Rahojaan levittelevät auringonpalvojat

Vähän kuin suklaan syömisestä, lomailustakin tulee minulle huono omatunto. Kolmen viikon Thaimaan-matkani oli miltei täydellinen. Auringonpaistetta riitti, matkaseura oli loistavaa ja ihottumat katosivat kokonaan.

Aurinkotuolissa maatessa en voinut kuitenkaan täysin ummistaa silmiäni totuudelta, että banaanipirtelöä iloisesti tarjoileva thai-työntekijä on todennäköisesti alipalkattu. Tuntui pahalta, kun aamulla rannalle lähtiessäni ja illalla ravintolasta palattuani minua palveli hotellin respassa sama työntekijä. Milloin thaimaalaiset nuoret oikein lepäävät tai viettävät vapaa-aikaansa?

Nyt jälkeenpäin hävettää, että tingin kymmenen euron tuliaislampun hinnasta puolet pois. Kaduttaa, etten ostanut euron hintaista kukkaköynnöstä niitä elääkseen kaupittelevalta tytöltä. Olisin halunnut kertoa laukun kantajilleni, että Suomessa kuuluun tulojeni perusteella alimpaan toimeentuloluokkaan.

Thaimaalaisten silmissä olin rikas, hyvinvoiva länsimaalainen. Pahinta oli nähdä, miten jotkut länsimaalaiset käyttivät tätä asemaansa hyväksi. Eräskin möhömahainen viisikymppinen ruotsalaisturisti osti itselleen nuoren thai-naisen viikoksi altaan reunalle seuraa pitämään. Rannalla kohtaamani venäläisturistit eivät edes yrittäneet puhua englantia, vaan vaativat permanenteissaan ja irtokynsissään palvelua omalla kielellään.

Loman jälkeen oloni on ristiriitainen. Toisaalta haluaisin palata joskus takaisin hymyjen ja auringon maahan. Thaimaahan elää turismista. Toinen puoli minusta kokee, että osallistun länsimaalaiseen riistoon, jos lähden levittelemään sinne vähäisiä eurojani.

Matkakassaa kartuttaessa minulla on onneksi hyvää aikaa miettiä, miten voisin olla nykyistä parempi turisti.

Kun auringonotosta tulee ongelma

Kahden viikon yhtäjaksoisen työputken jälkeen koitti viimeinkin armolliset vapaapäivät. Työputken aikana haaveilin lukuisia kertoja siitä, miten saan vapailla nukkua niin pitkään kuin ikinä haluan.

Eilen kuitenkin heräsin jo ensimmäisen kerran viideltä, koska parvekkeen avonaisesta ovesta paistoi sisään nousevan auringon säteet. Sen jälkeen aamu kuluikin ilmaa tarkkaillessa: paistaako aurinko tänään, eikö se paista, paistaako se sittenkin?

Aamukahdeksalta jatkoin sään tarkkailua sohvalta käsin. Kymmeneltä menin ulos vain huomatakseni, että olisi pitänyt pukeutua pitkähihaiseen. Kahdeltatoista sain melkein hermoromahduksen, koska aurinko paistoi sillä hetkellä kuumasti ja minä olin autolla ostoksilla jossakin laitakaupungilla. Kahdelta rojahdin aurinkotuoliin ja heitin paidan pois. Kymmenen minuutin päästä jouduin laittamaan sen takaisin, koska aurinko meni pilveen ja tuli viileä.

Illalla ymmärsin, että olen onnistunut hankkimaan itselleni stressin auringonotostakin. Viis siitä, että aurinko parantaa ihottumani, stressi tuo läiskiä koko ajan lisää. Nyt yritän hillitä itseäni, etten kävisi jatkuvasti Ilmatieteen laitoksen sivustolla katsomassa viiden päivän sääennusteita.

Tiedoksi vain, että huomenna paistaa aurinko, kun olen töissä. Viikonloppuna sataa, kun olen vapailla. Parannusehdotuksia aurinkoholismiin otetaan vastaan.

Koirien suolahuoneet IN, auringonotto OUT

Mielialani kipuaa ylös samaa tahtia lämpömittarin kanssa. Useana päivänä olen pukenut ylleni bikinit ja asettunut pänttäämään tenttikirjaa auringon alle. Samalla olen huomannut, miten vaikeaa muiden ihmisten on käsittää auringon merkitystä psoriaatikolle.

Auringossa makaaminen on monelle osoitus luppoajasta ja laiskuudesta. Tuskin olen saanut kuorittua paidan päältäni, kun joku lähestyy minua haravan tai tiskirätin kanssa ja vihjailee tekemättömistä töistä. Toiset taas ihmettelevät suureen ääreen, miten joku jaksaa olla niin turhamainen, että palvoo aurinkoa ihosyöpäriskistä huolimatta. Tuttavapiirissäni yleinen vitsi on, että minä olen vilttini kanssa auringossa jo ennen kuin kinokset ovat sulaneet. Selittele siinä sitten, että tämä on taudinhoitoa.

Nykyisin on ihan soveliasta, että ihminen laittaa 300 euroa hiustenpidennyksiin ja käy kerran kuukaudessa kasvojenpuhdistuksessa, suklaahoidossa ja suihkurusketuksessa. Sekin on ihan hyväksyttävää, että koirille on omia kylpylöitä ja suolahuonehoitoloita. Sen sijaan auringonotto nähdään turhamaisuuden huipentumana. Rantalomalle lähtevä on superjuntti, joka ei ymmärrä kulttuurista yhtään mitään. Kiertäisin erittäin mielelläni Lontoot ja Pariisit, mutta jos kahdessa vuodessa on rahaa yhteen matkaan, ostan lipun takuuvarmasti vastedeskin aurinkoon. Milanon muotikujat eivät houkuttele, jos nahka on yltä päältä ruvella.