Vapauden hinta

Kävin katsomassa suomalaisen dokumenttielokuvan huumemaailmasta. Elokuvassa huumeriippuvaisella oli unelma omasta pienestä maalaistalosta espanjassa, vaimosta, lapsista ja niin kutsutusta normaalista työpaikasta. Elokuvan jälkeen ystäväni tokaisi ”koskahan hän herää todellisuuteen, ettei hänen unelmansa tule ikinä toteutumaan”. Samaan aikaan minä pohdiskelin, että toivottavasti hänellä riittää rahkeet oman unelmansa toteuttamiseen. Maailmaa voi katsella niin monesta eri näkökulmasta.

Minun yksi unelmistani on joku päivä olla vapaa psoriasiksen aiheuttamista oireiluista, niin iholla kuin nivelissä ja myös mahdollisista liitännäissairauksista. En vielä ole varma, kuvittelenko minäkin vain olemattomia vai pystynkö juuri unelmointini voimalla käsittelemään psoriasiksen hallintaan liittyviä asioita ja siten olla päivä päivältä lähempänä unelmani toteutumista.

Monesti pohdin, mitä tarkoittaa olla täysin vapaa ylläpitävistä tekijöistä. Olisi oltava mahdollisimman sinut itsensä kanssa sisäisesti ja ulkoisesti, ruokavalion tulisi olla mahdollisimman puhdasta ja henkilökohtaisen kehontyypin mukaista, absolutismi ei olisi pahitteeksi, ihmissuhteet tulisi olla tasapainossa, liikunta olisi osa jokapäiväistä elämää ja niin edelleen. Tiedän kokemuksesta, että lista ei houkuttele katsomaan kovin herkästi itseään peliin. Silti jostain tulisi aloittaa.

Olen raivannut tieltäni monia esteitä ja kaikista vapauttavinta ja samalla kahlitsevinta on ollut kuunnella omaa sisäistä viisauttani. Ongelma on siinä, että unelman koukku on heitettävä joka kerta uudestaan kuin kalastaja, joka kalan syötyään välttämättäkin tulee jälleen nälkäiseksi. käsitellyt asiat antavat hetken mielen, kehon ja sielun rauhan, kunnes on taas jälleen astuttava muutoksen ja tietämättömän virtaan. Elämää ei voi ohjata pitämällä kiinni tutusta ja turvallisesta, vaan oleellinen asia on osata hallita myös tuhoamisen voima ja luopua hyödyttömistä ja vahingollisista tekijöistä. Satuin juuri tänään lukemaan Harry Martinsonin ajatuksen, joka sopii hyvin kirjoituksen päätteeksi: ”Ja oletteko kuulleet vedenkantajan koskaan istahtaneen lähteelle pilkkaamaan ruukkuaan vain sen takia että siihen ei enää mahdu kauhallista vettä”.

Voimavara erilaisuudessa

Tämän päivän trendi näyttää olevan oman sisäisen lapsen kohtaaminen ja itsensä parantaminen menneisyyden traumoilta. Monesti kuulen puhuttavan sisäisestä lapsesta, joka on täynnä aitoa iloa ja olisi hyvä osata ohjata aikuisiän tekemiseen. Minusta näyttää kuitenkin enemmän siltä, että usein ihmisten välisen konfliktin takana on juuri tuo sisäinen lapsi. Tämä lapsi ei kuitenkaan ole iloinen ja leikkisä vaan vaille ymmärrystä ja hyväksyntää jäänyt lapsi. Uskon, että kyvyttömyys ymmärtää ja puolustautumaan itseensä kohdistuvalta vääryydeltä synnyttää erilaisia opittuja käyttäytymismalleja, joiden tarkoitus on pyrkiä säilyttämään jonkinlainen tasapaino elämässä. Näiden opituttujen selviytymismallien perimmäinen tarkoitus on suojella itseämme, mutta niihin jumittuminen aiheuttaa ristiriitoja ja syö kykyämme mukautua ja eläytyä läsnäolevaan hetkeen.

