“Henkilökohtainen on poliittista”

Sain pienoiset raivarit, kun luin sukupuoliasioista. Manasin siinä samassa kaikki järjestölliset toiminnat, mielenosoitukset ja samassa taisi arvosteluni kohteeksi joutua kaikki aatteelliset ja uskonnolliset näkemyksetkin. Olin sitä mieltä, että kaikki leimautuminen aiheuttaa vain lisää ymmärtämättömyyttä ja rajoja, joita on vaikea hahmottaa. Sanomalla mielipiteitään loukkaa aina välttämättä jotakuta, vaikka kuinka koittaisi ymmärtää kaikkia osapuolia.

Itsekseni melskatessa haastoin ystävääni reagoimaan. Hän oli erittäin huvittava vastatessaan “kuulen, että sinun on erittäin haastavaa keskustella sukupuoliasioista”. Hän jatkoi vastailua tähän malliin, kunnes sain kiinni siitä, mikä minua todellisuudessa nyppi. Aluksi huusin siitä, että on se nyt perkele, kun maailmassa ei saa olla sellainen kun on, vaan että minuuden turvaksi pitää pystyttää erilaisia oikeuksia puolustavia patsaita ja järjestöjä. Tai on se kumma, ettei jokainen nainen voisi vain löytää itsestään omaa naiseuttaan, kunnioittaa sitä ja käsitellä asioita siellä, missä ilmenee ongelmia henkilökohtaisella tasolla. “Kuulen puheestasi, että sinulle on haastavaa kuunnella omaa naiseuttasi ja ymmärtää sitä”. Vaikka ystäväni vitsaili, osui hän täysin asian ytimeen.

Tiesin, että olen jo muutaman vuoden ajan yrittänyt ymmärtää omaa naiseuttani ja siihen liittyviä asioita. En vain voinut kuvitella, että vaikeus kyseisessä asiassa voisi heijastella näin voimakkaasti suhtautumiseeni yhteiskunnallisiin asioihin ja omaan politikointiini. Havainto oli samaan aikaan pelottava ja mielenkiintoinen. On kauhistuttavaa miettiä vaihtoehtoa, että maailma olisi ehkä parempi paikka, jos kykenisimme kuulemaan jokaisen yksilölliset tarpeet ja haasteet. Kauhistuttavaa se on siksi, että on outoa miettiä maailmaa, jossa hyvinvointi ei perustuisikaan yhteiseen hyvään vaan yksilölliseen toteuttamiseen. Kuinka moni on todellisuudessa valmis kohtaamaan omat tarpeensa, jos ne niillä olisi mahdollisuus tulla kuulluksi ja täytetyiksi?