Kaapista ulos oven karmit kolisten

Kuuluun siihen ihmisryhmään, joka ei pahemmin huutele sairauksistaan. Pelkään, että jos kerron avoimesti psoristani, törmään ennakkoluuloihin ja lähimmäiset lokeroivat minut tahtomattaan. Mahtiesimerkki tästä on opiskelukaverini kommentti, kun hän sai kuulla sairaudestani. ”Yök, se on ihan hirveen näköistä. Mun poikaystävällä on psori, hän totesi.” Positiivista reaktiossa oli ainoastaan se, ettei psoriasis ole estänyt häntä seurustelemasta kyseisen pojan kanssa.

Seurustelusuhde, tämä blogi ja monet muut elämänkäänteet ovat pakottaneet minut avoimemmaksi sairauteni suhteen. En ota psoria edelleenkään puheeksi työhaastattelussa, mutta voin paljastaa uimahallissa kaverilleni, että napani ihottuma on psoria, eikä esimerkiksi allerginen reaktio. Yllätyksekseni olen huomannut, että lähes kaikki tuntevat jonkun, joka sairastaa psoria. Olen miettinyt, minkälainen voimavara toisillemme olisimme, jos meidät kaikki saisi koottua yhteen sen sijaan, että sairastaisimme yksin kotonamme. Voi sitä vertaistuen määrää ja hoitosuosituksia.

Koulukaverini lapsellisesta suhtautumisesta huolimatta olin hyödyksi myös hänelle. Hän ei nimittäin tiennyt, että myös YTHS antaa valohoitoa psoriaatikoille. Juuri tällä hetkellä hän ehkä nauttii kumppaninsa terveestä ihosta.