Surua ja aurinkoa

Lomat tuli lusittua ja tyypilliseen tapaan Espanjassa. Mikähän ihme minua vetää kyseiseen maahan. Espanjan kielen taito tietenkin houkuttelee, kun matkustaminen on helpompaa, jos puhuu paikallista kieltä. Sitten tietenkin Espanjan mieletön ilmasto - Euroopan paras. Ja kun yhteen ja samaan maahan alkaa reissata toistuvasti, niin sitten kertyy ystäviä ja onhan heitäkin käytävä välillä tapaamassa. Yksi viikko vierähti Barcelonan kupeessa, josta ystävien kesken vuokrasimme asunnon uima-altaineen, ja ne tuntuivat kesän parhaimmilta päiviltä. Aamulla altaan reunalle lueskelemaan, uimaan ja ottamaan aurinkoa, sitten hyviä illallisia ja leppoisaa käveleskelyä pikkukaupungin kujilla. Voiko elämä siitä paremmaksi muuttua? Reissuviikon kruunasi Espanjan ja Hollannin loppuottelu. Kyllä baari repesi, kun Espanja teki voittomaalinsa. Ja sitten kaupungin kaduille juhlimaan…

Nyt Kajaanissa jatkuu sama kolmenkymmenen asteen helle. Huomiseksi kenties sitäkin lämpimämpää. Onneksi klinikassa on hyvä ilmastointi. Lupailin alkuvuodesta ihotautipotilaille tavallista helpompaa kesää. Mutta nyt tämän kuumuuden ylittäessä toistuvasti yli kolmenkymmenen rajapyykin alkaa ihotautipotilaatkin kärsiä. Suomalainen huoneilma nimittäin pysyy kyllä talvisin leppoisan lämpimänä (joskin kuivakkaana) mutta näin helteillä sisätilat yleensä täyttyvät kosteannihkeästä tunkkaisesta kuumuudesta, mikä saa hien jatkuvasti kihoamaan pintaan ja ainakin monet eksemapotilaat kärsivät tästä. Valitettavan usein myös työpaikoilla on huono ilmanvaihto. Toivottavasti syksymmälle sitten ilmaantuu näitä toivottuja parin viikon 20 asteen tasaisen aurinkoisia päiviä.

Harrastus on tuottanut hedelmää: romaanini Samuel julkaistiin viime viikolla. Kyseessä on fiktiivinen juttu, joka käsittelee geeniteknologiaa, ja aihe on tuntunut kiinnostavan mediaa. Ainakin täällä pohjoisessa sanomalehdistä tulee haastattelupyyntöjä tuon tuostakin, on Kalevaa, Pohjolan työtä ja Kainuun Sanomia. Niihinkin pitää löytää aikaa, ja tietenkin seuraavan kirjan kirjoittamiseen, liikuntaan, sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseen, päivätyöhön, Oulun kirjamessuille… ja kun välissä tekisi mieli vain olla, nauttia kesäisestä illasta, katsoa elokuva tai pelata tietokoneella. Mutta en varmasti ole ainoa nuori ja kiireinen aikuinen tässä maassa. Koitetaan jaksaa, me jokainen. Ja te, joilla on lomia, niin ladatkaa akkujanne oikein luvan kanssa ja nauttikaa harvinaisista helteistä.

Toinen kissoistani menehtyi viime viikon maanantaina äkillisesti, ja se oli melkoinen järkytys. On kauheaa ajatella, että se pieni suloinen kissanpentu, jonka kolme vuotta sitten adoptoin, on nyt poissa. Töissä itketti, ja potilaiden tasainen virta ahdisti, kun mielessä pyöri vain yksi ja sama asia, vaikka olisi pitänyt keskittyä antamaan kaikkensa potilaiden omille huolille ja murheille. Nyt on jo parempi olla, mutta vieläkin ikävöin sitä pientä karvapalloa vierelleni kehräämään. Elämä jatkuu,  meillä täällä tämänpuoleisessa, ehkä joskus kohtaamme siellä, minne meidän kaikkien on ennen pitkää lähdettävä. Mutta sitä odotellessa ei voi jäädä suremaan loppuiäkseen, vaan on mentävä eteenpäin, se on velvollisuutemme meillä, jotka vielä käyskentelemme täällä. Rest in Peace, Niisku. Olit kaunein, kiltein ja rakkain eläin minulle.

