Ihmeellinen Garra Rufa?

Hieraisin silmiäni taannoin Espanjassa, kun kävelin uudenlaisen ihonhoitokeskuksen näyteikkunan ohitse. Kyseessä oli fish doctor -hoitoja tarjoavasta laitoksesta, eli vapaasti suomennettuna siis kalalääkäreistä. Näyteikkunan mainoksissa luvattiin apua hyvin monenlaisiin ihosairauksiin kuten psoriaasiin, kalansuomutautiin sekä kämmenten sekä jalkapohjien liikasarveistumiin.

Kalatohtorit eivät sinänsä ole mitään science fictionia, geenimanipuloituja ihmeolentoja tai lääketeollisuuden kehityksen viimeisin riemuvoitto, vaan kyse on aivan tavallisesta kalalajista nimeltä Garra Rufa. Kala tulee Lähi-idästä Turkista, jossa se on elänyt paikallisissa vesistöissä jo vuosisatojen ajan. Mistään piraija-lajikkeesta ei myöskään ole kyse, mutta jostain syystä Garra Rufa on mieltynyt ihmisen ihon pinnallisimman kerroksen, marraskeden mutusteluun. Marraskesi (ihon sarveiskerros) on kuollutta kudosta, jonka tehtävänä tarjota ihollemme mekaanista suojaa ja eristepintaa elimistön sekä sitä ympäröivän maailman välille, ja myös auttaa pitämään ihon kosteus sisällään. Monissa ihosairauksissa, kuten juuri psoriaasissa ja kalansuomutaudissa, marraskesi on liian paksu ja rakenteeltaan virheellinen, ja juuri tämän vuoksi iho hilsehtii, muuttuu valkoiseksi sekä lohkeilevaksi.

Ei siis ihme, että kun kalalääkärit käyvät työhön, hilsehtivä iho tuntuu sen jälkeen sileältä kuin vauvan peppu.

Joulun alla onnistuin näkemään televisiosta lähetetetyn dokumentin turkkilaisista hoitolaitoksista, joissa ihotautilääkärit määräävät laitoksissa pitkiä ajanjaksoja viettäville potilailleen Garra Rufa -hoitoja. Potilaat makasivat lämpimissä altaissa tuntikausia lähestulkoon päivittäin. Palkintona parin viikon hoitojaksosta iho muuttui sileäksi, toki psoriaasista punoittavat läiskät jäivät ennalleen, mutta tauti oli nätisti ihon tasalla eikä ikävästi hilsehtivänä pinnalla. Samaan hoitotulokseen olemme tottuneet pääsemään kyllä myös ihotautiklinikoissa, tarjoamalla esimerkiksi UVB-valohoitoa kymmenisen minuuttia päivässä kolmena päivänä viikossa. Jo 10-15 hoitokerran jälkeen läiskät ovat ihon tasalla, monet myös punoittavista muutoksista ovat painuneet kokonaan näkymättömiin ja potilas on vähintään yhtä tyytyväinen kuin päästessään kalatohtoreiden valtakunnasta viimeinkin kotiinsa jatkamaan entistä elämäänsä.

Mutta eikö kyseessä ole mitä luonnonmukaisin ja hellävaraisin hoitovaihtoehto ikävälle taudille? Luonnonmukainen kyllä, mutta hygieenisyydestä voi olla toista mieltä. Iso-Britannian terveysviranomaiset ehtivät syksyllä jo varoittaa kalahoitoon turvautuvia teoreettisestä tartuntatautien riskistä, sillä lämmin vesi, jossa kalat uivat ja jota ei voida vaihtaa tai desinfioida potilaiden vaihtuessa, saattaa mahdollistaa erilaisten taudinaiheuttajien, kuten hepatiitti-virusten tarttumisen potilaasta toiseen - etenkin jos hoitoja saavilla on jokin ihosairaus, jossa ihoon kehittyy herkästi haavaumia, kuten juuri psoriaasissa. En kuitenkaan ainakaan henkilökohtaisesti ole vielä ehtinyt kuulla, että tällainen tartunta olisi koskaan vielä päässyt tapahtumaan.

