Psoriasista sairastava nuori uskaltautuu hyvin uimarannalle

Psoriasista sairastavat nuoret osaavat suhtautua sairauteensa myönteisesti. Ulkonäköön liittyvä itsetunto vaikuttaa olevan jopa parempi kuin terveillä nuorilla. Terveet nuoret pitävät ihoon liittyvää ulkonäköongelmaa huomattavasti pahempana uhkana kuin kyselyyn vastanneet psoriasista sairastavat nuoret.

Psoriasisliiton nuorten psoriaatikkojen (Nupso) TNS Gallupin puhelinkyselyyn antaminen vastausten perusteella valtaosa psoriasista sairastavista nuorista elää kuitenkin täyttä elämää sairaudestaan huolimatta ja suhtautuu sairauden aiheuttamiin ulkonäköongelmiin hyvällä itsetunnolla.

Psoriasis herättää pelkoa

Psorinuorille tehtyjen puhelinhaastattelujen rinnalla samoja kysymyksiä esitettiin ns. terveille nuorille TNS Gallupin nettipaneelissa. Tälle ryhmälle näytettiin kuvia keskivaikeasta ihopsoriasiksesta ennen joihinkin kysymyksiin vastaamista.

Kyselyn perusteella voisi sanoa, että terveet nuoret pelkäävät psoriasista paljon. Näkyvän ihosairauden mahdollisuus koetaan omalla kohdalla pelottavalta ja elämää rajoittavalta. Ne joilla tuo sairaus on, kokevat kuitenkin, että sen kanssa on täysin mahdollista elää täysipainoista elämää.

Psoriasikseen sairastuminen on nuorelle järkytys. Kyselyssä terveet nuoret kokevat mahdollisen ihosairauden pelottavalta ja elämää rajoittavalta.

Joka kolmas psoriasista sairastavista nuorista kokee sairauden jonkinlaisena ulkonäköongelmana ja myös häpeää sitä. Vertaistuki koetaan tärkeäksi. Jopa 70% psoria sairastavista nuorista kuulisi mielellään toisten psoriaatikoiden kokemuksia.

Psoria ei pidä hävetä

Valtaosa terveistä nuorista uskoisi häpeävänsä näkyvää ihopsoriasistaan, jos heillä sellainen olisi. Vaikka psoriasiksen mahdollisuus koetaan omalla kohdalla häpeän aiheena, eivät terveet nuoret suhtautuisi psoriasikseen sairastuvaan tuttavaansa torjuvasti. Samaa sanovat psorinuoret: 87 % kokee, että heitä rohkaistaan ja kannustetaan elämään täysillä ihottumasta huolimatta.

Uimaranta kutsuu nuoria psoriaatikkoja

Kesän korvilla ajankohtainen asia on uimarannalla näyttäytyminen uima-asussa. Peräti 73 prosenttia psorinuorista kertoo voivansa täysin huoletta mennä uima-asussa uimarannalle, lisäksi 12 prosenttia pitää tätä melko mahdollisena. Terveistä nuorista vain kuusi prosenttia uskoisi varmasti näyttäytyvänsä uikkareissa, jos heillä olisi näkyvä psori-ihottuma.

Voit tutustua kyselyn tuloksiin tarkemmin Nupson sivuilla