Psorin monet kasvot

Psori ja nuoren aikuisuuden haasteet

Psori ja alkoholi

Aurinko paistaa… lopultakin!

Tänä vuonna Espanjan iho- ja sukupuolitautilääkäreiden yhdistyksen kevätkokous pidettiin Malagassa. Espanjalaiseen dermatologiaan viehtyneenä piti tietenkin taas ottaa osaa, todennäköisimmin kongressin ainoana suomalaisedustajana. Kelit helli, kuten Aurinkorannikolla aina, asteita riitti kolmenkymmenen molemmin puolin ja aurinko paistoi joka päivä, niin että meinasi tulla jo kuuma pikkutakin alla. Tuskinpa missään manner-euroopassa saa nauttia moisesta ilmastosta kuin Aurinkorannikolla. Siksi alueelle pesiytynyt lama tuntuu sitäkin surullisemmalta, hotelli oli täysin pilkkahintainen ja hintataso on selvästi laskenut siitä, mitä Etelä-Espanjassa silloin oli, kun nelisen vuotta sitten siellä asustelin. Jos saa suositella, niin te, joiden psoriaasi reagoi suotuisasti ilmastohoitoon, niin kannattaa harkita aurinkolomaa Malagan seutuville. Lennotkin ovat halventuneet selvästi, lensi sitten Pohjois- tai Etelä-Suomesta. Aurinkoa riittää varmasti aina marraskuulle asti.

Kävin kuuntelemassa psoriaasin osalta systeemihoitojen valitsemisesta tietyille erityispotilasryhmille, kuten hepatiitti-, hiv- sekä raskaana oleville potilaille. Sitten kiinnosti ihosyövät, kuten aina, ja tietenkin tuli kierrettyä näyttelyalueen seinille kiinnitetyt tieteelliset posterit huolellisesti, niitä olikin satoja. Psoriaasin liittyviäkin oli kymmeniä ja taas kymmeniä. Eräältä näyttelytiskiltä mukaan tarttui espanjalainen psoriperehdytysopas, tässä kuva tästä mainiosta vihkosesta. Sitten liitän muutaman kuvan Malagan tuliterän kongressikeskuksen upeasta arkkitehtuurista.

Aurinkosuojauksesta on jälleen puhuttu mediassa kiitettävän paljon. Tuntuu kuin ihmiset olisivat oikeasti alkaneet havahtua auringonoton vaaroihin, ja rusketuksen ihannoimisesta oltaisiin vähitellen luopumassa. Lehtien sivut ovat täynnä erilaisia aurinkosuojausvinkkejä ja informaatiota ihosyövistä. Ihosyöpiin me perusihotautilääkärit törmäämme todellakin päivittäin. Tänäänkin oli kaksi potilasta. Tuli vain mieleen, että olisivatkohan nämäkään potilaat tässä leikkaushoitojen suunnittelussa, jos olisivat aikoinaan nuoruudessa olleet tietoisia auringonvalon vaaroista ja olisivat ymmärtäneet suojautua asianmukaisesti vaatetuksen, hatun ja riittävän vahvojen (vähintään 15 suojakartoimilla varustettujen) suojavoiteiden avulla.

Muistakaa myös te arvoisat psorikanssakulkijani auringon vaarat! Tietenkin tulee nauttia kesästä ja siitä, miten ihotilanne useimmilla viimein hellittää - joillakin jopa dramaattisesti - ja miten kutina rauhoittuu ja uusien pisaroiden ja plakkien ilmaantuminen lopulta samaten. Auringossa on ihanaa maata ja puhumattakaan silloin, kun tietää, miten hyvää se saattaa myös psorille tehdä. Mutta jos iho pääsee edes kerran palamaan, niin psori saattaa heti leimahtaa, etenkin laaja-alaista ihosairautta potevilla. Ja jokainen ihon punehtuminen ja ruskettuminen ilman edeltäviä vahvojen suojakertoimien käyttöä lisää hurjasti ihosyöpäriskiä.

