Näkyy nakuillessa

Katselin vanhoja valokuvia ja löysin muutaman vuoden takaisia otoksia, joissa naamani oli hyvin näkyvästi psoriasiksen peitossa. Järkytyin ja kysyin kämppiksiltäni, olenko tosiaan ollut ulkona tuon näköisenä? Hämmennyin, että nyt ajattelin etten menisi ulos ennen kuin olen hoitanut naamani kuntoon.

Todellisuudessa käyttäytymistä on lähes mahdotonta arvioida ennakkoon, on osattava elää hetkessä. Voin siis tuntea jonkinlaista kiitollisuutta, että olen pysytellyt sosiaalisessa kanssakäymisessä vaikka olen varmasti useinkin tuolloin tuntenut masennusta psoriasiksen hiipiessä kasvoille, jossa se on lähes mahdotonta peittää. Nyt voin toivoa, että jos tilanne toistuisi, löytäisin saman rohkeuden ja jaksamisen.

Silloin kun psoriasis ei oireile pahasti naamassani, voin huolettomasti pohtia pukeutumistani ja ennakoida tulevaa päivää. Jos en jaksa ihmisten reagointia oireilevaan ihooni, valitsen peittäviä vaatteita. Aina ei voi kuitenkaan paeta vaatetuksen taakse, ei varsinkaan läheisissä ihmissuhteissa. Psoriasis näkyy monissa harrastuksissa, monilla työpaikoilla ja varsinkin intiimissä kanssakäymisessä.

Kun en usein peittele ihoani, olen oppinut, että paras tapa vastata kysyville ihmisille on, että psoriasis on vain minun tapani reagoida stressiin. Stressin tunnistaa tänä päivänä jokainen ja usein keskustelu kääntyykin heti kysyvän ihmisen elämään siten, että hän kertoo, kuinka hänen oma kehonsa reagoi stressiin. Tämä johtuu siitä, että keskivertoihminen ajattelee 95% ajastaan itseään (jollei ole jonkin ongelmaratkaisun edessä).