Elä niin kuin saarnaat. Vaikeempi juttu.

Muutama kuukausi sitten elämäni teki todella kipeää. Huutelin kotona, että “olen joo tajunnut, missä olen paska ja mitä piti oppia ja nyt haluan pois kiitos!!”. Kämppikseni otti kaikki puuskani tyynesti vastaan ja usein kommentoi “Sillä aikaa kun nyt kuitenkin olet täällä niin voisit vaikka keskittyä keksimään …“ (tähän kohtaa hän usein keksi jonkin häntä askarruttaneen käytännön pulman). Toinen tempaukseni liittyi kiukutteluun aiheesta tekopyhyys. Minua potutti, että joka päivä tein vähintään yhden asian päin persettä, enkä elänyt niin kuin saarnasin. Kämppikseni totesi vain ettet ole pyhä, etkä tekopyhä, olet ihminen. Eniten otti päähän, että hän oli oikeassa nähden tilanteen ja tunteiden taakse. Hän näki minut ja antoi minun toteuttaa itseäni tuomitsematta, se oli tärkeintä.

Tästä tunnepyörteestä on nyt onneksi selvitty. Ja paljon on taas opittu. On tärkeää yrittää muistaa, että jokaista myrskyisää kautta seuraa jossain vaiheessa jälleen tyyni sää. Vaikka minulla ja kämppikselläni on täysin erilainen vaatemaku, kävelin eilen hänen tehdessä kotona töitään lauleskellen hänen vaatenaulakkonsa ohi ja sivelin hänen vaatteitaan puhellen yksikseni “oi, miten kauniita vaatteita”. Silloin havahduin ja katsahdin kämppistäni. Repesimme molemmat hillittömään nauruun kun tajusimme tilanteen huvittavuuden. Sama ihminen, joka muutama kuukausi sitten kirosi elämänsä sipsutteli nyt onnellisena lauleskellen. Elämä todella on niin monien voimien, ajatusten ja tunteiden kirjo, että juuri se tekee elämästä todellisen ja ihmeellisen kauniin.

Tasapainoilua

Olen käynyt lähiaikoina läpi mieleni synkkiä alueita. Tajusin jossain vaiheessa, että lisäämällä hyviä asioita ja valoa elämään ei ole mahdollista vapautua vanhoista kuormittavista asioista. Vaikka perusasiat olivat kunnossa ja elämäni pursusi kaikkea ihanaa, oli jossain ammottava reikä, josta kaikki ulkopuolinen paska pääsi mylläämään sisäisiä ristiriitojani niin, että elämäni tuntui olevat aika-ajoin pelkkää kivuliasta piinaa.

Vaikka rakastin muiden ihmisten seuraa ja nautin myös seksuaalisesta kanssakäymisestä, kävin silti loputonta taistelua sisäisen erakkoni kanssa, joka halusi muuttaa yksin metsään tai oli ehkä valmis keskustelemaan sosiaalisen puoleni kanssa vaihtoehdosta, jossa lähtisin luostariin ja vannoisin hiljaisuus- ja siveysvalan. Kun sosiaalinen puoli oli valloillaan, itkin yksinäisyyden ja hiljaisuuden kaipuuta ja ollessani yksin itkin kanssakäymisen ja kosketuksen kaipuuta. Seisoi sitä jaloillaan tai päällään ei koskaan ollut hyvä olla.

Oli pakko kääntyä sisäänpäin, tutustua ulkoisen maailman lisäksi myös siihen maailmaan ja opetella kuuntelemaan, ymmärtämään ja arvostamaan itseä sekä ulko- että sisäpuolelta kumpuavien asioiden suhteen. Monesti koin olevani hulluuden partaalla tai itseasiassa ihan suoraan sanottuna hullu, koska sisäisen maailman äärettömyyttä oli hyvin vaikea hahmottaa ja mieltä oli hankala pitää kasassa, silloin kun tajusi olevansa samanaikaisesti sekä pelinappula, että pelaaja. Eniten vaikeuksia on tuottanut hyväksyä totuus, että olen se jolle tehdään vääryyttä, mutta myös se joka tekee vääryyttä. Nyt ja aina, jotta tasapaino maailmassa säilyisi.