Ajan ja kasvun tarkoitus näyttää olevan menneisyyden haavojen kohtaaminen, niistä vapautuminen ja  lopulta oppiläksyn hahmottuminen ja ymmärrys. Kipu ja kärsimys ”pakottaa” ihmisen kasvamaan ja huomioimaan omia itseensä kohdistuvia toimintamalleja ja ajatuksia. Aika ilman toimintaa ei poista ongelmia. Ajan kanssa voimme katsella ja käsitellä, muokata ja hyväksyä osia itsessämme. Luin ajatuksesta, että suhtautuessamme ihmiseen sellaisena kuin hän on, teemme hänestä huonomman, mutta suhtautuessamme eläytyvästi siihen, mitä hän voisi olla teemme hänestä paremman. Tämä on hyvä ohjenuora psoriasiksen kanssa elämiselle. Minä haluan suhtautua sairastaviin kanssaihmisiin siten, että uskon heissä jokaisessa olevan sisäisiä voimavaroja parantaa elämänlaatuaan, jolloin myös psoriasis saa vähemmän tilaa jyllätä kehossa. 

 Vaikka ajattelemme tämänhetkisen maailman olevan täynnä erilaisuutta ja sen ymmärtämättömyyttä, on kuitenkin hyvä katsoa asiaa toiseltakin kannalta. Erilaiset järjestöt järjestävät apua ja tukiryhmiä, jotta erilaisuutta kokevat yksilöt voisivat toimia yhteiskunnassa arvostaen omaa itseään sellaisena kuin on. Hyvä terapia ja tuki ohjaa ihmistä vapautumaan rakkaudettomuudestaan itseään kohtaan ojentamalla avaimet siihen oveen, jonka kautta rakkautta voi tulla sisälle. Tuo ovi on itsensä hyväksyminen ja rakastaminen, eikä sitä voi avata kukaa muu kuin jokainen itse.

Ihossa psoriasis ja minulla hyvä tahto

Ajatuksesi, sanasi ja tekosi värähtelevät kentässäsi luoden tietynlaisia verkkoja. Kun tällaiset verkot muodostuvat tarpeeksi tiheiksi, ne houkuttelevat asian ilmentymään aistitodellisuudessamme. Tiedostamattasi tai tiedostaen kutsut erilaisia tapahtumia ja opetuksia luoksesi. Kun opit tarkkailemaan omaa itseäsi, huomaat kuinka maailmassa vallitsee tietty itsensä luomisen laki.

Olen päättänyt kaivautua yhä syvemmälle psoriasiksen syövereihin ja tutkia, mitkä kaikki elämässäni ylläpitävät sairauttani. Tieteiden kautta ymmärrän monia tekijöitä kuten oikeanlainen ravinto, unen määrä ja laatu, riittävä ja monipuolinen liikunta sekä alkoholin tai muiden huumausaineiden käyttö. Tieteiden ja tunteiden yhdistyessä voin suunnata katseeni ihmissuhteisiin, perhedynamiikkaan, ammatillisiin asioihin, suhtautumiseeni omaan itseeni ja tietenkin tunteisiini, ajatuksiini ja käyttäytymismalleihini. Taiteiden avulla voin tutkia psoriasistani havainnoimalla suhdettani musiikkiin, käsitöihin, tanssiin, kirjallisuuteen, kuvataiteisiin, näytelmiin tai muihin esittävän taiteen välineisiin. Filosofisissa ja hengellisissä asioissa voin tarkastella näkyvän ja näkymättömän maailmojen kohtaamista, omia uskomuksiani tästä ja niiden vaikutuksista elämääni. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja on yhteydessä kokonaisuuteen. Kun kehossa ilmenee jotain, jonka katsomme sairastamiseksi, on jokin asia elämässä epätasapainossa. Emme ole vain vahingollisen geenin uhreja!

Psoriasikseen vaikuttaa niin moni asia, eikä aika tai energia riitä poistamaan kaikkia ylläpitäviä tekijöitä kerralla.

Paranemieen ei kuitenkaan riitä pelkkä tahto vaan hoito vaatii myös asioiden ja aatteiden siirtämistä käytäntöön.

