Harva meistä lähtee saappaat jalassa

Yksi vaikeimmista asioista elämässäni on ollut hyväksyä jokaisen oma tapa elää ja kuolla. Lähelläni on ollut hyvin monta itsemurhatapausta ja myönnän itsekin olleeni väsynyt elämään. Itse olen löytänyt haluni elää vaikka kuolema kiehtookin minua hyvin paljon. Siitä asti kun muistan itse ajatelleeni, muis-tan maanneeni sängyllä vaivuttaen itseäni tunteeseen, jonka ajattelin vastaavan kuolleena olemista. En koskaan päässyt tilaan, jossa en olisi ollut. Että vain lakkaisin olemasta, oli suorastaan mahdoton ajatus. Päätin jo silloin, että minulla on se joku, jota voin kutsun sieluksi. Se jokin tietoisuus, joka jatkaa olemista fyysisen kuoleman jälkeenkin.

Nyt paljon teoriassa ja enimmäkseen käytännössä asiaa tutkittuani, voin sanoa uskovani elämän jat-kumiseen myös kuoleman jälkeen. Väsymykseni elämää kohtaan on vaihtunut elämän kunnioitukseen ja koen iloa tutkiessani kaikenlaisia tapoja toteuttaa itseäni. Uskon olevamme täällä vain ja ainoastaan rakastaaksemme itseämme sellaisena kuin olemme ja ymmärtääksemme, että todellisuudessa meitä ei rajoita kukaan tai mikään muu kuin oma suppea käsityksemme omasta itsestämme.