Ei

Pääsin ilmastokuntoutuskurssille kolmeksi viikoksi Kanarian saarille. Ennen lähtöä pelkäsin kolmen viikon olevan minulle liian pitkä aika ja pelkäsin tylsistyväni puolikuoliaaksi. Yllätyksekseni nuo kolme viikkoa olivat elämäni nopeimmat kolme viikkoa ja olisin voinut kevyesti jatkaa toiset rapiat päälle.

Jokapäiväinen auringonotto on ehdottomasti taitolaji. Harva ensikertalaisista tai konkareistakaan selviää polttamatta jotakin kohtaa itsessään. Aamujumppa ja muut päivärutiinit tuntuivat kantavilta voimilta ja alueen päihteettömyys oli mielestäni erittäin hyvä juttu. Vertaistuki oli jälleen kerran erittäin tervetullutta ja lämmitti sydäntä.

Mieleeni jäi hyvin lääkärin ja sairaanhoitajan luennot, joissa painotettiin omaa hoitamista ja sitä, että psoriasiksen hoidon vastuu on ensisijaisesti jokaisella sairastavalla itsellään. Luennoilla painotettiin rasvaamisen tärkeyttä ja terveellisiä elämäntapoja liittyen ravintoon, liikuntaan ja ihmissuhteisiin. Ennen kun elämäntaparemontti kannattaa aloittaa, on hyvä kiinnittää huomiota siihen, että kaksi eniten sairautta vähentävää tekijää olivat stressin vähentäminen ja se, että oppii sanomaan ei.

Niin ulkona kuin sisällä

Jokunen aika sitten näin ympärilläni vain yksinäisiä ihmisiä. Saatoin olla isossakin porukassa, mutta näin vain valtavaa yksinäisyyttä. Ajattelin, että maailma on mielipuolinen paikka, jossa jokainen ihminen on tuomittu olemaan yksinäisyytensä vanki. Käytin paljon aikaani selvittääkseni, mitä on yksinäisyys, mistä se johtuu, miten siihen ajautuu tai onko näille kysymyksille edes ylipäätään olemassa vastausta? 

Aloin tehdä pientä kenttätutkimusta ja pyysin tuntemiani ihmisiä kuvailemaan, millaisia ihmisiä he näkivät ympärillään. Olin häkeltynyt, sillä toinen toistensa jälkeen tuntemani ihmiset kuvailivat ympäristönsä ihmiset samalla tavalla kuin minä olisin kuvaillut heidät itsensä. Ärtynyt sanoi näkevänsä vain vihaisia ihmisiä, tyyni rauhallisia ja niin edelleen. 

Ei ollut vaikea laskea yksi plus yksi. Prosessi oman yksinäisyyteni kokemisen selvittämisen suhteen on ollut mielenkiintoinen. Olen käynyt läpi ihmisen eri tasoja ja tapoja olla kytköksissä toisiin ihmisiin ja huomannut vertaistuen merkityksen selviämis- ja kasvuprosessissa. 

Tunnistan psoriasiksen olevan yksi niistä osa-alueista, jonka vuoksi tunnen yksinäisyyttä. Vaikka ihoni näyttää, hilseilee tai kipuilee normaalista poiketen niin tiedän, että psoriasis on kuitenkin vain oire, ei syy. Onneksi olen ymmärtänyt etsiä vertaistukea, jonka tarjoamista hetkistä kiitollisena saan helpottavia hengähdystaukoja arjesta. Vertaistuki antaa paljon ymmärrystä, huumoria ja uusia hoitovaihtoehtoja, joiden avulla minun on helpompi jatkaa askellustani kohti itseni ja maailman ymmärtämistä psoriasiksesta huolimatta.