Kaiken lisäksi ihminen tarvitsee vielä hyvän motivaattorin, miksi luopua jostain joka maistuu tai tuntuu olevan itselle hyväksi, mutta pahentaa iho- tai niveloireita. Irrottautuakseen vahingollisista asioista ja kokeakseen elämänsä epäkohtia tarvitsemme myös turvallisen ja rehellisen ympäristön. Jos tukijoukkoja ei omasta elämästä tunnu löytyvän, voi esimerkiksi ottaa yhteyttä psoriasisliittoihin ja sitä kautta etsiä ja löytää vertaistukea.

Helpointa on mennä läpi

Ymmärsin eilen jotain ihanaa. En ole oikein koskaan saanut kiinni dramaattisuudestani ja koin valtavaa iloa, kun tunsin ymmärtäneeni taas hieman enemmän itseäni. Teimme eräässä ryhmässä harjoitusta, jossa ajauduin valtavalta tuntuvaan dramaattiseen tunnemyrskyyn. Koin, että sisältäni haluaa tulla ulos merkittäviä asioita, mutta ylpeyteni ja pelkuruuteni tekivät taitavaa tukahdutustyötä, ennen kuin tunteet olivat ehtineet muodostua selkeiksi ajatuksiksi tai sanoiksi, konkreettisista teoista puhumattakaan.

Ensin moitin itseäni silkasta pelkuruudesta, kunnes suuttumus otti vallan ja osoitteli muita ihmisiä siitä, etten saa hyväksyntää ja  tilaa ilmaista tunteitani. Viimeisenä egon narsistinen ylpeys yritti korjata tilanetta pakottamalla kehoa suorittamaan harjoituksen moittettomasti. Saavutin ilmeisesti dramaattisuuteni kantokyvyn, sillä yhtäkkiä sisältäni kumpusi valtava ilo ja nauru, joka vapautti persoonallisuuteni kahleista sisäisen ääneni keskustelemaan kanssani.

Sain kokea konkreettisesti kaiken sen, joka estää sydäntäni ilmaisemasta itseään. Pelon, vihan ja ylpeyden lisäksi on tietysti myös ulkopuolisia, itsestä riippumattomia vaikutteita. En kuitenkaan usko, että meidän on tarkoitus ottaa vastuuta kenenkään muun reagoimisesta, jos pyrimme toteuttamaan itseämme rehellisyyden nimissä. Mitä syvemmälle pääsin itseeni illan aikana, sitä vahvemmin toistin itselleni, että helponta on mennä läpi. Helpointa on mennä läpi!

Asioiden kiertely ja kaartelu vain vaikeuttaa elämää. Mitä kauemmin odottaa, sitä kauemmas etääntyy oman sydämen äänestä, sitä korkeammalta lopulta tippuu. Helpointa on rehellisesti tunnustaa tunnistamansa este, joka estää ilon ja naurun ilmentymistä omassa elämässä. Loppuillasta valoin itseeni rohkeutta ilmaista sydämeni ääntä elämässäni konkreettisina ajatuksina, sanoina ja tekoina.

Taiteilijaelämää

Luovuus on ihmisen sisältä pursuavaa intohimoa, joka haluaa tulla käytetyksi. Tuntuu vain, että tänä päivänä luovutetaan, koska ei olla tarpeeksi hyviä itselle, puhumattakaan ajatuksesta, että taiteillun tuotoksen tulisi kestää muiden kritiikkiä. Luovuuden käyttäminen ei tarkoita tähtäämistä maankuulluksi taiteilijaksi vaan sen käyttäminen on luonnollista oman itsen kuuntelua ja itsensä rakastamista. Uskon, että meillä jokaisella on suuri määrä potentiaalia olla luovia.

Kämppikseni on vuosia puhunut maalaamisesta ja arvostellut jatkuvasti muiden tekeleitä. Tekemättä kuitenkaan itse ainuttakaan tuotosta. Sisäinen ääni sisällä painostaa maalamaan ja luo suuria visioita päässä, josta hermotus käsiin, jotka tarttuisivat pensseliin, on halvaantunut. Oman luovuuden tukahduttaminen johtaa turhautumiseen ja muiden luovuuden arvostelemiseen.

