Lepään ja teen työtä

Olen huomannut, että ihoni ilmoittaa aina kun on aika taas käsitellä jotain asioita. Jokin aika sitten pyy-sin elämältäni rauhaa ja tilaa levätä. Puoli vuotta olen nyt saanut asua aivan mahtavassa uudessa ko-dissa, omakotitalon yläkerrassa jossa on valtavasti sekä fyysistä, että henkistä tilaa. Muuttaessani an-noin suuren osan huonekaluistani pois ja mietin tarkkaan kaiken, jonka halusin tuoda uuteen huonee-seeni. Tuntuu, että viimeiset kuukaudet olen ollut hyvin onnellinen ja tasapainossa.

Käytän paljon aikaani tehokkaaseen rentoutumiseen ja elämän mysteerien pohtimiseen.

Elämä ei kuitenkaan ole laadultaan paikallaan pysymistä. Iho on minulla se, joka kääntää katseeni aika ajoin itseeni ja johonkin uuteen kehittymistä kaipaavaan osa-alueeseen. Uusia psoriasisläiskiä alkaa tupsahdella vaikka mikään elämän ulkoinen tekijä ei olisikaan muuttunut. Tuntuu kuin lineaarinen aika sysäisi eteen mahdollisuuksia kasvaa. Joskus elämä tuntuu jopa suorastaan pakottavan kasvamaan.

Tällä hetkellä työni alla on seksuaalisuus. Tutkiskelen mitä se on ja miten se minussa ilmenee, miten sitä käytän tai miten se käyttää minua. Kun olen vuosien varrella parantanut psoriaasista käsittelemällä eri ulottuvuuksia itsessäni on mielenkiintoista nähdä, millä tavalla seksuaalinen tasapaino vaikuttaa ihooni ja niveliini?

Oman tilan hahmottamisesta

Asuin lähes vuoden neljän ihmisen kanssa ja jaoin jopa huoneeni portugalilaisen nuoren miehen kanssa. Tunnelma oli tiivis ja opettavainen. Kun vuosi sitten muutimme kaikki neljä asukasta yhteen uuteen kotiin, oli meillä kaikilla tunne, että meillä on hyvä ja toimiva, rakkauden ja hyväksynnän täyttämä koti. Sitä se olikin aikansa, kunnes arki astui kuvioihin, jolloin erilaiset elämäntavat ja uskomukset alkoivat raapia naarmuja kiiltävään ulkokuoreen.

Olin ensimmäistä kertaa saanut aidolta tuntuvaa kosketusta siihen, mitä tarkoittaa sana koti. Olin osa yhteisöllistä asumista, jossa tulin kuulluksi ja sain olla täysin oma itseni, vaikka käytännön asiat eivät vastanneet tarpeitani. Halusin purematta niellä mieltä painavat asiat, peittää ne, keksiä muuta tekemistä ja ehdottomasti olla käsittelemättä niitä. Huomasin vältteleväni kotiin palaamista ja reissasin siellä täällä aina tilaisuuden tullen. Iho oireili ja oli vaikea avata keskustelua, jos joku kysyi, miksi ihoni voi huonosti. Tuossa asunnossa vaaka tasapainotteli kärsimyksestä puhtaaseen iloon, olematta milloinkaan harmonisessa tasapainossa. Koti ei lopulta tuntunut enää kodilta. Se heijastui sisimpääni tai sisimpäni heijastui todellisuuteen. Niin tai näin, jouduin tekemään ratkaisevan päätöksen ja uskaltaa puhua rakkaille ihmisille tarpeestani jättää kyseinen yhteisö.

Yllätyksekseni puhuessani omista tarpeistani muut asukkaat kuulivat ja hyväksyivät muutoksen tarpeeni, vaikka asia aiheutti kaikissa meissä paljon surua ja vihaa. Kokemus siitä, että olin vapaa lähtemään ja ystävyys säilyi yhtä, jollei jopa syvempänä kuin ennen, on ollut yksi ihanimmista kokemuksista elämässäni. Avoin ja rehellinen kommunikointi oli ratkaiseva tekijä ja tuosta kokemuksen antamasta ilosta, helpotuksesta ja luottamuksesta aion yrittää reagoida mieltä painaviin asioihin tulevaisuudessa nopeammin, huolimatta tuomitsemisen tai hylkäämisen pelosta.