Tasapainoilua

Olen käynyt lähiaikoina läpi mieleni synkkiä alueita. Tajusin jossain vaiheessa, että lisäämällä hyviä asioita ja valoa elämään ei ole mahdollista vapautua vanhoista kuormittavista asioista. Vaikka perusasiat olivat kunnossa ja elämäni pursusi kaikkea ihanaa, oli jossain ammottava reikä, josta kaikki ulkopuolinen paska pääsi mylläämään sisäisiä ristiriitojani niin, että elämäni tuntui olevat aika-ajoin pelkkää kivuliasta piinaa.

Vaikka rakastin muiden ihmisten seuraa ja nautin myös seksuaalisesta kanssakäymisestä, kävin silti loputonta taistelua sisäisen erakkoni kanssa, joka halusi muuttaa yksin metsään tai oli ehkä valmis keskustelemaan sosiaalisen puoleni kanssa vaihtoehdosta, jossa lähtisin luostariin ja vannoisin hiljaisuus- ja siveysvalan. Kun sosiaalinen puoli oli valloillaan, itkin yksinäisyyden ja hiljaisuuden kaipuuta ja ollessani yksin itkin kanssakäymisen ja kosketuksen kaipuuta. Seisoi sitä jaloillaan tai päällään ei koskaan ollut hyvä olla.

Oli pakko kääntyä sisäänpäin, tutustua ulkoisen maailman lisäksi myös siihen maailmaan ja opetella kuuntelemaan, ymmärtämään ja arvostamaan itseä sekä ulko- että sisäpuolelta kumpuavien asioiden suhteen. Monesti koin olevani hulluuden partaalla tai itseasiassa ihan suoraan sanottuna hullu, koska sisäisen maailman äärettömyyttä oli hyvin vaikea hahmottaa ja mieltä oli hankala pitää kasassa, silloin kun tajusi olevansa samanaikaisesti sekä pelinappula, että pelaaja. Eniten vaikeuksia on tuottanut hyväksyä totuus, että olen se jolle tehdään vääryyttä, mutta myös se joka tekee vääryyttä. Nyt ja aina, jotta tasapaino maailmassa säilyisi.