Ihminen paranee vasta kun hän itse kyllästyy sairastamaan

Olen monesti miettinyt, miksi paras apu löytyisi sellaiselta ihmiseltä, joka on itse käynyt samanlaisen haasteen läpi elämässä. Usein olen leimannut sellaisen toiminnan tekopyhäksi itsensä korkeammalle kehityskaarella nostattamiseksi. Ennemmin halusin ihmisiltä sääliä kuin oikeanlaista parantavaa empatiaa, joka on kehittynyt omakohtaisen kokemuksen kautta. En halunnut ottaa vastuuta omasta paranemisestani.

Ironisesti löydän nyt itseni kirjoittamasta samanlaista omakohtaista jatkuvaa tarinaa toivoen, että edes yksi ihminen kuulisi, saisi lohtua sekä voimaa ja iloa parantaa itse itsensä. Säälimällä itseämme tai sääliä kaipaamalla annamme itsellemme vain luvan sairastaa.

Käyn tällä hetkellä läpi haasteellista elämänvaihetta, johon liittyy kuolema ja alkoholismia. Katselen vierestä kun alkoholistia yritetään parantaa kehottamalla ”ottamaan itseään niskasta kiinni”. Samaan aikaan alkoholismista kärsivä syyttää itseään kuolemantapauksesta ja haluaa päättää kärsimyksensä oman kätensä kautta.

On ollut vaikea olla sulautumatta tuskaan, mutta olen kokenut läsnä olemisen kriisin keskellä olevalle tärkeämmäksi kuin sen, että saarnaisin hänelle minun kokemusta vastaavasta oikeasta tai väärästä. Varsinkaan kun minulla ei ole eikä voi olla täysin samankaltaista kokemusta.

Katselin ja kuuntelin itkua ja inhonsekaista naurua, vihaa ja epätoivoa. Päivän päätyttyä peittelin ukkini sänkyyn sanoen, että asiat eivät ole hyvin kun heräät, mutta annat itsellesi suuren lahjan antamalla kehosi levätä hetken surun keskellä.