Kompastelen itsekkin samaiseen itsearvosteluun ja sensuuriin, jolla tukahdutan omia tarpeitani olla luova. Monesti käyn keskusteluja egoni kanssa, ollen välillä maailman surkein ja välillä maailman taitavin. Pääpainon annan kuinenkin olla tekemisessä. Askartelin tänä aamuna seinälleni muistutuksen ”Suuri rakkaus, minä pidän huolta työn määrästä, sinä laadusta”. Haluan, että tämä lause muistuttaa minua siitä, että luovuuden kanavointi vaatii kehittyäkseen ja virratakseen vapaana vain ja ainoastaan työtä sekä mielen hiljentämistä. Luovuus kumpuaa mielestäni sisäisestä itsestä, joka on puhdas rakkaus ja ilo.

Ainakin omalla kohdallani psoriasis on voinut paremmin, kun muistan pitää huolta omasta hyvinvoinnistani purkamalla itseäni luovuuden kautta. Luovuus on omien rajojen rikkomista ja astumista ulos totutuista rutiineista ja ajatusmalleista. Tekoina se voi koskettaa yhtä hyvin ruoanlaittoa, tanssia kuin vaikka värien lisäystä elämään. 

Ihminen paranee vasta kun hän itse kyllästyy sairastamaan

Olen monesti miettinyt, miksi paras apu löytyisi sellaiselta ihmiseltä, joka on itse käynyt samanlaisen haasteen läpi elämässä. Usein olen leimannut sellaisen toiminnan tekopyhäksi itsensä korkeammalle kehityskaarella nostattamiseksi. Ennemmin halusin ihmisiltä sääliä kuin oikeanlaista parantavaa empatiaa, joka on kehittynyt omakohtaisen kokemuksen kautta. En halunnut ottaa vastuuta omasta paranemisestani.

Ironisesti löydän nyt itseni kirjoittamasta samanlaista omakohtaista jatkuvaa tarinaa toivoen, että edes yksi ihminen kuulisi, saisi lohtua sekä voimaa ja iloa parantaa itse itsensä. Säälimällä itseämme tai sääliä kaipaamalla annamme itsellemme vain luvan sairastaa.

Käyn tällä hetkellä läpi haasteellista elämänvaihetta, johon liittyy kuolema ja alkoholismia. Katselen vierestä kun alkoholistia yritetään parantaa kehottamalla ”ottamaan itseään niskasta kiinni”. Samaan aikaan alkoholismista kärsivä syyttää itseään kuolemantapauksesta ja haluaa päättää kärsimyksensä oman kätensä kautta.

On ollut vaikea olla sulautumatta tuskaan, mutta olen kokenut läsnä olemisen kriisin keskellä olevalle tärkeämmäksi kuin sen, että saarnaisin hänelle minun kokemusta vastaavasta oikeasta tai väärästä. Varsinkaan kun minulla ei ole eikä voi olla täysin samankaltaista kokemusta.

Katselin ja kuuntelin itkua ja inhonsekaista naurua, vihaa ja epätoivoa. Päivän päätyttyä peittelin ukkini sänkyyn sanoen, että asiat eivät ole hyvin kun heräät, mutta annat itsellesi suuren lahjan antamalla kehosi levätä hetken surun keskellä.

Afrikkalainen bussikuski kylmässä pohjolassa

Olin työpaikkani ruokalassa syömässä eräs päivä, kun esimieheni istahti samaan pöytään. Pöytä täyttyi nopeasti ja pian meillä oli käynnissä keskustelu ulkomaalaisista bussikuskeista. Useat olivat sitä mieltä, että heistä näkee hyvin heidän oman maansa kulttuuriperinteet ja sikäläiset tavat noudattaa aikatauluja. Oli siis helppo vierittää syy linja-auton myöhästymiseen tapakulttuurin niskoille. Nauroin suppeakatseisuudelle ja sain osakseni kommentin esimieheltäni: “noh Maria, sinähän olisit oiva afrikkalainen bussikuski”.