Löysin lääketieteellisten tutkimusten tietokannasta yhden tutkimuksen, jossa arvioitiin kalatohtoreiden tarjoamien hoitojen vastetta psoriaasissa. Siinä kalahoitoja saavien potilaiden vastetta verrattiin tavallista solarium-valoa saavien potilaiden hoitovasteeseen, mitä pidän omituisena. Jokainen ihotautilääkäri ja myös todennäköisesti suurin osa psoriaatikoistakin tietää, ettei solarium-valolla ole minkäänlaista tehoa psoriaasissa. Kalahoitoja saaneiden ihotilanne parani merkittävästi, ja potilaiden mielestä myös psoriaasi ei uusiessaan tuntunut uusivan niin hankalana kuin aikaisemmin - vaikkei pysyvää hoitovastetta kalahoidoilla saatukaan aikaiseksi. Kalahoito oli myös hyvin siedettyä, eikä haittavaikutuksia raportoitu - ellei sellaisena voi pitää hoitojen työläyttä ja hoitokertojen pitkää kestoa.

Suomalaiseen hoitokulttuurin en usko kalahoitojen rantautuvan. Meillä ei ole varaa laittaa kansalaisia viikkokausiksi laitoksiin makailemaan kylvyissä, vaan psoriaasin hoidot pyritään järjestämään potilaan arkitöiden ohella, ellei tauti satu sitten ole erityisen hankala ja invalidisoiva. Heidät, joilla tauti on hankala ja vaatii töistä irtaantumista, koitetaan saada ilmastohoitokuntoutukseen tai sairaaloiden osastohoitoon. Mutta psoriaasin tukihoidoksi Garra Rufan toivotan lämpimästi tervetulleeksi, kunhan vain hoitoja voitaisiin tarjota matalin kustannuksin kaikille sitä haluaville. Kun psoriaasiläiskien pinnalla jäköttävä hilse saadaan kuorittua irti - tavalla millä hyvänsä - niin pohjalta paljastuvaan tulehtuneeseen psori-ihoon pääsevät muut hoidot tepsimään paremmin.

Elämän valinnat ja psoriaasi

Kävin taannoin eräässä psoriaasikoulutuksessa, jossa kerrankin oli panostettu sisältöön psoriaatikon elämänlaadun osalta. Muuan ulkomainen arvostettu naistutkija, jonka nimeä en kerta kaikkiaan muista, oli perehtynyt psoriaasia sairastavien elämänkaaritutkimukseen, ja hän oli pannut merkille seikan, johon itse en ollut osannut kiinnittää huomiota. Nimittäin psoriaasi, joka tunnetusti puhkeaa herkästi juuri nuoressa aikuisuudessa, saattaa vaikuttaa epäsuorasti sairastuneen ihmisen koko loppuelämään perinpohjaisemmin, mitä äkkiseltään arvaisi. Laaja-alaisen, nopeasti ilmaantuneen iho- ja kenties nivelsairauden piinaama ihminen elää nuoressa aikuisuudessa juuri sitä aikakautta, jolloin tehdään tärkeitä valintoja opiskelujen ja työelämän suhteen. Taudin väsyttämä potilas saattaakin valita pidemmän ja työläämmän koulutuksen sijaan lyhyemmän ja helpomman reitin työelämään, tai vastaavasti kahdesta työpaikasta sen vähemmän vastuullisemman ja mahdollisesti pienemmin palkatun. Ja vaikka sairauden sittemmin saisikin hyvillä hoidoilla kuriin, niin potilas on kuitenkin jäänyt sille urapolulle, jonka taudista kärsiessään valitsi, ja putoaa ikään kuin kelkasta suhteessa siihen urapotentiaaliin, joka hänellä olisi ollut ennen psoriaasin puhkeamista.

Tämä on hyvä muistutus meille lääkäreille siitä, että hoidoista päätettäessä pieneltäkin tuntuvalla asialla voi olla potilaan koko loppuelämän kannalta ratkaisevan tärkeä merkitys. Nopea iho- ja niveloireiden kuriin saattaminen mahdollisista sivuvaikutuksista huolimatta ja potilaan toiveita kuunnellen auttaa pitämään hänet haluamassaan sisäisen potentiaalinsa mukaisessa uraputkessa ja saattaa estää häntä putoamasta elämän kelkasta.