Allekirjoittaneen yhteistyö nupson kanssa jatkuu. Ensi viikolla on Helsingissä informaatiotilaisuus ja syksylle on suunnitteilla tänne Ouluun yhteistä tilaisuutta myöskin. Siitä enemmän tuonnempana. Ja uusia videoblogejakin on kuvattu, seuratkaa sivuja!

Terveisiä Kajaanista!

Minä olen iloinen. Minulla on tänä keväänä enemmän vapaa-aikaa kuin vuosiin. Aiemmin minua rasittivat kokopäiväinen sairaalatyö ja siihen liittyvät jokakuukautiset viikonloppupäivystykset ja lauantaipäiville lupaamani yksityisvastaanoton pitämiset. Yksikin vapaapäivä viikossa oli harvinaista luksusta. Mutta nyt työkiireet ovat vaihtuneet puolipäiväiseen sairaalatyöhön ja päivystykset ovat muisto vain!

Kainuun keskussairaalan ihotautiklinikan lääkäri on jäämässä eläkkeelle eikä sairaanhoitopiiri ole onnistunut löytämään hänelle sijaista. Apuun kutsuttiin Oulun yliopistollisen sairaalan ihotautiklinikan erikoistuvia lääkäreitä. Pienen harkinnan jälkeen otin pestin vastaan, osa-aikaisena. Mikä tarkoittaa sitä että joka toinen viikko minulla ei ole sairaalatyötä ollenkaan. Edelleen kuitenkin juna- ja automatkustelua on paljon ja vielä vähän päälle. Yksityisvastaanottoakin pitää käydä pyörittämässä maakunnissa, ja välillä suorastaan krooninen ongelma siitä, kuka huolehtii kahdesta lemmikkikissastani ollessani tien päällä. Onneksi naapurini ovat ymmärtäväisiä ja ovat toistaiseksi jaksaneet hoitaa lemmikkejäni. Mukana niitä ei voi kuljettaa, sillä väitän, ettei koko maasta löydy matkustuskammoisempia eläimiä kuin minun huostastani. Tytöt saisivat sydänkohtauksen stressistä, jos alkaisin kuljettaa niitä mukanani.

Eli tällainen on minun kuvioni nyt, kun sain vihdoin ja viimein myös kuulla, että erikoislääkärikuulustelukin meni läpi. Nyt ei enää tarvitse kuin jaksaa paiskia ihotautilääkärin töitä puolisen vuotta ja saan viimein erikoislääkärin paperit kouraan. Ja mitä lisääntyneille vapaapäivilleni kuuluu, niin eivät vieläkään tule kulumaan laakereilla lepäillen. Minulla on enemmän aikaa kirjoittaa tänne imnotpsori-sivustolle ja matkustella. Ja kenties aloittaa seuraava romaanikirjoitusprojektini, sellaistakin nimittäin harrastelen.

Kajaanin klinikka on pieni, hoitajia on kaksi, oikein mukavia ja älykkäitä nuoria naisia, ja lisäksi meillä on toimelias sihteeri. Ensimmäinen työviikkoni on jo takana. Kainuun keskussairaalan, eli Kaksin, ihoklinikan erikoispiirre Oysiin verrattuna on se, ettei sairaalalla ole sovittuna vuodeosastokiintiötä ihotautipotilaille. Näin ollen hankalissa ihosairauksissa, jotka vaativat valohoitoja, muita vaihtoehtoja potilailla ei yleensä ole kuin 1) kulkea poliklinikalla valohoidossa 2-3 kertaa viikossa julkisilla kulkuvälineillä tai omalla autolla, 2) lähteä ilmastohoitomatkalle (jos edes mahtuvat mukaan tai heillä on muuten edellytyksiä osallistua niihin) tai 3) on harkittava sisäisen lääkityksen aloittamista. Onneksi psoriaasin systeemihoidot ovat kehittyneet, ja hankalissa tapauksissa miltei jokaiselle psoriaatikolle löytyy yleensä jokin hänelle soveltuva lääkitys.