Olisin voinut ottaa kyseisen kommentin loukkauksena, sillä olisin voinut ymmärtää asian näin: tulen miten sattuu, ajelen reittini miten sattuu ja kaiken lisäksi höpöttelen tehdessäni tämän kaiken. Sen sijaan naurahdin ja kiitin, sillä koin sen kohteliaisuutena. Tiedostan, että elän maassa, jossa suorittamisesta ja yhteiskunnallisessa arvoasteikossa korkeammalle tähtäämisestä on tullut muodikasta, mutta en anna sen vaikuttaa omaan olemiseeni, sillä se ei kuulu minun maailmankuvaani. Olen kyllä yrittänyt pelata nyky-yhteiskunnan säännöillä, mutta minä ja psoriaasini saimme pahasti takkiimme, meidän onneksemme.

Minun tapaani olla kuuluu kanssaihmisten huomiointi, työn hoitaminen elannon saamiseksi ja jatkuva muutos. Kuinka voisin toteuttaa tätä työpaikallani, jos en toimisi kuin afrikkalainen bussikuski? Hoidan työni rehellisesti ja päivän päätteeksi olen saanut hommani hoidettua, joskin lähes joka päivä aikataulullisesti eri aikaan. Tämä johtuu siitä, että tervehdin ja vaihdan kuulumisia työkavereideni kanssa, joka puolestaan mahdollistaa sen, että elämäni on jatkuvassa muutoksessa. Jäsentelen omaa maailmaani ja löydän pala palalta enemmän itseäni vaihtamalla ajatuksia ja kokemuksia lähes jokaisen tapaamani ihmisen kanssa. Erilaisuus on sateenkaaren kaikki värit, joita seuraamalla löydämme aarteemme, joka olemme me itse.  

Kun etiketti petti

Kaikkia ei voi miellyttää. Kun käännät kasvosi toiselle, näytät toiselle persettä. Tämä on totta, mutta se ei tarkoita, että siihen päälle pitää vielä pieraista. Voimme siis vaikuttaa siihen, miten toisia ihmisiä kohtelemme. Missä siis vika? Psoriaatikko ei saa olla rauhassa katseilta tai ikäviltä kommenteilta, mutta uimahallissa saa uida ihan yksikseen omalla radalla ja täpötäydessä saunassa saa metrin hajuraon. Kahvipöydässä ihmiset muistavat etiketit, mutta kun vastaan kävelee psoriaatikko, suusta saattaa päästä mitä kummallisimpia sammakoita.

Kokemuksesta tiedämme, että puhuminen voi ratkaista merkittävästi ongelmia, mutta puhumalla voidaan myös tuottaa paljon ongelmia. Siksi ei ole yhdentekevää, miten kieltä käytämme ja miten kohtaamme toisen ihmisen arkielämän tilanteissa. En ole oikein osannut koskaan peitellä ihoani. Olen aina ollut sitä mieltä, että jokaisella on oikeus olla avoimesti oma itsensä. Siksi olen kuullut jos minkälaisia kommentteja ihostani.

Ikävimpiin kommentteihin lasken ne, joilla kyseenalaistetaan oma hoitamiseni. Monet luulevat, että kaikki sairaudet hoituvat pillereillä ja ulospäin näkyvät ongelmat lasketaan yleensä suoraan sairastavan omaksi syyksi. Syötkö jotain sopimatonta?! Juotko liikaa alkoholia!? etkö ole rasvannut?!

En koe kuitenkaan vihaa epäkunnioittavia ihmisiä kohtaan. Ajattelen, että epäkohtelias käytös toista ihmistä kohtaan johtuu omista peloista, puhtaasta ajattelemattomuudesta tai mielen kehittymättömyydestä. Selitän mielelläni, mistä on kyse ja annan ihmisten muodostaa oman mielipiteensä asiasta. Maailma nyt sattuu olemaan valtaosin kauneusihanteita palvova paikka, jossa monet psoriaatikon kohdatessaan ajattelevat ”luojan kiitos, minulla on terve iho”. Onneksi on olemassa myös sellaisia ihmisiä, jotka koskettavat ja kysyvät, ”Eihän sinua satu, jos kosketan?”.