Rinta rottingilla

Kevät on alkanut arjen imussa. Vain kerran ehdin käväistä Espanjassa, jossa tutustuin jälleen paikallisten ihotautilääkäreiden työhön ja käväisinpä kuulemassa myös muutaman mielenkiintoisen esityksen psoriaasin hoidosta. Sielläkin, miltei ikuisen auringon maassa, hyödynnetään lamppuvalohoitoja aivan kuten meilläkin, ja esitelmöitsijä muistutti, että teho on yleensä niin erinomainen, että niihin kannattaisi turvautua paljon herkemminkin kuin kalliisiin systeemilääkehoitoihin, joilla saattaa olla myös vaarallisia sivuvaikutuksia. Valohoito on potilaalle yleensä mukavaa, turvallista ja nopeatehoista. Lääkerintamaltakin kuului terveisiä, uusia biologisia lääkkeitä on tullut Euroopassa markkinoille nivelreuman ja muiden autoimmuunisairauksien hoitoon, ja osalla niistä näyttäisi olevan hyvää tehoa myös psoriaasiin, eli voipi olla, että myös psoriaasin hoitoon tarkoitettujen biologisten lääkkeiden tarjontakirjo runsastuu lähivuosina. Jos yhdellä niistä ei tule vastetta, niin voi aina kokeilla toista. On upeaa, että lääketiede kehittyy vuosi vuodelta. Ongelma vain on, että miten pieni ihotautilääkäri pysyy kaiken kehityksen perässä. Ja myös se, miten potilaan saa lopulta johdatettua oikean hoidon pariin ja motivoitumaan siihen.

Sain ihotautilääkärin paperit viimein kouraani lopputalvesta, eli en ole enää “pelkkä” ihotauteihin erikoistuva lääkäri vaan ihan oikea erikoislääkäri! Sitä varten pitikin kulkea pitkä, yli kahdentoista vuoden tie lukion jälkeen. Eli ei ihme että nyt resepteihin leimatessani “Toni Aho, ihotautien erikoislääkäri” rinta meinaa kaartua rottingille. Lisäilona tiedossa on toukokuun lopussa järjestettävät klinikan valmistujaisjuhlat, joiden tiimoilla kokoonnumme kaikki kynnelle kykenevät klinikasta valmistuneet erikoislääkärit ja vielä erikoistumassa olevat lääkärit yhteen musiikin, ruuan ja erilaisten kisailujen merkeissä. Usein perinteisiin kuuluu myös päivänsankarin pukeminen toinen toistaan typerimpiin naamiaisasuihin, mutta mihin asuun, sitä salaisuutta varjellaan viimeiseen saakka. Eli saan kauhu kurkkua kuristellessa vain pelätä pahinta. Lupaan kuitenkin laittaa blogiini kuvan asukokonaisuudestani, kunhan päivä lopulta koittaa. Tai no… ainakin jos asukokonaisuus on koko perheen nähtäväksi sopiva, kun siitäkään ei aina ole takeita.. ;)

Talven tuiverrusta

Taitaa olla kummilääkärin aika kirjoittaa vähän kuulumisistaan taas. Viimeksi sairastettiin umpilisäkkeen tulehdusta, ja se onkin hienosti parantunut. Lämpimät kiitokset kirurgeille hyvästä hoidosta! Arpi on pieni ja sievä, ja jää mukavasti vatsamakkaroiden väliin piiloon. Tosin nyt on alkanut jälleen “kesäksi kuntoon” kampanja ja tarkoitus olisi löytää se sixpäkki sieltä jostakin kesäkeleille näytille. Painonhallinta ei ole helppoa, sen olen huomannut, ei enää tässä iässä. Kaamos lisää ruokahalua ja makeanhimoa, ja sitten kaikenlaiset kiertävät virustaudit estävät herkästi liikunnan harrastamisen. Viimeksi alkuviikosta olin kuumeisessa räkätaudissa, ja olenpa melko varma, että myös te muut olette joutuneet tänä talvena sairastelemaan. Sen verran tuntuu olevan erilaisia epidemioita liikkeellä.

