Thaimaa “ilmiö”...

Tässä kuullut kanssa ihmisiltä niin paljon juttua Thaimaasta että pistää ihmettelemään miksi kaikki sinne haluavat? Itsellä aika kriittinen mielipide kyseiseen matkakohteeseen, johtunee varmaan Tv:stä katsomista sarjoista jossa ihmisille on sattunut reissullaan huonoja asioita! Päätin siis Googlettaa syytä miksi itse menisin Thaimaaseen! Kuullutkin joskus "kalahoitolasta" joka muistaakseni on Norjassa??? Mutta googlettamalla löysin Siam Fish Spa nimisen kalahoitolan joka sijaitseen Thaimaassa... Olisiko tämä pätevä syy lähteä kokeilemaan että mitä kalat tekisivät psorille :) tosin sielläpäin maailmaan on sitä aurinkoakin aikas tavalla :) Kyllä tämä Suomen talvet yms likaiset kadut kun vähän sulaa saa aina miettimään pakomatkaan maailmalle! Noh niin lähdetääs porukalla kalahoitolaan! ;)

Hiirenklikkauksella lääke syysmasennukseen

Sijoitin tänään kesätöissä tienaamani rahat terveyteeni. Kahdella hiirenklikkauksella ostin itselleni ja poikaystävälleni lennot joulukuuksi Bangkokiin. Paraneminen alkoi saman tien.

Saatan istua monta minuuttia hymyillen, kun mieleni leijailee 30 asteen helteessä turkoosin meren ja vaaleanruskean hiekan äärellä. Hiipivä syksy ja kylmenevät päivät eivät ahdista, kun tietää pääsevänsä pois vuoden pimeimpään aikaan.

Uskon, että kepeä mieli näkyy ihoni kunnossa. Kuittaan selkään ilmestyvän ihottumaläntin ajattelemalla, että kyllä se häviää sen kolmen viikon aikana, jonka Thaimaassa vietän. Normaalisti keskittäisin siihen täyden huomioni ja tekisin kaikkeni, ettei länttejä tule lisää.

Perillä Thaimaassa aurinko on minun kohdallani vain puoli hoitoa. Uskon, että vähintään yhtä tervehdyttävää on oleskella päiväkausia puhelin kiinni, kaukana sähköpostista ja Facebookista. Suomessa seuraan uutisia monta kertaa päivässä, mutta Thaimaassa olen kiinnostunut ihan muista asioista.

Kolme viikkoa ulkomailla verottaa kukkaroa, mutta on se sen arvoista, koska matkan avulla voin kulkea hymyillen läpi syksyn.

Liian pitkä katse

Jouduin lähes ensimmäisiä kertoja elämässäni tarjoamaan tänä kesänä ”ei ole aikaa”:ta, sillä kesäni oli aivan ylibuukattu. Lisäksi aikaani söivät odottamattomat tapahtumat ja kerääntynyt stressi alkoi näkyä pahasti myös kukkivana ihona. Kun lopulta koitti loma, tein klassiset ja sairastuin heti loman alettua.

Muutaman kuumeisen lepopäivän jälkeen uskaltauduin ulos Barcelonan kaduille. Kävellessäni tuli pyöräilijä kadulla vastaan. Hän katsoi jalkojani, ajoi ohitseni, kääntyi ja huusi kovaan ääneen: ”psoriasis”. Huudettuaan hän kääntyi ja ajoi pois. Jäin hämmentyneenä seisomaan ja huomasin lähes jokaisen muunkin hämmentyneen ja nyt tuijottavan minua. Osa ehkä tiesi, mikä on psoriasis, mutta uskon monen jääneen katsomaan pahalta näyttävää ihoani ja liittävän sen kaikennäköisiin vaarallisiin tarttuviin kulkutauteihin, sillä he katsoivat epämiellyttävin katsein ja kiiruhtivat pois läheisyydestäni.

Muistin jälleen, kuinka vaikea on irrottautua tutusta ja turvallisesta ympäristöstä ja lähteä vieraisiin maihin lomalle, jossa väistämättä tulee arvostelluksi. Yritin olla välittämättä, mutta kieltämättä koin usein voimattomuutta pitkien, mittailevien ja arvostelevien katseiden alla. Tunsin myös häpeää siitä, että ystäväni reagoivat hyvin voimakkaasti tuijottaviin ihmisiin vaikka usein toistin, ettei sillä ole niin suurta merkitystä.

Surullisin välikohtaus sattui, kun ryhmä nuoria, esteettisesti mitattuna kauniita naisia ilmoittivat, että olen hyvin oksettavan näköinen ihoni osalta ja olisi parempi, jos pysyisin kotona. Eräs mies oli sitä mieltä, että olen varastanut Freddy Kroogerin jalan. Vaikea oli repiä huumoria näistä kommenteista. Tunsin lähinnä häpeää siitä, että kuulun samaan ihmisrotuun heidän kanssaan.