Lisää Kainuun kuulumisia ja kenties pari valokuvaa klinikasta odotettavissa lähiviikkoina, seuratkaa blogia! Ja oikein mukavaa kevättä, ennen kaikkea aurinkoista, vähälumista ja tulvatonta, kaikille.

Pakkanen paukkuu…

Vuosikymmenen vaihduttua pakkasukko muisti ainakin tätä Oulun seutua kirpakoilla kolmenkymmenen asteen pakkasilla. Siihen kun yhdistää navakan pohjoisesta puhaltavan arktisen tuulen ja pöllyävän jään, olo on kuin jostakin Pohjoisnavan tutkimusretkikuntaa kuvaavasta dokumenttielokuvasta. Vain kahdensadan metrin kävelymatkalle kotoa sairaalan lämpöön täytyy varustautua kerrospukimin, pipon ja tuuheimman kaapista löytyvän kaulahuivin kera. Tämmöistä täällä pohjanmaalla!

Vuoden kylmin kausi on myös otollista aikaa erilaisille kiertäville flunssapöpöille. Yksi näistä kaatoi minutkin 39 asteen kuumeeseen ja kahdelle peräkkäiselle antibioottikuurille. Nöyrryin jopa yhden päivän sairauslomalle. Ennen sairauslomapäivää tuli töissä vietettyä eriskummallinen hetki erään astmapotilaan tullessa vastaanotolle, kun sekä lääkäri että potilas saivat pahan yskänkohtauksen samanaikaisesti, eikä pariin minuuttiin kumpikaan saanut suustaan muuta kuin pihinää ja köhinää. Potilaalla oli sentään mukanaan keuhkoputkia avaava lääke, ja vain vaivoin sain hillittyä haluni pyytää häneltä myös itselleni pientä siemausta piipusta...

No, nyt alkaa jälleen terveys palautua ja päivätkin pidetä. Ulkona on suorastaan kaunista, kun hopeiseen jääasuun pukeutuneet paljaat risupuut kimaltelevat matalalla loimuavassa talviauringossa. Taivas on purpuran ja vaaleanpunan sävyä, ja näkymät kuin talvimaisemapostikorteissa. Jokainen päivä on viitisen minuuttia edeltävää valoisampi.

Miltei päivittäin vastaanotolle tulee ekseemapotilaita, myös joitakin psoriaatikkoja, joilla pakkanen yhdistettynä talvistressiin ja kenties pikkuflunssaan on onnistunut räjäyttämään ihotilanteen. On mukavaa voida auttaa. Sairausloma, lyhyt osastohoitojakso tai kenties valohoitokuuri laukaisee tilanteen. Myös tohtorilla iho tahtoo kuivahtaa, ja perusvoiteita kuluu tasaiseen tahtiin hänelläkin. Hikoilu yhdistettynä talviviimaan on varma coctail, jolla poskipäät alkaa rusottaa kuin viinamäen miehellä konsanaan, ja ymmärrän taas hieman paremmin omia potilaitani, joilla ihosairaus ei suinkaan rajoitu pelkästään kasvojen alueelle.

Tähän aikaan vuodesta valohoitohuoneelle on aina tunkua ainakin meidän klinikassamme Oulussa. Toivotan jaksamisia valossa kulkijoille, täytyy varmasti olla välillä raskasta raahautua näissä pakkasissa ja työkiireiden keskellä kolmekin kerta klinikkaan, riisua talvivaatteet muutaman minuutin valotusta ja rasvausta varten, sitten kiskoa hynttyyt takaisin nahkean ihon ylle ja kiiruhtaa takaisin arkikiireisiin. Onneksi useimmissa tapauksissa ahkeruus palkitaan ja tunnollinen hoidoissa kulkeminen saa kutinan ja jatkuvan ihon pölisemisen kuriin. Kohta tulee kevät, lopputalven lämmittävä aurinko, hiihtoladuilta heijastuva uv-säteily, räystäiltä tippuva vesi. Jaksakaamme vielä pari kuukautta!

Synkkä joulukuu?

