Uimahallissa

Olen aina pitänyt uimisesta. Opin jo varhain uimaan, lapsena puitteet uimiselle ovat olleet hyvät koska kotini sijaitsi kauniissa järvimaisemissa. Kerran parikymppisenä läksin onnellisena pitkästä aikaa uimahalliin uimaan kun olin vihdoin saanut ihoni siihen kuntoon, että kehtasin sinne mennä. Ihottumani oli kadonnut muuten olemattomiin, vain vanhat ihottumajäljet enää vähän erottuivat ihostani. Uin hymy korvissa nautinnollisesti pitkän tovin ja lopuksi menin saunaan ja pesulle. Suihkussa ollessani huomasin piinallisen katseen. Viereisessä suihkussa oleva iäkkäämpi naisihminen tuijotti minua ikävästi päästä jalkoihin ja huudahti, että miten sinä voit tulla tuon näköisenä tänne muita tartuttamaan. Hämmennyin aivan valtavasti ja samalla katseeni osui hänen varpaankynsiin jotka olivat paksut kuin kaviot. Sanoin hänelle että minulla on psoriasis ja se ei tartu, mutta tuo mikä sinun varpaankynsissäsi on, taitaa olla tarttuvaa lajia. Lähdin äkkiä pois pukeutumaan ja olin todella surullinen välikohtauksesta johon jouduin. Sekä hänen, että itseni puolesta. Minun mielestäni ihoni oli täysin kunnossa, mutta tämän toisen uimarin mielestä ei. Näimme asiat eri kantilta. Tuosta tapahtumasta on kulunut jo paljon aikaa ja tänään ihmiset ovat jo paljon enemmän tietoisempia psoriasiksesta sairautena.

Monesti tietämättömyys johtaa meitä harhaan. On todella tärkeää saada tietoa sairaudestaan ja myös jakaa sitä tietoa eteenpäin. Potilasjärjestöt ovat olleet jo vuosikymmeniä hyvällä asialla tämän suhteen. Tiedon saanti on nykyään helppoa, joudumme jopa karsimaan sitä. Ja luulisin näin, ainakin toivon tänä päivänä kaikkien tietävän että psori ei tartu!