Ajatuksia

Äh taas se alkoi. Kutina. Päänahkaa kutisee joka puolelta. Jostain kohtaa jo hilseileekin….koska raavin sieltä. Tiedän että ei saisi raapia, koska se vaan pahentaa asiaa. Pitäisi heti laittaa jotakin voidetta tms. ,joka helpottaisi tukalaksi käyvää oloa. Jotenkin en vain tule sitä tehneeksi.

Pelottaa että kuinka paljon se tällä kertaa pahenee. Riittävätkö vain paikallishoidot (jos niitä nyt edes tulisi käytettyä), vai tarvitaanko järeämpiä keinoja? Ehkä valohoitoa, kun ei luonnonvaloa ole tähän vuodenaikaan ja näillä leveysasteilla näkyvissäkään. Onneksi valokampa on keksitty!

Sitten edessä on inhottavat karstan kuorinnat, jos ja kun sitä kertyy läiskiin paksut kerrokset. Eli täytyy olla koko päivä puoli purkkia rasvaa päässä. Voitte vaan kuvitella miltä se näyttää pitkässä ja paksussa tukassa! Karstat kyllä saavat kyytiä tällä hoidolla, mutta ei se ilo kovinkaan pitkä aikainen ole. Jo muutaman päivän päästä tilanne on sama. Ja eikun uudet rasvat kehiin. Tämä rumba jatkuu sitten niin kauan että mahdollinen valohoito tai luonnon oma valonlähde, aurinko, alkavat tehota ja rauhoittavat tilanteen.

Eteen voi tulla myös sairaalareissu. No se ei kovin paha asia ole, sillä kerran neljä päivää siellä viettäneenä tiedän mitä se on. Täysihoitola, niin kuin veljeni asian ilmaisi, paikka jossa saa hyvää ja asiantuntevaa hoitoa.

Mutta ei pidä mennä asioiden edelle. Tällä hetkellä mennään kutina vaiheessa ja mikäli jaksan alkaa hoitamaan sairauttani hieman tunnollisemmin, voi olla että pahaa vaihetta ei tällä kertaa edes tule.

Miten sitten saisin sen inspiraation alkaa hoitamaan sairauttani paremmin ja tehokkaammin? Psoriasiksen hoito kun on vähän ”hakuammuntaa” eri hoitomuotojen välillä, eikä niin yksinkertaista kuin monen muun sairauden hoito on. Voi kun olisikin vaan yksi pilleri jonka ottaa kerran päivässä ja sairaus pysyisi kurissa. Mutta kun ei ole. Täytyy siis ruveta rasvailemaan, levittelemään linimenttejä, antamaan valohoitoa, kuorimaan, tiukentaa ruokavaliota…..huh huh!

Kutina

Se alkoi hiljaa hiipien. Tuli elämääni kuin varkain.

Se tuntui välillä niskassa, joskus päälaella, jonain hetkenä korvan takana ja toisinaan taas korvassa.

Se yltyi jopa kivuksi, kun huomaamattomasti raavin liikaa. Iho meni rikki, vertakin vuoti. Silti vain kutisi ja minä raavin, kutitin ja rapsutin.

Se aiheutti hilseen pölinää. Valkoinen ”hiukkassade” leijaili pitkin olkapäitäni ja joka paikkaan missä ikinä oleskelin ja liikuin.

Sen takia kaapissani on rivissä jos jonkinlaisia purkkeja ja putkiloita. Niistä sitten levittelen iholleni rasvoja. Välillä ahkerammin ja toisinaan silloin kun muistan tai jaksan.

Se saa minut joskus tuntemaan itseni erilaiseksi, mutta hyvällä tavalla.

Se toi mukanaan myös jotain hyvää.

Kavereita, joihin en olisi muuten saanut koskaan tutustua.

Hetkiä, joita en olisi saanut ilman psoriasista kokea.

Mutta armoa se ei tuntenut.