Sitten viimeisimmän blogimerkintäni on taas annettu uusia psoridiagnooseja ja tutut potilaat ovat käyneet kontrolleissa. Joillakin iho on pysynyt täysin terveenä, kiitos kenties jonkin erinomaisen hyvin toimivan hoidon, joillakin taas tauti leimahtanut koko vartalon kattavaksi erytrodermiaksi. Se on aina yhtä dramaattista, kun tauti äityy niin hankalaksi. Ei ole ihme, että on uupunut, elämä näyttää pimeää puoltaan; hilse pölisee ja estää kaikenlaisen normaalin sosiaalisen kanssakäymisen ja vaatehuollon, viluttaa, masentaa. Elämä muuttuu selviytymistaisteluksi. Erytrodermia on jopa henkeä uhkaava tila. Iholla on tärkeä rooli nestetasapainon ja lämmön säätelyssä, ja pidempään ihon helottaessa nesteet, bakteerit ja lämmön läpi päästävänä alkaa suola-arvot heitellä, elimistö kuivuu ja kaikenlaiset keuhkokuumeet ja muut pöpöjen aiheuttamat taudit alkavat lisääntyä. Hankala erytroderminen psoriaasi on hoidettava huolella ja yleensä osasto-olosuhteissa, veriarvoja ja verenpainetta tarkkaillen. Valohoidot eivät tule kyseeseen ja voidehoidotkin ovat tehottomia, voiteiden sisältävät ainesosat vain hurahtavat ihon läpi ehtimättä juurikaan vaikuttaa ihosolukkoihin ollenkaan. On aloitettava suun kautta otettavia tai piikitettäviä hoitoja, ja yleensä siitä hienosti kuitenkin toivutaan taas takaisin arkiaskareihinsa.

Viime päivinä olen kehitellyt pientä luentoa ihotautipotilaan, eritoten psoriaatikon, hoidon erityispiirteistä. Tarkoitus olisi vähän valistaa terveyskeskus- ja työterveyslääkäreitä. Joskus kuulee, että ihotautipotilaiden sairautta on taipumusta vähätellä niissä hoitoyksiköissä, joissa heihin ei ole ehditty tottua. Aion kertoa kollegoille ihopotilaan arjesta, miltä tuntuu elää vaseliini-, veri- ja öljytahraisisten lakanoiden ja alusvaatteiden keskellä, kulkea valohoidossa lastenhoidon ja työkiireiden ohella, ja yrittää vielä ehtiä siinä hötäkän keskellä voitelemaan itsensä öljyllä pahimmillaan kolmestikin päivässä. Kuinka paljon helpompaa on muita tautia sairastavilla, ajatellaan vaikkapa verenpainetautia, jolla on samalla tavoin merkitystä koko elimistön hyvinvoinnille. Yksi tai kaksi nappia päivässä! Miten helppoa, siihen menee minuutti tai kaksi. Kun taas ihotautipotilaan ihon hoito vaatii aivan toisenlaisia uhrauksia, ja lääkäriltäkin se kysyy haasteita, jotta saa potilaan motivoitua itseään hoitamaan.

Hilseetöntä ja aurinkoista vuotta 2011 kaikille! 

Lääkärikin sairastaa

Herrä Lääkärille oli opettavainen kokemus joutua vähäksi aikaa sairaalahoitoon. Yksi lauantai olimme kavereiden kanssa nauttimassa loppukesän lämpimästä illasta, ja baaritiskillä tunsin kummallisen vihlaisun oikealla alavatsallani. Se tuntui juuri siltä, kun on kuntosalilla tehnyt tavallista rankemman vatsalihastreenin taukoviikolla laiskistuneille muskeleille. Liikkeissä tuntui kipua, mutta oudosti vain oikealla puolen.

