Elä niin kuin saarnaat. Vaikeempi juttu.

Muutama kuukausi sitten elämäni teki todella kipeää. Huutelin kotona, että “olen joo tajunnut, missä olen paska ja mitä piti oppia ja nyt haluan pois kiitos!!”. Kämppikseni otti kaikki puuskani tyynesti vastaan ja usein kommentoi “Sillä aikaa kun nyt kuitenkin olet täällä niin voisit vaikka keskittyä keksimään …“ (tähän kohtaa hän usein keksi jonkin häntä askarruttaneen käytännön pulman). Toinen tempaukseni liittyi kiukutteluun aiheesta tekopyhyys. Minua potutti, että joka päivä tein vähintään yhden asian päin persettä, enkä elänyt niin kuin saarnasin. Kämppikseni totesi vain ettet ole pyhä, etkä tekopyhä, olet ihminen. Eniten otti päähän, että hän oli oikeassa nähden tilanteen ja tunteiden taakse. Hän näki minut ja antoi minun toteuttaa itseäni tuomitsematta, se oli tärkeintä.

Tästä tunnepyörteestä on nyt onneksi selvitty. Ja paljon on taas opittu. On tärkeää yrittää muistaa, että jokaista myrskyisää kautta seuraa jossain vaiheessa jälleen tyyni sää. Vaikka minulla ja kämppikselläni on täysin erilainen vaatemaku, kävelin eilen hänen tehdessä kotona töitään lauleskellen hänen vaatenaulakkonsa ohi ja sivelin hänen vaatteitaan puhellen yksikseni “oi, miten kauniita vaatteita”. Silloin havahduin ja katsahdin kämppistäni. Repesimme molemmat hillittömään nauruun kun tajusimme tilanteen huvittavuuden. Sama ihminen, joka muutama kuukausi sitten kirosi elämänsä sipsutteli nyt onnellisena lauleskellen. Elämä todella on niin monien voimien, ajatusten ja tunteiden kirjo, että juuri se tekee elämästä todellisen ja ihmeellisen kauniin.