitä syystä tämä jää viimeiseksi blogikirjoituksekseni. Toivottavasti lisääntyvä vapaa-aika näkyy positiivisesti myös iholla.

Onnellista kevättä kaikille!

On aika niittää sato

Vuosi sitten täytettyäni 24 päätin, että tuolloin edessäni olevasta vuodesta tulisi elämäni antoisin. Olen aina ollut kova pohtimaan ja analysoimaan ihmisiä ja tilanteita, mutta kritiikkini ja jaaritteluni on ollut heikosti rakentavaa ja usein negatiivisuudella maustettua. Suorastaan tuhlasin aikaani jossitteluun ja itsen tai muiden syyttelyyn. Itsekeskeinen ylidramatisointi johti lopulta siihen, että elämä tapahtui aivan toisaalla sillä aikaa kun kulutin sanoja mitä, jos, vaikka, kun tai entäs jos.

Motokseni otin lauseen ”jos et voi asialle mitään, sitä on turha murehtia. Jos voit asialle jotain, sitä on turha murehtia”. Halusin purkaa ihmissuhteiden tunnelatauksiani suorassa kontaktissa. Kun suljin pois mahdollisuuden arvostella toisia jälkikäteen, huomasin kuinka haastavaa on olla pyyteettömässä kanssakäymisessä ihmisten kanssa. Huomasin kuinka hyväksikäytin ihmissuhteitani pönkittääkseni egoani ja ymmärsin vetäväni erilaisia rooleja peittääkseni heikkouksiani. Olin ensimmäisiä kertoja tietoisesti kosketuksissa sisäiseen maailmaani ja huomasin kuinka paljon vanhat selvittämättömät ristiriidat olivat kuormittaneet kehoani.

Nyt kun vuosi lähenee loppuaan olen oppinut, että on kolme vahingollista tapaa suhtautua asioihin. Yksi on syyttää itseä, toinen on syyttä toista ja kolmas on elää narsistisessa maailmassa, jossa ei ole mitään vikaa niin kauan kuin kaikki muut ihmiset ovat manipuloitavissa. Tunnistan kaikki nämä piirteet itsestäni ja tiedän, että jos käytän näitä kolmea tapaa uuvutan itseni ja vieraannun yhä kauemmas  tyydytystä tuovasta elämästä. Vapautus piilee siinä, että teen kipeille ja haastaville asioille jotain muuttaakseni niitä tai sitten hyväksyn ne sellaisena kun ne kulloinkin elämässäni ilmenevät.   

Olen vieläkin oppipolulla ja jään jatkuvasti kiinni itselleni ja muille turhanpäiväisestä jossittelusta. Oppiminen tuskin koskaan loppuu, mutta koen, että kritiikkini on kasvamassa rakentavaksi ja ihmissuhteeni perustuvat enemmän ja enemmän toisen ja itsen aidolle hyväksymiselle. Myös psoriasis voi kokonaisuudessaan paremmin ja olen oppinut jopa pikkuhiljaa ymmärtämään ja ennakoimaan ennalta sen ilmenemistä.