Vitsailin heti, että nytköhän se umpilisäke on tulehtunut. Kaverit siinä, että no tuskinpa. Kokeile hyppiä oikealla jalalla, ja jos kipu ei siitä pahene, niin ei se mikään umppari ole. Päätin olla ajattelematta asiaa ja eksyttiin siitä yökerhoonkin tanssimaan ilman mitään isompia ongelmia. Seuraavana päivänä kuitenkin krapulapäänsäryn lisäksi tuntui outoa leiskuntaa muuallakin: edelleen oikealla alavatsalla. Käveleminen teki kipeää ja nousi vähän kuumettakin. Ja kun kipukohdasta yritti painaa vatsanpeitteitä sisäänpäin, kipu yltyi ja irti päästessään suorastaan leimahteli.

Arvasin, mistä oli kyse, ja pakkasin sairaalareissua varten lukemista, kannettavan tietokoneen, hammasharjan ja muun välttämättömän. Klassinen tapaus, kuulemma. Tulehdusarvot olivat koholla ja mieluiten sitä oli vain paikoillaan ilman turhaa liikkumista, ettei kipu pahentunut. Seuraavana arkipäivänä leikattiin, ja onneksi tähystyksessä. Umpilisäke ei ollut ehtinyt puhjeta, mikä on aina huomattavasti vaarallisempi tila kuin alkava tulehdus, jollaisesta itse kärsin. Eli hyvissä ajoin leikattiin. Mutta se ei pelastanut minua kahdelta sairaalayöltä julkisen sektorin sairaalassa samoissa hauskanruskeissa kalsareissa, joissa olen myös minä ihotauti- ja sisätautipotilaitani tutkinut. Aamuherätykset olivat hirveitä itseni kaltaiselle aamun torkkuilijalle. Yöllä taas oli mukava lueskella ja valvoa, kun osasto hiljeni huopatossutehtaaksi jo iltakymmenen maissa. Aamuisin sitten ensimmäinen herätys tuli, kun kyynärtaipeesta imettiin verta, ja toinen herätys oli lääkärinkierto. Ja kyllä tähystysleikkauksenkin jälkeen osaa vatsanpeitteet olla kipeitä! Ihan tuskasta sai älähtää, kun nousi sängystä seisomaan. Ja nesteyttivät vähän liikaa, kun piti käydä virtsaamassa puolen tunnin välein. Nyt vatsaani koristaa pari sievää arpea, mutta muuten olen hyvin toipunut. Ja töihin palannut, kuinkas muuten. Yhtä kokemusta rikkaampana. Kiitos hyvästä hoidosta Oysin henkilökunnalle! 

Nupson kanssa jatkuu yhteistyö Oulun kylpylähotelli Edenin tiloissa lauantaina 11.9. Pidän esityksen psoriaasista ja kaikesta siitä, mitä se voi nuoren ihmisen elämässä merkitä. Miten tautiin sopeudutaan vai sopeudutaanko siihen koskaan. Mitä se vaikuttaa itsetuntoon, työelämään, seksielämään. Viimeksi tiistaina annoin kaksi uutta psoriaasidiagnoosia nuorelle aikuiselle. Muun muassa näistä keskustelutilaisuuksista nuorten psoriaatikkojen kanssa on kiittäminen siitä, että nykyään voin ymmärtää vähän paremmin, mitä sellaisen potilaan päässä liikkuu, kun lääkäri heittää hänen eteensä psoridiagnoosin. Asiaan vihkiytymättömälle se saattaa kuulostaa jopa jonkinlaiselta “tuomiolta”, tauti, joka ei parane! Ja sitten kun nettiin laittaa google-hakuun sanan “psoriasis” ja klikkaa kuvahaun päälle… kokeilkaa itse!

Tavataan lauantaina, ja kaikki kynnelle kykenevät mukaan! 

