Surua ja aurinkoa

Lomat tuli lusittua ja tyypilliseen tapaan Espanjassa. Mikähän ihme minua vetää kyseiseen maahan. Espanjan kielen taito tietenkin houkuttelee, kun matkustaminen on helpompaa, jos puhuu paikallista kieltä. Sitten tietenkin Espanjan mieletön ilmasto - Euroopan paras. Ja kun yhteen ja samaan maahan alkaa reissata toistuvasti, niin sitten kertyy ystäviä ja onhan heitäkin käytävä välillä tapaamassa. Yksi viikko vierähti Barcelonan kupeessa, josta ystävien kesken vuokrasimme asunnon uima-altaineen, ja ne tuntuivat kesän parhaimmilta päiviltä. Aamulla altaan reunalle lueskelemaan, uimaan ja ottamaan aurinkoa, sitten hyviä illallisia ja leppoisaa käveleskelyä pikkukaupungin kujilla. Voiko elämä siitä paremmaksi muuttua? Reissuviikon kruunasi Espanjan ja Hollannin loppuottelu. Kyllä baari repesi, kun Espanja teki voittomaalinsa. Ja sitten kaupungin kaduille juhlimaan...

Nyt Kajaanissa jatkuu sama kolmenkymmenen asteen helle. Huomiseksi kenties sitäkin lämpimämpää. Onneksi klinikassa on hyvä ilmastointi. Lupailin alkuvuodesta ihotautipotilaille tavallista helpompaa kesää. Mutta nyt tämän kuumuuden ylittäessä toistuvasti yli kolmenkymmenen rajapyykin alkaa ihotautipotilaatkin kärsiä. Suomalainen huoneilma nimittäin pysyy kyllä talvisin leppoisan lämpimänä (joskin kuivakkaana) mutta näin helteillä sisätilat yleensä täyttyvät kosteannihkeästä tunkkaisesta kuumuudesta, mikä saa hien jatkuvasti kihoamaan pintaan ja ainakin monet eksemapotilaat kärsivät tästä. Valitettavan usein myös työpaikoilla on huono ilmanvaihto. Toivottavasti syksymmälle sitten ilmaantuu näitä toivottuja parin viikon 20 asteen tasaisen aurinkoisia päiviä.

Harrastus on tuottanut hedelmää: romaanini Samuel julkaistiin viime viikolla. Kyseessä on fiktiivinen juttu, joka käsittelee geeniteknologiaa, ja aihe on tuntunut kiinnostavan mediaa. Ainakin täällä pohjoisessa sanomalehdistä tulee haastattelupyyntöjä tuon tuostakin, on Kalevaa, Pohjolan työtä ja Kainuun Sanomia. Niihinkin pitää löytää aikaa, ja tietenkin seuraavan kirjan kirjoittamiseen, liikuntaan, sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseen, päivätyöhön, Oulun kirjamessuille... ja kun välissä tekisi mieli vain olla, nauttia kesäisestä illasta, katsoa elokuva tai pelata tietokoneella. Mutta en varmasti ole ainoa nuori ja kiireinen aikuinen tässä maassa. Koitetaan jaksaa, me jokainen. Ja te, joilla on lomia, niin ladatkaa akkujanne oikein luvan kanssa ja nauttikaa harvinaisista helteistä.

Toinen kissoistani menehtyi viime viikon maanantaina äkillisesti, ja se oli melkoinen järkytys. On kauheaa ajatella, että se pieni suloinen kissanpentu, jonka kolme vuotta sitten adoptoin, on nyt poissa. Töissä itketti, ja potilaiden tasainen virta ahdisti, kun mielessä pyöri vain yksi ja sama asia, vaikka olisi pitänyt keskittyä antamaan kaikkensa potilaiden omille huolille ja murheille. Nyt on jo parempi olla, mutta vieläkin ikävöin sitä pientä karvapalloa vierelleni kehräämään. Elämä jatkuu,  meillä täällä tämänpuoleisessa, ehkä joskus kohtaamme siellä, minne meidän kaikkien on ennen pitkää lähdettävä. Mutta sitä odotellessa ei voi jäädä suremaan loppuiäkseen, vaan on mentävä eteenpäin, se on velvollisuutemme meillä, jotka vielä käyskentelemme täällä. Rest in Peace, Niisku. Olit kaunein, kiltein ja rakkain eläin minulle.

Rahojaan levittelevät auringonpalvojat

Vähän kuin suklaan syömisestä, lomailustakin tulee minulle huono omatunto. Kolmen viikon Thaimaan-matkani oli miltei täydellinen. Auringonpaistetta riitti, matkaseura oli loistavaa ja ihottumat katosivat kokonaan.

Aurinkotuolissa maatessa en voinut kuitenkaan täysin ummistaa silmiäni totuudelta, että banaanipirtelöä iloisesti tarjoileva thai-työntekijä on todennäköisesti alipalkattu. Tuntui pahalta, kun aamulla rannalle lähtiessäni ja illalla ravintolasta palattuani minua palveli hotellin respassa sama työntekijä. Milloin thaimaalaiset nuoret oikein lepäävät tai viettävät vapaa-aikaansa?

Nyt jälkeenpäin hävettää, että tingin kymmenen euron tuliaislampun hinnasta puolet pois. Kaduttaa, etten ostanut euron hintaista kukkaköynnöstä niitä elääkseen kaupittelevalta tytöltä. Olisin halunnut kertoa laukun kantajilleni, että Suomessa kuuluun tulojeni perusteella alimpaan toimeentuloluokkaan.

Thaimaalaisten silmissä olin rikas, hyvinvoiva länsimaalainen. Pahinta oli nähdä, miten jotkut länsimaalaiset käyttivät tätä asemaansa hyväksi. Eräskin möhömahainen viisikymppinen ruotsalaisturisti osti itselleen nuoren thai-naisen viikoksi altaan reunalle seuraa pitämään. Rannalla kohtaamani venäläisturistit eivät edes yrittäneet puhua englantia, vaan vaativat permanenteissaan ja irtokynsissään palvelua omalla kielellään.

Loman jälkeen oloni on ristiriitainen. Toisaalta haluaisin palata joskus takaisin hymyjen ja auringon maahan. Thaimaahan elää turismista. Toinen puoli minusta kokee, että osallistun länsimaalaiseen riistoon, jos lähden levittelemään sinne vähäisiä eurojani.

Matkakassaa kartuttaessa minulla on onneksi hyvää aikaa miettiä, miten voisin olla nykyistä parempi turisti.