Hilseshampoota psoriaasiin

Tiedätkö sen rasvamainoksen? Sen, jossa kolmihenkinen perhe istuu sohvalla ja näyttää rasittuneelta. Myötätuntoinen kertojaääni kuvailee, miten ihottuma on ikävää, kun se kutittaa.

Sitten löytyy lääke. Pari pisaraa mainoksen esittelemää rasvaa kämmenselälle hierottuna kirvoittaa perheen suupielet korviin ja kutina on tiessään.

Näitä televisiomainoksia on lukuisia ja aina ne ovat yhtä kaukana todellisuudesta. Ensinnäkin ihottumaa ei ikinä näytetä niissä. Jos kolmihenkisen perheen tilalla istuisi joku oikeasti ihottumasta kärsivä hilseilevä rupikonna, herkkänahkaiset katsojat kääntäisivät kanavaa.

Toiseksi, rasvaamisesta tehdään mainoksissa yksinkertaista ja mukavaa. Sitä se ei todellakaan ole varsinkaan kuukauden kestäneiden pakkasten jälkeen, kun asunto on jäässä myös sisältäpäin. Lämpimän suihkun jälkeen on tuskaa hieroa kylmää voidetta purkista iholle ja odotella sen kuivumista.

Pelkkä kämmenselän rasvaaminen ei riitä. Olen ymmärtänyt, mihin kaikkiin asentoihin ihminen voi taipua, vasta kun olen yrittänyt rasvata selkäni läikkiä.

Kolmanneksi, tulokset eivät ikinä näy hetkessä niin kuin mainoksissa. Juuri tämän takia en jaksa hoitaa ihoani. On turhauduttavaa käyttää kymmeniä minuutteja päivässä ihon hoitamiseen, kun seuraavana päivänä ihon kunto on edelleen sama.

En yleensä piittaa televisiomainosten teennäisyydestä, mutta ei katsojille pitäisi ihan mahdottomia luvata. Juuri tällaisten mainosten takia hyväuskoiset ystäväni tulevat tarjoamaan minulle hilseshampoota päänahan psoriaasiin.

Uimahallissa

Olen aina pitänyt uimisesta. Opin jo varhain uimaan, lapsena puitteet uimiselle ovat olleet hyvät koska kotini sijaitsi kauniissa järvimaisemissa. Kerran parikymppisenä läksin onnellisena pitkästä aikaa uimahalliin uimaan kun olin vihdoin saanut ihoni siihen kuntoon, että kehtasin sinne mennä. Ihottumani oli kadonnut muuten olemattomiin, vain vanhat ihottumajäljet enää vähän erottuivat ihostani. Uin hymy korvissa nautinnollisesti pitkän tovin ja lopuksi menin saunaan ja pesulle. Suihkussa ollessani huomasin piinallisen katseen. Viereisessä suihkussa oleva iäkkäämpi naisihminen tuijotti minua ikävästi päästä jalkoihin ja huudahti, että miten sinä voit tulla tuon näköisenä tänne muita tartuttamaan. Hämmennyin aivan valtavasti ja samalla katseeni osui hänen varpaankynsiin jotka olivat paksut kuin kaviot. Sanoin hänelle että minulla on psoriasis ja se ei tartu, mutta tuo mikä sinun varpaankynsissäsi on, taitaa olla tarttuvaa lajia. Lähdin äkkiä pois pukeutumaan ja olin todella surullinen välikohtauksesta johon jouduin. Sekä hänen, että itseni puolesta. Minun mielestäni ihoni oli täysin kunnossa, mutta tämän toisen uimarin mielestä ei. Näimme asiat eri kantilta. Tuosta tapahtumasta on kulunut jo paljon aikaa ja tänään ihmiset ovat jo paljon enemmän tietoisempia psoriasiksesta sairautena.

Monesti tietämättömyys johtaa meitä harhaan. On todella tärkeää saada tietoa sairaudestaan ja myös jakaa sitä tietoa eteenpäin. Potilasjärjestöt ovat olleet jo vuosikymmeniä hyvällä asialla tämän suhteen. Tiedon saanti on nykyään helppoa, joudumme jopa karsimaan sitä. Ja luulisin näin, ainakin toivon tänä päivänä kaikkien tietävän että psori ei tartu!