Rinta rottingilla

Kevät on alkanut arjen imussa. Vain kerran ehdin käväistä Espanjassa, jossa tutustuin jälleen paikallisten ihotautilääkäreiden työhön ja käväisinpä kuulemassa myös muutaman mielenkiintoisen esityksen psoriaasin hoidosta. Sielläkin, miltei ikuisen auringon maassa, hyödynnetään lamppuvalohoitoja aivan kuten meilläkin, ja esitelmöitsijä muistutti, että teho on yleensä niin erinomainen, että niihin kannattaisi turvautua paljon herkemminkin kuin kalliisiin systeemilääkehoitoihin, joilla saattaa olla myös vaarallisia sivuvaikutuksia. Valohoito on potilaalle yleensä mukavaa, turvallista ja nopeatehoista. Lääkerintamaltakin kuului terveisiä, uusia biologisia lääkkeitä on tullut Euroopassa markkinoille nivelreuman ja muiden autoimmuunisairauksien hoitoon, ja osalla niistä näyttäisi olevan hyvää tehoa myös psoriaasiin, eli voipi olla, että myös psoriaasin hoitoon tarkoitettujen biologisten lääkkeiden tarjontakirjo runsastuu lähivuosina. Jos yhdellä niistä ei tule vastetta, niin voi aina kokeilla toista. On upeaa, että lääketiede kehittyy vuosi vuodelta. Ongelma vain on, että miten pieni ihotautilääkäri pysyy kaiken kehityksen perässä. Ja myös se, miten potilaan saa lopulta johdatettua oikean hoidon pariin ja motivoitumaan siihen.

Sain ihotautilääkärin paperit viimein kouraani lopputalvesta, eli en ole enää "pelkkä" ihotauteihin erikoistuva lääkäri vaan ihan oikea erikoislääkäri! Sitä varten pitikin kulkea pitkä, yli kahdentoista vuoden tie lukion jälkeen. Eli ei ihme että nyt resepteihin leimatessani "Toni Aho, ihotautien erikoislääkäri" rinta meinaa kaartua rottingille. Lisäilona tiedossa on toukokuun lopussa järjestettävät klinikan valmistujaisjuhlat, joiden tiimoilla kokoonnumme kaikki kynnelle kykenevät klinikasta valmistuneet erikoislääkärit ja vielä erikoistumassa olevat lääkärit yhteen musiikin, ruuan ja erilaisten kisailujen merkeissä. Usein perinteisiin kuuluu myös päivänsankarin pukeminen toinen toistaan typerimpiin naamiaisasuihin, mutta mihin asuun, sitä salaisuutta varjellaan viimeiseen saakka. Eli saan kauhu kurkkua kuristellessa vain pelätä pahinta. Lupaan kuitenkin laittaa blogiini kuvan asukokonaisuudestani, kunhan päivä lopulta koittaa. Tai no... ainakin jos asukokonaisuus on koko perheen nähtäväksi sopiva, kun siitäkään ei aina ole takeita.. ;)

Terveisiä Kajaanista!

Minä olen iloinen. Minulla on tänä keväänä enemmän vapaa-aikaa kuin vuosiin. Aiemmin minua rasittivat kokopäiväinen sairaalatyö ja siihen liittyvät jokakuukautiset viikonloppupäivystykset ja lauantaipäiville lupaamani yksityisvastaanoton pitämiset. Yksikin vapaapäivä viikossa oli harvinaista luksusta. Mutta nyt työkiireet ovat vaihtuneet puolipäiväiseen sairaalatyöhön ja päivystykset ovat muisto vain!

Kainuun keskussairaalan ihotautiklinikan lääkäri on jäämässä eläkkeelle eikä sairaanhoitopiiri ole onnistunut löytämään hänelle sijaista. Apuun kutsuttiin Oulun yliopistollisen sairaalan ihotautiklinikan erikoistuvia lääkäreitä. Pienen harkinnan jälkeen otin pestin vastaan, osa-aikaisena. Mikä tarkoittaa sitä että joka toinen viikko minulla ei ole sairaalatyötä ollenkaan. Edelleen kuitenkin juna- ja automatkustelua on paljon ja vielä vähän päälle. Yksityisvastaanottoakin pitää käydä pyörittämässä maakunnissa, ja välillä suorastaan krooninen ongelma siitä, kuka huolehtii kahdesta lemmikkikissastani ollessani tien päällä. Onneksi naapurini ovat ymmärtäväisiä ja ovat toistaiseksi jaksaneet hoitaa lemmikkejäni. Mukana niitä ei voi kuljettaa, sillä väitän, ettei koko maasta löydy matkustuskammoisempia eläimiä kuin minun huostastani. Tytöt saisivat sydänkohtauksen stressistä, jos alkaisin kuljettaa niitä mukanani.