Niin ulkona kuin sisällä

Jokunen aika sitten näin ympärilläni vain yksinäisiä ihmisiä. Saatoin olla isossakin porukassa, mutta näin vain valtavaa yksinäisyyttä. Ajattelin, että maailma on mielipuolinen paikka, jossa jokainen ihminen on tuomittu olemaan yksinäisyytensä vanki. Käytin paljon aikaani selvittääkseni, mitä on yksinäisyys, mistä se johtuu, miten siihen ajautuu tai onko näille kysymyksille edes ylipäätään olemassa vastausta? 

Aloin tehdä pientä kenttätutkimusta ja pyysin tuntemiani ihmisiä kuvailemaan, millaisia ihmisiä he näkivät ympärillään. Olin häkeltynyt, sillä toinen toistensa jälkeen tuntemani ihmiset kuvailivat ympäristönsä ihmiset samalla tavalla kuin minä olisin kuvaillut heidät itsensä. Ärtynyt sanoi näkevänsä vain vihaisia ihmisiä, tyyni rauhallisia ja niin edelleen. 

Ei ollut vaikea laskea yksi plus yksi. Prosessi oman yksinäisyyteni kokemisen selvittämisen suhteen on ollut mielenkiintoinen. Olen käynyt läpi ihmisen eri tasoja ja tapoja olla kytköksissä toisiin ihmisiin ja huomannut vertaistuen merkityksen selviämis- ja kasvuprosessissa. 

Tunnistan psoriasiksen olevan yksi niistä osa-alueista, jonka vuoksi tunnen yksinäisyyttä. Vaikka ihoni näyttää, hilseilee tai kipuilee normaalista poiketen niin tiedän, että psoriasis on kuitenkin vain oire, ei syy. Onneksi olen ymmärtänyt etsiä vertaistukea, jonka tarjoamista hetkistä kiitollisena saan helpottavia hengähdystaukoja arjesta. Vertaistuki antaa paljon ymmärrystä, huumoria ja uusia hoitovaihtoehtoja, joiden avulla minun on helpompi jatkaa askellustani kohti itseni ja maailman ymmärtämistä psoriasiksesta huolimatta.

Minun oma ihana minä

Teoriassa kaikki on niin yksinkertaista ja helppoa. Ideaalista olisi rakastaa itseään, jotta myös muut voisivat sinua rakastaa. Mutta mitä itsensä rakastaminen tarkoittaa? Miten käyttäytyy itseään rakastava ihminen? Miten hän puhuu tai rakastaa muita? Voiko itseään rakastaa liikaa? Ja mihin me ylipäätään tarvitsemme itsemme tai toistemme rakkautta?

Puhelin ystäväni kanssa omistamisesta ja sanoin olevani luonteeltani sellainen, ettei minulle ole tärkeää omistaa mitään. Jäin miettimään, mikä on todella minun ja väitin, että voin luopua mistä vain, kunnes ystäväni sanoi ”sinä olet sinun”. Ymmärsin, että on tullut aika pohtia tätä omistussuhdetta.

Ajatukset, sanat ja teot ovat minun. Tai tulisi olla. Kodit, koulut, ystävät ja media tyrkyttävät jatkuvasti omia mielipiteitään, joten mistä tiedän, millainen on se minä, jonka minä omistan? Kuinka se ajattelee, puhuu tai toimii?

Minän kuunteleminen on haastavaa ja sen toteuttaminen vielä enemmän rohkeutta kysyvää. Vaikka ajattelisimmekin jostain asiasta eri tavalla, niin huomaamme sanovamme tai tekevämme toisin, sillä uskomme olevamme silloin rakastettavempia. Jos emme toteuta rehellistä itseämme, emme voi aidosti rakastaa itseämme sellaisena kuin olemme. Tällöin teorian mukaan meitä ei voi kukaan muukaan silloin aidosti rakastaa. Aikamoinen noidankehä, josta näyttää pääsevän ulos vain olemalla aito rehellinen itse.

Nyt istun hiljaisuudessa ja katselen minun omaa ihanaa minääni, joka on maalannut ulkoseinänsä pilkukkaaksi. Hän tahtoo sanoa, että hyväksy itsesi sellaisena kuin olet, kunnioita itseäsi ja vedä omat rajasi. Reagoi, jos joku loukkaa minuuttasi. Valitse oma hyvinvointisi ja kävele pois tilanteista, joissa sinulla ei ole lupa olla oma ihana rehellinen sinä.