Minua odotti iloinen sähköposti jokunen päivä taaksepäin: erikoislääkärikuulustelu meni läpi! Näin ollen saisin ihotautilääkärin paperit kesäksi ulos. Sen jälkeen minua voi puhutella ihotautien erikoislääkäriksi eikä enää ihotauteihin erikoistuvaksi lääkäriksi. Muutakin käytännön vaikutusta ansaitulla tittelillä taitaa olla, muun muassa yksityisvastaanotolla käyvät potilaat saavat hieman isompaa kelan korvausta tavatessaan ERIKOISTUVAN lääkärin sijaan ERIKOISlääkärin, ja taitaa sairaalavirassakin palkka vähän nousta. On myös tiettyjä lääkkeitä, joita saavat ainoastaan ihotautien erikoislääkärit määrätä, tai muuten joituu anomaan lääkelaitokselta erityisluvan. Siinäpä melkein ainoa valopilkku tähän synkeään pimeään vuodenaikaan. Minuun on aina herkästi vaikuttanut vuodenajan vaihtelut, kylmyys ja pimeys, siinä mielessä taidan olla vähän herkkä taiteilijasielu. Unettomuuttakin saattaa tulla. Aamun ensimmäisille potilaille hymyilläkseen joutuu joskus oikein tekemään työtä sen eteen. Onneksi palveluammatissa tuntemuksia heijastellaan puolelta toisin asiakkaalta palvelijalle, ja usein se on juuri päivän ensimmäinen potilas, joka herättää aamuhorroksesta, lohkaisee vaikka letkeän huulen tai vain tervehtii ystävällisesti ja iloisesti, ja siinä tulee lääkärillekin hyvä mieli. Tai sitten yhdessä päivitellään tätä vuodenajan synkeyttä...

Ilmastohoitomatkoille hakeminen on nyt kovassa vauhdissa. Useitakin lääkärinlausuntoja olen sen puolesta jo ehtinyt tehdä. Toivottavasti kaikki halukkaat mahtuvat mukaan talven ja kevään matkoille! Itsellä on loistavia kokemuksia ilmastohoitokuntoutuksesta. Olen huomannut, että useimmilla potilailla muutaman viikon aurinkokuntoutusmatkasta saa ihottumaan paljon kestävämmän vasteen kuin puolentoista kuukauden sinnikkäästä keinovalohoidosta. Tietysti potilaat täytyy valita huolella, mutta enpä muista urani aikana yhtäkään, jolla olisi iho huonommaksi matkan aikana mennyt. Ilmastohoitokuntoutuksessa on ilmeisesti taikaa ainakin kolmessa mielessä, olen pähkäillyt: 1. asiakas saa mahdollisuuden heittää "aivot narikkaan" ja unohtaa arki- ja työhuolet kokonaiseksi kolmeksi viikoksi! 2. Vertaistuki ja yhteiseen hiileen puhaltaminen kannustaa keskittymään ihon hoitoon kerrankin täysillä ja samalla saa aikaa löytää harmonia ihosairautensa ja muun elämän välillä, siitä tuntuu oikeasti olevan valtavasti apua. 3. Auringon suotuisa vaikutus, tietysti.

Mukavia ilmastohoitomatkoja kaikille, ja mikäli tällä kertaa ei tärpännyt tai ilmastohoitokuntoutus ei muuten omalle kohdalle sovellu hoidoksi, koitetaan jaksaa muuten tämän pimeän ja joulukiireen keskellä välillä pysähtyä myös muistamaan tätä kroppaamme päällystävää nahkaamme...

Lukuloman jälkeinen ahdistus…

Kolmen viikon lukuloman jälkeen töihin palaaminen tuntuu mielenkiintoiselta... Täällä pohjoisessa alkaa jo aamut hämärtää ja herääminen on vaivalloista. Ensimmäiset työpäivät menevätkin kadonnutta päivärytmiä tavoitellessa.

