*****       14 käyttäjää on äänestänyt artikkelia.
 

Ympäristövaikutus

Matkustin äskettäin junalla ja kun se pysähtyi aseman kohdalle, en malttanut olla seuraamatta siellä olevia ihmisiä. Osa heistä odotti junaa valmiina lähtöön ja osa odotti junasta saapuvia matkustajia. Oli herkistävää katsoa kun pikkulapset kapsahtivat isovanhempiensa kaulaan heti junasta päästyään. Tai kun umpirakastunut pariskunta suuteli toisiaan ikävissään eron hetkellä. Jokaisella asemalla kuvio toistui ja vaikka matkustin monta tuntia, en malttanut nukahtaa.

On todella tärkeää että omistamme hyviä ystäviä, edes yhden. Jonka kanssa saamme jakaa ilot ja surut, ja tuntea olevamme rakastettuja vikoinemme ja puutteinemme. Minä saan olla onnekas, koska minulla on hyviä ystäviä, he jaksavat minua kuunnella ja tukea niin iloissa kuin suruissakin. Lapsuudessakin ystävilläni oli iso rooli, he olivat kantava voima ja tuki. Eräskin rasvasi selkääni ja hoiti hiuspohjaani kun oli luonani yökylässä. Sain olla ihan oma itseni rupineni ja hilseineni ja kasvaa rauhassa aikuiseksi.

Perintötekijöihimme tai ympäristöömme emme voi itse vaikuttaa. Vaikka kuinka itse koettaisimme elää moitteettomasti, voi ympäristössämme tapahtua sellaisia asioita, että arkemme muuttuu raskaaksi. Mutta jos saamme jakaa asioita toisen ihmisen kanssa, taakkamme kevenee ja jaksamme mennä eteenpäin.

Pienillä asioilla on suuri merkitys elämässämme loppujen lopuksi. Siihen mihin ainakin itse voimme vaikuttaa, on se miten puhumme, katsomme tai kosketamme toista. Voimme sanattomastikin jättää viestin, joko sen hyvän tai huonon. Olkaamme onnellisia jos saamme tuntea olevamme rakastettuja, siitä se ihokin tykkää.

Kristiinan blogi | Suora linkki | Tagit: ihmissuhteet, ympäristö

Blogikirjoitukset ovat kunkin kirjoittajan omia ajatuksia. Psoria hoidetaan rasvoilla, valohoidolla, systeemisillä tai biologisilla lääkkeillä riippuen sairauden vaikeusasteesta.

psoriguide nupso abbott