Afrikkalainen bussikuski kylmässä pohjolassa

Olin työpaikkani ruokalassa syömässä eräs päivä, kun esimieheni istahti samaan pöytään. Pöytä täyttyi nopeasti ja pian meillä oli käynnissä keskustelu ulkomaalaisista bussikuskeista. Useat olivat sitä mieltä, että heistä näkee hyvin heidän oman maansa kulttuuriperinteet ja sikäläiset tavat noudattaa aikatauluja. Oli siis helppo vierittää syy linja-auton myöhästymiseen tapakulttuurin niskoille. Nauroin suppeakatseisuudelle ja sain osakseni kommentin esimieheltäni: "noh Maria, sinähän olisit oiva afrikkalainen bussikuski".

Olisin voinut ottaa kyseisen kommentin loukkauksena, sillä olisin voinut ymmärtää asian näin: tulen miten sattuu, ajelen reittini miten sattuu ja kaiken lisäksi höpöttelen tehdessäni tämän kaiken. Sen sijaan naurahdin ja kiitin, sillä koin sen kohteliaisuutena. Tiedostan, että elän maassa, jossa suorittamisesta ja yhteiskunnallisessa arvoasteikossa korkeammalle tähtäämisestä on tullut muodikasta, mutta en anna sen vaikuttaa omaan olemiseeni, sillä se ei kuulu minun maailmankuvaani. Olen kyllä yrittänyt pelata nyky-yhteiskunnan säännöillä, mutta minä ja psoriaasini saimme pahasti takkiimme, meidän onneksemme.

Minun tapaani olla kuuluu kanssaihmisten huomiointi, työn hoitaminen elannon saamiseksi ja jatkuva muutos. Kuinka voisin toteuttaa tätä työpaikallani, jos en toimisi kuin afrikkalainen bussikuski? Hoidan työni rehellisesti ja päivän päätteeksi olen saanut hommani hoidettua, joskin lähes joka päivä aikataulullisesti eri aikaan. Tämä johtuu siitä, että tervehdin ja vaihdan kuulumisia työkavereideni kanssa, joka puolestaan mahdollistaa sen, että elämäni on jatkuvassa muutoksessa. Jäsentelen omaa maailmaani ja löydän pala palalta enemmän itseäni vaihtamalla ajatuksia ja kokemuksia lähes jokaisen tapaamani ihmisen kanssa. Erilaisuus on sateenkaaren kaikki värit, joita seuraamalla löydämme aarteemme, joka olemme me itse.  

Kun etiketti petti

Kaikkia ei voi miellyttää. Kun käännät kasvosi toiselle, näytät toiselle persettä. Tämä on totta, mutta se ei tarkoita, että siihen päälle pitää vielä pieraista. Voimme siis vaikuttaa siihen, miten toisia ihmisiä kohtelemme. Missä siis vika? Psoriaatikko ei saa olla rauhassa katseilta tai ikäviltä kommenteilta, mutta uimahallissa saa uida ihan yksikseen omalla radalla ja täpötäydessä saunassa saa metrin hajuraon. Kahvipöydässä ihmiset muistavat etiketit, mutta kun vastaan kävelee psoriaatikko, suusta saattaa päästä mitä kummallisimpia sammakoita.

Kokemuksesta tiedämme, että puhuminen voi ratkaista merkittävästi ongelmia, mutta puhumalla voidaan myös tuottaa paljon ongelmia. Siksi ei ole yhdentekevää, miten kieltä käytämme ja miten kohtaamme toisen ihmisen arkielämän tilanteissa. En ole oikein osannut koskaan peitellä ihoani. Olen aina ollut sitä mieltä, että jokaisella on oikeus olla avoimesti oma itsensä. Siksi olen kuullut jos minkälaisia kommentteja ihostani.

Ikävimpiin kommentteihin lasken ne, joilla kyseenalaistetaan oma hoitamiseni. Monet luulevat, että kaikki sairaudet hoituvat pillereillä ja ulospäin näkyvät ongelmat lasketaan yleensä suoraan sairastavan omaksi syyksi. Syötkö jotain sopimatonta?! Juotko liikaa alkoholia!? etkö ole rasvannut?!

En koe kuitenkaan vihaa epäkunnioittavia ihmisiä kohtaan. Ajattelen, että epäkohtelias käytös toista ihmistä kohtaan johtuu omista peloista, puhtaasta ajattelemattomuudesta tai mielen kehittymättömyydestä. Selitän mielelläni, mistä on kyse ja annan ihmisten muodostaa oman mielipiteensä asiasta. Maailma nyt sattuu olemaan valtaosin kauneusihanteita palvova paikka, jossa monet psoriaatikon kohdatessaan ajattelevat ”luojan kiitos, minulla on terve iho”. Onneksi on olemassa myös sellaisia ihmisiä, jotka koskettavat ja kysyvät, ”Eihän sinua satu, jos kosketan?”.