Eli tällainen on minun kuvioni nyt, kun sain vihdoin ja viimein myös kuulla, että erikoislääkärikuulustelukin meni läpi. Nyt ei enää tarvitse kuin jaksaa paiskia ihotautilääkärin töitä puolisen vuotta ja saan viimein erikoislääkärin paperit kouraan. Ja mitä lisääntyneille vapaapäivilleni kuuluu, niin eivät vieläkään tule kulumaan laakereilla lepäillen. Minulla on enemmän aikaa kirjoittaa tänne imnotpsori-sivustolle ja matkustella. Ja kenties aloittaa seuraava romaanikirjoitusprojektini, sellaistakin nimittäin harrastelen.

Kajaanin klinikka on pieni, hoitajia on kaksi, oikein mukavia ja älykkäitä nuoria naisia, ja lisäksi meillä on toimelias sihteeri. Ensimmäinen työviikkoni on jo takana. Kainuun keskussairaalan, eli Kaksin, ihoklinikan erikoispiirre Oysiin verrattuna on se, ettei sairaalalla ole sovittuna vuodeosastokiintiötä ihotautipotilaille. Näin ollen hankalissa ihosairauksissa, jotka vaativat valohoitoja, muita vaihtoehtoja potilailla ei yleensä ole kuin 1) kulkea poliklinikalla valohoidossa 2-3 kertaa viikossa julkisilla kulkuvälineillä tai omalla autolla, 2) lähteä ilmastohoitomatkalle (jos edes mahtuvat mukaan tai heillä on muuten edellytyksiä osallistua niihin) tai 3) on harkittava sisäisen lääkityksen aloittamista. Onneksi psoriaasin systeemihoidot ovat kehittyneet, ja hankalissa tapauksissa miltei jokaiselle psoriaatikolle löytyy yleensä jokin hänelle soveltuva lääkitys.

Lisää Kainuun kuulumisia ja kenties pari valokuvaa klinikasta odotettavissa lähiviikkoina, seuratkaa blogia! Ja oikein mukavaa kevättä, ennen kaikkea aurinkoista, vähälumista ja tulvatonta, kaikille.

Lähete

Meillä töissä valohoitohuoneella on ruuhkaa, toisin sanoen siellä on nyt sesonkiaika. Pakkanen paukkuu nurkissa, ulkona on pimeää lähes kellon ympäri ja meitä lähestulkoon kaikkia väsyttää. Nyt näin sydäntalven aikaan elämme kenties tahtomattakin ns. talvistressin keskellä, ihottumat kukkivat ja kutiavat, ihmisen pinta anoo uv-valoa ja rasvaa itseensä.

Valohoidoissa käydään kaksi-kolme kertaa viikossa. Hoito ei onnistu, jos siihen ei sitoudu ja hoidossa ei käy säännöllisesti. Tämä sarjahoito kestää ainakin viisi viikkoa, joskus pidempäänkin, riippuen ihon tilanteesta. Mutta lopputulos usein maksaa vaivan, monesti iho paranee mukavasti ja iho-oireet helpottuvat. Hoitohuoneella näkee konkreettisesti ihottumien paranemisen ja se on palkitsevaa työtä.

Jotta valohoitoon pääsisi, tarvitaan siihen lääkärin määräämä lähete. Valohoito on lääkkeellistä hoitoa jota saa antaa koulutettu terveydenhuollon ammattilainen. Lähetteen saanti ei aina ole kovinkaan helppoa, varsinkin jos asutaan sellaisilla leveysasteilla joissa ei ihotautilääkärin palveluita ole saatavilla. Perusterveydenhuollossa ei osata välttämättä vastata ihotautipotilaan haasteelliseen hoitoon ja monesti lähetettä ihotautilääkärille ei kirjoiteta kovinkaan helposti.