Erikoislääkärikuulustelun tarkoituksena on mitata erikoistuvan lääkärin teoriatietoutta omalta erikoisalaltaan, eli minun kohdallani ihotaudeista. Ihotautilääkäriksi erikoistuminen kestää kuusi vuotta, eli lääkärin 5-6 vuotta kestävän peruskoulutuksen jälkeen opinnot jatkuvat vielä 6 vuotta lisää ennen kuin saa viralliset erikoislääkärin paperit. Tuo rajapyykki on siis minulla juuri eteen tulossa. Mielenkiintoiseksi vaadittavan oppimäärän omaksuminen tulee siinä vaiheessa, kun juuri viettämäni lukuloman aikana kaikki pitäisi ahmaista sisäänsä tenttiä edeltävän parin viikon kuluessa. Perusoppikirja sisältää 1600 sivua, ja sen lisäksi on hallittava ihopatologiaa tuhannen sivun edestä ja vieläpä joitakin vuosikertoja tärkeimmistä lääkärilehdistä niissä julkaistujen ihotauteja koskevien artikkeleiden osalta.

Tentti itsessään kestää 6 tuntia, ja siinä ajassa on ehdittävä vastata kuuteen esseekysymykseen. Tällä kertaa kysyttiin filaggriini-proteiinista (jolla on osa atooppisessa ihosairaudessa sekä perinnöllisessä iktyoosi-ihosairaudessa), klamydiasta, valoihottumien diagnosoinnista, rakkulataudeista ja tyvisolusyövän hoidoista. Psoriaasista ei tällä kertaa kysytty mitään. Aiemmissa kokeissa psoriaasista on kyllä kysytty, muun muassa psoriaasin perinnöllisyydestä ja biologisista hoidoista. Kun ei seitsemään vuoteen ole joutunut tentteihin tai kokeisiin osallistumaan, niin kidutusta on jo pelkästään se, että kirjoittaa pitkiä sepostuksia kynällä. Käsi puutuu, peukalonhankaan tulee rakkula, pyyhekumi lennähtää lattialle...

Kun moisen pänttäämisen jälkeen palaa töihin, menee vähän aikaa vain orientoituessa. Mielessä vilkkuu kaikenlaisten harvinaisten ihosairauksien ilmentymäkirjo, tautien, joihin keskiverto ihotautilääkäri ei todennäköisesti uransa aikana koskaan törmää. Tuntuu että tietää vieläkin vähemmän kuin vielä vuosi sitten, nyt kun tietää mitä kaikkea ei tiedä tai muista. Opiskelu on kummallista!

Syksyä kohti…

Lomat on lomittu ja työt taas maistuvat, kun akut on saatu ladatuiksi. Kesästä voi sanoa, että onneksi se ei ollut niin kolea ja vähäaurinkoinen kuin viime vuonna. Ainakin täällä Oulussa nautittiin monista "kanariansaarimaisista" aurinkoisista parikymmenasteisista päivistä, jota voisi pitää aurinkoa sietävän ja uv-valosta hyötyvän psoriaatikon ideaali-ilmastona. Eli ei ole liian kuumaa, että hikoilisi, jolloin saa täyden hyödyn irti ilmastohoidosta. Vaikutelma tulikin, että valohoitoja ei tarvinnut määrätä niin monelle psoriaatikolle kuin viime kesänä, ja valohoidot saattoi myös lopettaa lyhyempään ja kehottaa hyödyntämään luonnonvalon.

No, nyt on taas vuorossa pimeä vuodenaika, mutta ennen sitä nautitaan sienestämisestä ja marjastamisesta, eränkäynnistä ja ruskasta. Itsellä on tiedossa kiireinen syksy. Kirjoitusharrastukseni on poikinut 500-sivuisen romaanin, jonka kustannustyöt verottavat aikaa. Sitten pitäisi tehdä ihotautilääkärin työtä julkisessa ja yksityisessä terveydenhuollossa. Kaiken lisäksi lokakuussa eteen napsahtaa erikoislääkärikuulustelu, joka on pakko suorittaa saadakseen laillistetun ja itsenäisen ihotautilääkärin oikeudet. Kuulustelua voisi verrata yliopistokirjoituksiin, joskin lukemista taitaa olla vielä sitäkin enemmän: kuuden vuoden tietämys täytyy osoittaa viiden tunnin kirjallisessa kokeessa.

Syystunnelmia toivotellen,

kummitohtorinne