Ainakin 10cm!

Noh niin nytten se on sitten todellista jälleen! Sieltä se lumi tuli jälleen ja pakkaset. On se kumma vaikka se talvi tulee joka vuosi niin ei niitä kylmiä ilmoja osaa odottaa! Aina sitä on ihmeissään. Mihin nämä viikot ja päivät aina rientävät kun taas alkaa olemaan vuosi pulkassa ja rupeaa miettimään kulunutta vuotta ja uuden tuloa. Kylmät ja pimeät illat saavat jälleen läheisyyden kaipuun pintaan ja sitä välillä ajattelee "eikö tuolla ole ketään kumppania minulle". Pakko myöntää vaikka päivät menevät tosia hektisesti eteenpäin ja ohjelmaa on välillä liikaakin niin näin kun yöstä sitten ottaa aikaa mietiskelyyn niin kyllä osaa olla niin yksinäistä välillä. Typerältä kun tuntuukin niin kun sattuu kuulemaan että vaikka ystävä pariskunnalla olisi jotain riidan poikasta ja yritän auttaa neutraalilla lähestymisellä kumpaakin osapuolta niin joskus nauran yksikseni kun mieleeni tulee tunne "olisi kiva joskus riidellä oman puoliskon kanssa ja saada apua muilta"! Kaveri jos luette tätä tekstiä niin en tarkoita että en auttasi mielelläni :) kyseessä täysin yksinäisyys homma. Noh mitä tulee siihen vauvakuume ajatuksiin niin kaipa tämä on sama asia että kyllä sitä kerkeää tapailla vaikka kuinka monta mielenkiintoista persoonaa kun ikääkin on vasta niin vähän ja elämä edessä. Aikaa kutakin! + naiset eivät tiedä mitä menettävät kun eivät minua hoiviinsa ota ;) hahha

Kylmät ja pimeät illat!

Jälleen huomaa että on tullut syksy, ei vain kylmät ja pimeät illat vaan itse olen huomannut jo monta syssyä että pimeinä aikoina kaipaa läheisyyttä toisesta ihmisestä. Olenko liian kiltti? Henrik kaikkien kaveri ;) ei siinä "tittelissä" mitään vikaa ole ja nautin siitä että autan läheisiäni jotka sitä arvostavat kovasti! Sitten taas on tilanteita että ajattelen katsellesani pariskuntien kutemista ja katson itseäni! "mikä minussa sitten on vikana?" Tiedän tiedän ei yhtään mitään! :D Psorini tosin ei ole moneen vuoteen haitannut sosiaalisia kanssa käymisiä mutta silti ajattelen takaraivossani että se on syy yksinäisyyteeni! Psoria on helppo syyttää vaikka sitä ei näykkään enää. Hetkonen!! käännetään tämä nyt sitten niin minullahan on vientiä mutta naiset vaan ovat ujoja!!! EIKÖ ;) Noh niin naiset rohkeesti vaan soittelemaan tai nykyaikana Facebookissa :) Nähdään taas!

Tasapainoilua

Olen käynyt lähiaikoina läpi mieleni synkkiä alueita. Tajusin jossain vaiheessa, että lisäämällä hyviä asioita ja valoa elämään ei ole mahdollista vapautua vanhoista kuormittavista asioista. Vaikka perusasiat olivat kunnossa ja elämäni pursusi kaikkea ihanaa, oli jossain ammottava reikä, josta kaikki ulkopuolinen paska pääsi mylläämään sisäisiä ristiriitojani niin, että elämäni tuntui olevat aika-ajoin pelkkää kivuliasta piinaa.

Vaikka rakastin muiden ihmisten seuraa ja nautin myös seksuaalisesta kanssakäymisestä, kävin silti loputonta taistelua sisäisen erakkoni kanssa, joka halusi muuttaa yksin metsään tai oli ehkä valmis keskustelemaan sosiaalisen puoleni kanssa vaihtoehdosta, jossa lähtisin luostariin ja vannoisin hiljaisuus- ja siveysvalan. Kun sosiaalinen puoli oli valloillaan, itkin yksinäisyyden ja hiljaisuuden kaipuuta ja ollessani yksin itkin kanssakäymisen ja kosketuksen kaipuuta. Seisoi sitä jaloillaan tai päällään ei koskaan ollut hyvä olla.

Oli pakko kääntyä sisäänpäin, tutustua ulkoisen maailman lisäksi myös siihen maailmaan ja opetella kuuntelemaan, ymmärtämään ja arvostamaan itseä sekä ulko- että sisäpuolelta kumpuavien asioiden suhteen. Monesti koin olevani hulluuden partaalla tai itseasiassa ihan suoraan sanottuna hullu, koska sisäisen maailman äärettömyyttä oli hyvin vaikea hahmottaa ja mieltä oli hankala pitää kasassa, silloin kun tajusi olevansa samanaikaisesti sekä pelinappula, että pelaaja. Eniten vaikeuksia on tuottanut hyväksyä totuus, että olen se jolle tehdään vääryyttä, mutta myös se joka tekee vääryyttä. Nyt ja aina, jotta tasapaino maailmassa säilyisi.

Niin ulkona kuin sisällä

Jokunen aika sitten näin ympärilläni vain yksinäisiä ihmisiä. Saatoin olla isossakin porukassa, mutta näin vain valtavaa yksinäisyyttä. Ajattelin, että maailma on mielipuolinen paikka, jossa jokainen ihminen on tuomittu olemaan yksinäisyytensä vanki. Käytin paljon aikaani selvittääkseni, mitä on yksinäisyys, mistä se johtuu, miten siihen ajautuu tai onko näille kysymyksille edes ylipäätään olemassa vastausta? 

Aloin tehdä pientä kenttätutkimusta ja pyysin tuntemiani ihmisiä kuvailemaan, millaisia ihmisiä he näkivät ympärillään. Olin häkeltynyt, sillä toinen toistensa jälkeen tuntemani ihmiset kuvailivat ympäristönsä ihmiset samalla tavalla kuin minä olisin kuvaillut heidät itsensä. Ärtynyt sanoi näkevänsä vain vihaisia ihmisiä, tyyni rauhallisia ja niin edelleen. 

Ei ollut vaikea laskea yksi plus yksi. Prosessi oman yksinäisyyteni kokemisen selvittämisen suhteen on ollut mielenkiintoinen. Olen käynyt läpi ihmisen eri tasoja ja tapoja olla kytköksissä toisiin ihmisiin ja huomannut vertaistuen merkityksen selviämis- ja kasvuprosessissa. 

Tunnistan psoriasiksen olevan yksi niistä osa-alueista, jonka vuoksi tunnen yksinäisyyttä. Vaikka ihoni näyttää, hilseilee tai kipuilee normaalista poiketen niin tiedän, että psoriasis on kuitenkin vain oire, ei syy. Onneksi olen ymmärtänyt etsiä vertaistukea, jonka tarjoamista hetkistä kiitollisena saan helpottavia hengähdystaukoja arjesta. Vertaistuki antaa paljon ymmärrystä, huumoria ja uusia hoitovaihtoehtoja, joiden avulla minun on helpompi jatkaa askellustani kohti itseni ja maailman ymmärtämistä psoriasiksesta huolimatta.