Taiteilijaelämää

Luovuus on ihmisen sisältä pursuavaa intohimoa, joka haluaa tulla käytetyksi. Tuntuu vain, että tänä päivänä luovutetaan, koska ei olla tarpeeksi hyviä itselle, puhumattakaan ajatuksesta, että taiteillun tuotoksen tulisi kestää muiden kritiikkiä. Luovuuden käyttäminen ei tarkoita tähtäämistä maankuulluksi taiteilijaksi vaan sen käyttäminen on luonnollista oman itsen kuuntelua ja itsensä rakastamista. Uskon, että meillä jokaisella on suuri määrä potentiaalia olla luovia.

Kämppikseni on vuosia puhunut maalaamisesta ja arvostellut jatkuvasti muiden tekeleitä. Tekemättä kuitenkaan itse ainuttakaan tuotosta. Sisäinen ääni sisällä painostaa maalamaan ja luo suuria visioita päässä, josta hermotus käsiin, jotka tarttuisivat pensseliin, on halvaantunut. Oman luovuuden tukahduttaminen johtaa turhautumiseen ja muiden luovuuden arvostelemiseen.

Kompastelen itsekkin samaiseen itsearvosteluun ja sensuuriin, jolla tukahdutan omia tarpeitani olla luova. Monesti käyn keskusteluja egoni kanssa, ollen välillä maailman surkein ja välillä maailman taitavin. Pääpainon annan kuinenkin olla tekemisessä. Askartelin tänä aamuna seinälleni muistutuksen ”Suuri rakkaus, minä pidän huolta työn määrästä, sinä laadusta”. Haluan, että tämä lause muistuttaa minua siitä, että luovuuden kanavointi vaatii kehittyäkseen ja virratakseen vapaana vain ja ainoastaan työtä sekä mielen hiljentämistä. Luovuus kumpuaa mielestäni sisäisestä itsestä, joka on puhdas rakkaus ja ilo.

Ainakin omalla kohdallani psoriasis on voinut paremmin, kun muistan pitää huolta omasta hyvinvoinnistani purkamalla itseäni luovuuden kautta. Luovuus on omien rajojen rikkomista ja astumista ulos totutuista rutiineista ja ajatusmalleista. Tekoina se voi koskettaa yhtä hyvin ruoanlaittoa, tanssia kuin vaikka värien lisäystä elämään.