Minun ensimmäinen lähetteeni ihotautilääkärille oli varsinaisen värikäs kokemus. Olin yhdeksänvuotias lettipää, kasvoissa ei ollut ihottumaa, mutta muuten olinkin kaulasta alaspäin vereslihalla hiuspohjaa myöten. Kotona oli kokeiltu kaiken maailman konstit, jopa ruotsalaista aserasvaa. Muistan vieläkin sen sinisen metallipurkin joka avattiin meisselillä ja sieltä vaan kaivettiin rasvaa ihon pintaan. Haju oli kuvottava. Mutta joskus joku oli sanonut että jossain päin maata joltakin tyypiltä oli psoriasis tuolla rasvalla lähtenyt. Ymmärrän että vanhempani yrittivät kaikkensa terveyteni eteen ja siksipä tuokin maankuulu rasva kuului hoitokokeiluuni. Asuimme pienellä paikkakunnalla, terveyskeskuksessa ei osattu ihottumia pahemmin hoitaa ja lähin ihotautilääkäri oli n. 350 km:n päässä. Sinne vaan tarvittiin lähete. Tilanteeni oli äitynyt niin pahaksi, että äidin kanssa sitten lähdettiin terveyskeskukseen lähetettä ihotautilääkärille hakemaan. Äitini kertoi jonkun muunkin sellaisen määräyksen saaneen ja ihottuma oli erikoissairaalan hyvillä hoidoilla lähes voitettu. Lääkäri sanoi minua katsomatta, että tämä onkin kyllä taas niin tätä. Kun yhdelle määrää lähetteen, niin kyllä niitä tullaan sitten heti lisää tahtomaan. Äiti pyysi katsomaan ensin ihoani ja otti paidan pois päältäni. Koko tilannehan siinä sitten tuli lääkärille kertaheitolla selväksi ja taisin saada lähetteen kiireellisenä vielä. Kun sitten ihotautilääkäri kuuli tästä hoitoon pääsy tilanteestamme, sanoi hän meille, että tästä lähtien tulette tänne sitten ilman lähetettä, puhelinsoitto riittää.

Ei kannata aina purematta niellä mitä kuulee. Joskus vaan itse tietää parhaiten missä mennään ja mitä voi vaatia. Me saamme vaatia itsellemme parempaa hoitoa jos tilanne on sellainen. Se on meidän perusoikeutemme. Psoriasiksen hoitoon on tullut viime vuosikymmenen aikana monta hyvää uutta hoitoa, vanhojen hyvien lisäksi. Jos ei vanhat konstit auta, niin sitten vaan rohkeasti uutta hoitoa hakemaan alan ammattilaiselta.

Lukuloman jälkeinen ahdistus…

Kolmen viikon lukuloman jälkeen töihin palaaminen tuntuu mielenkiintoiselta... Täällä pohjoisessa alkaa jo aamut hämärtää ja herääminen on vaivalloista. Ensimmäiset työpäivät menevätkin kadonnutta päivärytmiä tavoitellessa.

Erikoislääkärikuulustelun tarkoituksena on mitata erikoistuvan lääkärin teoriatietoutta omalta erikoisalaltaan, eli minun kohdallani ihotaudeista. Ihotautilääkäriksi erikoistuminen kestää kuusi vuotta, eli lääkärin 5-6 vuotta kestävän peruskoulutuksen jälkeen opinnot jatkuvat vielä 6 vuotta lisää ennen kuin saa viralliset erikoislääkärin paperit. Tuo rajapyykki on siis minulla juuri eteen tulossa. Mielenkiintoiseksi vaadittavan oppimäärän omaksuminen tulee siinä vaiheessa, kun juuri viettämäni lukuloman aikana kaikki pitäisi ahmaista sisäänsä tenttiä edeltävän parin viikon kuluessa. Perusoppikirja sisältää 1600 sivua, ja sen lisäksi on hallittava ihopatologiaa tuhannen sivun edestä ja vieläpä joitakin vuosikertoja tärkeimmistä lääkärilehdistä niissä julkaistujen ihotauteja koskevien artikkeleiden osalta.

Tentti itsessään kestää 6 tuntia, ja siinä ajassa on ehdittävä vastata kuuteen esseekysymykseen. Tällä kertaa kysyttiin filaggriini-proteiinista (jolla on osa atooppisessa ihosairaudessa sekä perinnöllisessä iktyoosi-ihosairaudessa), klamydiasta, valoihottumien diagnosoinnista, rakkulataudeista ja tyvisolusyövän hoidoista. Psoriaasista ei tällä kertaa kysytty mitään. Aiemmissa kokeissa psoriaasista on kyllä kysytty, muun muassa psoriaasin perinnöllisyydestä ja biologisista hoidoista. Kun ei seitsemään vuoteen ole joutunut tentteihin tai kokeisiin osallistumaan, niin kidutusta on jo pelkästään se, että kirjoittaa pitkiä sepostuksia kynällä. Käsi puutuu, peukalonhankaan tulee rakkula, pyyhekumi lennähtää lattialle...

Kun moisen pänttäämisen jälkeen palaa töihin, menee vähän aikaa vain orientoituessa. Mielessä vilkkuu kaikenlaisten harvinaisten ihosairauksien ilmentymäkirjo, tautien, joihin keskiverto ihotautilääkäri ei todennäköisesti uransa aikana koskaan törmää. Tuntuu että tietää vieläkin vähemmän kuin vielä vuosi sitten, nyt kun tietää mitä kaikkea ei tiedä tai muista. Opiskelu on kummallista!