Tunteita ja tarpeita

Tutkimusten mukaan ihmiset pelkäävät julkista puhumista jopa kuolemaa enemmän. Toisin sanoen keskivertoihminen olisi mieluummin kuollut kuin puhuisi julkisesti. Mistä tässä pelossa oikein on kysymys? Onko kysymys sosiaalisesti hyväksyttävyydestä eli pelkääkö ihminen hylätyksi tulemista, jos ilmaisee oman mielipiteensä tai torjutuksi tulemista, jos ilmaisee tunteensa tai tarpeensa.

On haastavaa saada kiinni omista tunteista ja tarpeista, saati sitten pystyä ilmaisemaan niitä toiselle ihmiselle. Olen huomannut, kuinka harva ihminen todella pystyy olla läsnä toisen tunteille, ilman että toista aletaan analysoida, terapioida, korjata, vähätellä tai tarinoida omista vastaavista kokemuksista. Ei ihme, että on vaikea puhua julkisesti, jos emme osaa antaa tilaa ja aitoa empatiaa toisillemme.

Toinen dilemma on siinä, että jos ilmaisemme tarpeemme jollekin, se luetaan usein vaatimukseksi täyttää kyseinen tarve. On lähes sietämätöntä olla tyydyttämättä jokainen tarpeelta tuntuva yllyke ja kuunnella, mitä kaikkea on tuon tarpeen takana. Miksi esimerkiksi ostamme tai syömme enemmän kuin tarvitsemme, miksi poltamme tupakkaa tai juomme alkoholia?

Usein kuulee myös lauseita “ihmisten pitäisi” tai “haluan hänen tekevän/olevan jotain”. Lähes aina universaaliksi tarpeeksi puettu lause kielii omasta henkilökohtaisesta tarpeesta. Esimerkiksi maailmanrauhaa huutava aktivisti kaipaa rauhaa ja järjestystä ensisijaisesti omassa mielessään.

Minä toivoisin pystyväni voittamaan tämän julkisesti puhumisen pelon ja pystyväni ilmaisemaan itseäni silloinkin kun suurin osa minusta haluaisi vain astua sokeaan valtavirtaan.