Tippa tippa tip tap

Helmikuussa tulee vuosi siitä, kun olen viimeksi nauttinut alkoholia. Koen tipattomuuden olleen tähän mennessä paras päätös elämäni valintoja katsoessani. Ennen join paljon ja moneen syyhyn vaikkakaan en kokenut alkoholin käyttöni olevan vielä ongelmallista.

Alkuun sosiaaliset paineet tuntuivat tuskallisilta ja jotkut tunteeni sietämättömiltä. Joskus tuntui, että alkoholi olisi ainut strategia nollata pää. Oli jännä huomata, kuinka olin tottunut ilmaisemaan syvimpiä tunteitani ja ajatuksia lähes ainoastaan kännipäissäni. Vaikkakin tulos ja uskottavuus korreloivat hyvin seuraavan aamuisen oloni kanssa.

Halusin tietää milloin juon omasta tahdostani, enkä vain turruttaakseni jotain, rentoutuakseni tai lisätäkseni rohkeutta tai iloa keinotekoisesti. Rohkeutta olen kaivannut hyvin paljon, pipo on kiristänyt ja tunteitani olen halunnut paeta, mutta korkki on pysynyt kiinni. Vielä en ole juonut vain juomisen ilosta. Kun olen selvinpäin hikoillen ylittänyt omia itselleni asettamiani rajoituksia ja pelkoja, olen tuntenut paljon kiitollisuutta, rehellisyyttä, aitoutta ja saanut pullokaupalla itseluottamusta. Vuoden saldona koen olevani tasapainoisempi ja enemmän yhteydessä sisimpääni.

En halua tuomita kenenkään alkoholin juomista, en edes läheisteni. Uskon, että juominen tai juomattomuus on jokaisen oma valinta. Muistan kyllä hyvin, miltä tuntui humaltua hyvässä seurassa, rentoutua punaviinilasin äärellä tai vetää pää täyteen. Vastapainoksi tiedän nyt myös, miltä tuntuu herätä ilman fyysistä tai henkistä krapulaa ja ottaa rehellisesti vastuu omista sanoistani, tekemisistäni tai tekemättä jättämistäni.