Surua ja aurinkoa

Lomat tuli lusittua ja tyypilliseen tapaan Espanjassa. Mikähän ihme minua vetää kyseiseen maahan. Espanjan kielen taito tietenkin houkuttelee, kun matkustaminen on helpompaa, jos puhuu paikallista kieltä. Sitten tietenkin Espanjan mieletön ilmasto - Euroopan paras. Ja kun yhteen ja samaan maahan alkaa reissata toistuvasti, niin sitten kertyy ystäviä ja onhan heitäkin käytävä välillä tapaamassa. Yksi viikko vierähti Barcelonan kupeessa, josta ystävien kesken vuokrasimme asunnon uima-altaineen, ja ne tuntuivat kesän parhaimmilta päiviltä. Aamulla altaan reunalle lueskelemaan, uimaan ja ottamaan aurinkoa, sitten hyviä illallisia ja leppoisaa käveleskelyä pikkukaupungin kujilla. Voiko elämä siitä paremmaksi muuttua? Reissuviikon kruunasi Espanjan ja Hollannin loppuottelu. Kyllä baari repesi, kun Espanja teki voittomaalinsa. Ja sitten kaupungin kaduille juhlimaan…

Nyt Kajaanissa jatkuu sama kolmenkymmenen asteen helle. Huomiseksi kenties sitäkin lämpimämpää. Onneksi klinikassa on hyvä ilmastointi. Lupailin alkuvuodesta ihotautipotilaille tavallista helpompaa kesää. Mutta nyt tämän kuumuuden ylittäessä toistuvasti yli kolmenkymmenen rajapyykin alkaa ihotautipotilaatkin kärsiä. Suomalainen huoneilma nimittäin pysyy kyllä talvisin leppoisan lämpimänä (joskin kuivakkaana) mutta näin helteillä sisätilat yleensä täyttyvät kosteannihkeästä tunkkaisesta kuumuudesta, mikä saa hien jatkuvasti kihoamaan pintaan ja ainakin monet eksemapotilaat kärsivät tästä. Valitettavan usein myös työpaikoilla on huono ilmanvaihto. Toivottavasti syksymmälle sitten ilmaantuu näitä toivottuja parin viikon 20 asteen tasaisen aurinkoisia päiviä.

Harrastus on tuottanut hedelmää: romaanini Samuel julkaistiin viime viikolla. Kyseessä on fiktiivinen juttu, joka käsittelee geeniteknologiaa, ja aihe on tuntunut kiinnostavan mediaa. Ainakin täällä pohjoisessa sanomalehdistä tulee haastattelupyyntöjä tuon tuostakin, on Kalevaa, Pohjolan työtä ja Kainuun Sanomia. Niihinkin pitää löytää aikaa, ja tietenkin seuraavan kirjan kirjoittamiseen, liikuntaan, sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseen, päivätyöhön, Oulun kirjamessuille… ja kun välissä tekisi mieli vain olla, nauttia kesäisestä illasta, katsoa elokuva tai pelata tietokoneella. Mutta en varmasti ole ainoa nuori ja kiireinen aikuinen tässä maassa. Koitetaan jaksaa, me jokainen. Ja te, joilla on lomia, niin ladatkaa akkujanne oikein luvan kanssa ja nauttikaa harvinaisista helteistä.

Toinen kissoistani menehtyi viime viikon maanantaina äkillisesti, ja se oli melkoinen järkytys. On kauheaa ajatella, että se pieni suloinen kissanpentu, jonka kolme vuotta sitten adoptoin, on nyt poissa. Töissä itketti, ja potilaiden tasainen virta ahdisti, kun mielessä pyöri vain yksi ja sama asia, vaikka olisi pitänyt keskittyä antamaan kaikkensa potilaiden omille huolille ja murheille. Nyt on jo parempi olla, mutta vieläkin ikävöin sitä pientä karvapalloa vierelleni kehräämään. Elämä jatkuu,  meillä täällä tämänpuoleisessa, ehkä joskus kohtaamme siellä, minne meidän kaikkien on ennen pitkää lähdettävä. Mutta sitä odotellessa ei voi jäädä suremaan loppuiäkseen, vaan on mentävä eteenpäin, se on velvollisuutemme meillä, jotka vielä käyskentelemme täällä. Rest in Peace, Niisku. Olit kaunein, kiltein ja rakkain eläin minulle.

Psorin monet kasvot

Psori ja nuoren aikuisuuden haasteet

Psori ja alkoholi

Aurinko paistaa… lopultakin!

