*****       2 käyttäjää on äänestänyt artikkelia.
 

Lepään ja teen työtä

Olen huomannut, että ihoni ilmoittaa aina kun on aika taas käsitellä jotain asioita. Jokin aika sitten pyy-sin elämältäni rauhaa ja tilaa levätä. Puoli vuotta olen nyt saanut asua aivan mahtavassa uudessa ko-dissa, omakotitalon yläkerrassa jossa on valtavasti sekä fyysistä, että henkistä tilaa. Muuttaessani an-noin suuren osan huonekaluistani pois ja mietin tarkkaan kaiken, jonka halusin tuoda uuteen huonee-seeni. Tuntuu, että viimeiset kuukaudet olen ollut hyvin onnellinen ja tasapainossa.

Käytän paljon aikaani tehokkaaseen rentoutumiseen ja elämän mysteerien pohtimiseen.

Elämä ei kuitenkaan ole laadultaan paikallaan pysymistä. Iho on minulla se, joka kääntää katseeni aika ajoin itseeni ja johonkin uuteen kehittymistä kaipaavaan osa-alueeseen. Uusia psoriasisläiskiä alkaa tupsahdella vaikka mikään elämän ulkoinen tekijä ei olisikaan muuttunut. Tuntuu kuin lineaarinen aika sysäisi eteen mahdollisuuksia kasvaa. Joskus elämä tuntuu jopa suorastaan pakottavan kasvamaan.

Tällä hetkellä työni alla on seksuaalisuus. Tutkiskelen mitä se on ja miten se minussa ilmenee, miten sitä käytän tai miten se käyttää minua. Kun olen vuosien varrella parantanut psoriaasista käsittelemällä eri ulottuvuuksia itsessäni on mielenkiintoista nähdä, millä tavalla seksuaalinen tasapaino vaikuttaa ihooni ja niveliini?

Mantun Blogi | Suora linkki | Tagit: psoriasis, rentoutuminen, koti

****½       8 käyttäjää on äänestänyt artikkelia.
 

Hiirenklikkauksella lääke syysmasennukseen

Sijoitin tänään kesätöissä tienaamani rahat terveyteeni. Kahdella hiirenklikkauksella ostin itselleni ja poikaystävälleni lennot joulukuuksi Bangkokiin. Paraneminen alkoi saman tien.

Saatan istua monta minuuttia hymyillen, kun mieleni leijailee 30 asteen helteessä turkoosin meren ja vaaleanruskean hiekan äärellä. Hiipivä syksy ja kylmenevät päivät eivät ahdista, kun tietää pääsevänsä pois vuoden pimeimpään aikaan.

Uskon, että kepeä mieli näkyy ihoni kunnossa. Kuittaan selkään ilmestyvän ihottumaläntin ajattelemalla, että kyllä se häviää sen kolmen viikon aikana, jonka Thaimaassa vietän. Normaalisti keskittäisin siihen täyden huomioni ja tekisin kaikkeni, ettei länttejä tule lisää.

Perillä Thaimaassa aurinko on minun kohdallani vain puoli hoitoa. Uskon, että vähintään yhtä tervehdyttävää on oleskella päiväkausia puhelin kiinni, kaukana sähköpostista ja Facebookista. Suomessa seuraan uutisia monta kertaa päivässä, mutta Thaimaassa olen kiinnostunut ihan muista asioista.

Kolme viikkoa ulkomailla verottaa kukkaroa, mutta on se sen arvoista, koska matkan avulla voin kulkea hymyillen läpi syksyn.

Heinimaijan Blogi | Suora linkki | Tagit: matkustaminen, rentoutuminen

Blogikirjoitukset ovat kunkin kirjoittajan omia ajatuksia. Psoria hoidetaan rasvoilla, valohoidolla, systeemisillä tai biologisilla lääkkeillä riippuen sairauden vaikeusasteesta.

psoriguide nupso abbott