Tänä vuonna Espanjan iho- ja sukupuolitautilääkäreiden yhdistyksen kevätkokous pidettiin Malagassa. Espanjalaiseen dermatologiaan viehtyneenä piti tietenkin taas ottaa osaa, todennäköisimmin kongressin ainoana suomalaisedustajana. Kelit helli, kuten Aurinkorannikolla aina, asteita riitti kolmenkymmenen molemmin puolin ja aurinko paistoi joka päivä, niin että meinasi tulla jo kuuma pikkutakin alla. Tuskinpa missään manner-euroopassa saa nauttia moisesta ilmastosta kuin Aurinkorannikolla. Siksi alueelle pesiytynyt lama tuntuu sitäkin surullisemmalta, hotelli oli täysin pilkkahintainen ja hintataso on selvästi laskenut siitä, mitä Etelä-Espanjassa silloin oli, kun nelisen vuotta sitten siellä asustelin. Jos saa suositella, niin te, joiden psoriaasi reagoi suotuisasti ilmastohoitoon, niin kannattaa harkita aurinkolomaa Malagan seutuville. Lennotkin ovat halventuneet selvästi, lensi sitten Pohjois- tai Etelä-Suomesta. Aurinkoa riittää varmasti aina marraskuulle asti.

Kävin kuuntelemassa psoriaasin osalta systeemihoitojen valitsemisesta tietyille erityispotilasryhmille, kuten hepatiitti-, hiv- sekä raskaana oleville potilaille. Sitten kiinnosti ihosyövät, kuten aina, ja tietenkin tuli kierrettyä näyttelyalueen seinille kiinnitetyt tieteelliset posterit huolellisesti, niitä olikin satoja. Psoriaasin liittyviäkin oli kymmeniä ja taas kymmeniä. Eräältä näyttelytiskiltä mukaan tarttui espanjalainen psoriperehdytysopas, tässä kuva tästä mainiosta vihkosesta. Sitten liitän muutaman kuvan Malagan tuliterän kongressikeskuksen upeasta arkkitehtuurista.

Aurinkosuojauksesta on jälleen puhuttu mediassa kiitettävän paljon. Tuntuu kuin ihmiset olisivat oikeasti alkaneet havahtua auringonoton vaaroihin, ja rusketuksen ihannoimisesta oltaisiin vähitellen luopumassa. Lehtien sivut ovat täynnä erilaisia aurinkosuojausvinkkejä ja informaatiota ihosyövistä. Ihosyöpiin me perusihotautilääkärit törmäämme todellakin päivittäin. Tänäänkin oli kaksi potilasta. Tuli vain mieleen, että olisivatkohan nämäkään potilaat tässä leikkaushoitojen suunnittelussa, jos olisivat aikoinaan nuoruudessa olleet tietoisia auringonvalon vaaroista ja olisivat ymmärtäneet suojautua asianmukaisesti vaatetuksen, hatun ja riittävän vahvojen (vähintään 15 suojakartoimilla varustettujen) suojavoiteiden avulla.

Muistakaa myös te arvoisat psorikanssakulkijani auringon vaarat! Tietenkin tulee nauttia kesästä ja siitä, miten ihotilanne useimmilla viimein hellittää - joillakin jopa dramaattisesti - ja miten kutina rauhoittuu ja uusien pisaroiden ja plakkien ilmaantuminen lopulta samaten. Auringossa on ihanaa maata ja puhumattakaan silloin, kun tietää, miten hyvää se saattaa myös psorille tehdä. Mutta jos iho pääsee edes kerran palamaan, niin psori saattaa heti leimahtaa, etenkin laaja-alaista ihosairautta potevilla. Ja jokainen ihon punehtuminen ja ruskettuminen ilman edeltäviä vahvojen suojakertoimien käyttöä lisää hurjasti ihosyöpäriskiä.

Allekirjoittaneen yhteistyö nupson kanssa jatkuu. Ensi viikolla on Helsingissä informaatiotilaisuus ja syksylle on suunnitteilla tänne Ouluun yhteistä tilaisuutta myöskin. Siitä enemmän tuonnempana. Ja uusia videoblogejakin on kuvattu, seuratkaa sivuja!