Rinta rottingilla

Kevät on alkanut arjen imussa. Vain kerran ehdin käväistä Espanjassa, jossa tutustuin jälleen paikallisten ihotautilääkäreiden työhön ja käväisinpä kuulemassa myös muutaman mielenkiintoisen esityksen psoriaasin hoidosta. Sielläkin, miltei ikuisen auringon maassa, hyödynnetään lamppuvalohoitoja aivan kuten meilläkin, ja esitelmöitsijä muistutti, että teho on yleensä niin erinomainen, että niihin kannattaisi turvautua paljon herkemminkin kuin kalliisiin systeemilääkehoitoihin, joilla saattaa olla myös vaarallisia sivuvaikutuksia. Valohoito on potilaalle yleensä mukavaa, turvallista ja nopeatehoista. Lääkerintamaltakin kuului terveisiä, uusia biologisia lääkkeitä on tullut Euroopassa markkinoille nivelreuman ja muiden autoimmuunisairauksien hoitoon, ja osalla niistä näyttäisi olevan hyvää tehoa myös psoriaasiin, eli voipi olla, että myös psoriaasin hoitoon tarkoitettujen biologisten lääkkeiden tarjontakirjo runsastuu lähivuosina. Jos yhdellä niistä ei tule vastetta, niin voi aina kokeilla toista. On upeaa, että lääketiede kehittyy vuosi vuodelta. Ongelma vain on, että miten pieni ihotautilääkäri pysyy kaiken kehityksen perässä. Ja myös se, miten potilaan saa lopulta johdatettua oikean hoidon pariin ja motivoitumaan siihen.

Sain ihotautilääkärin paperit viimein kouraani lopputalvesta, eli en ole enää “pelkkä” ihotauteihin erikoistuva lääkäri vaan ihan oikea erikoislääkäri! Sitä varten pitikin kulkea pitkä, yli kahdentoista vuoden tie lukion jälkeen. Eli ei ihme että nyt resepteihin leimatessani “Toni Aho, ihotautien erikoislääkäri” rinta meinaa kaartua rottingille. Lisäilona tiedossa on toukokuun lopussa järjestettävät klinikan valmistujaisjuhlat, joiden tiimoilla kokoonnumme kaikki kynnelle kykenevät klinikasta valmistuneet erikoislääkärit ja vielä erikoistumassa olevat lääkärit yhteen musiikin, ruuan ja erilaisten kisailujen merkeissä. Usein perinteisiin kuuluu myös päivänsankarin pukeminen toinen toistaan typerimpiin naamiaisasuihin, mutta mihin asuun, sitä salaisuutta varjellaan viimeiseen saakka. Eli saan kauhu kurkkua kuristellessa vain pelätä pahinta. Lupaan kuitenkin laittaa blogiini kuvan asukokonaisuudestani, kunhan päivä lopulta koittaa. Tai no… ainakin jos asukokonaisuus on koko perheen nähtäväksi sopiva, kun siitäkään ei aina ole takeita.. ;)

Talven tuiverrusta

Taitaa olla kummilääkärin aika kirjoittaa vähän kuulumisistaan taas. Viimeksi sairastettiin umpilisäkkeen tulehdusta, ja se onkin hienosti parantunut. Lämpimät kiitokset kirurgeille hyvästä hoidosta! Arpi on pieni ja sievä, ja jää mukavasti vatsamakkaroiden väliin piiloon. Tosin nyt on alkanut jälleen “kesäksi kuntoon” kampanja ja tarkoitus olisi löytää se sixpäkki sieltä jostakin kesäkeleille näytille. Painonhallinta ei ole helppoa, sen olen huomannut, ei enää tässä iässä. Kaamos lisää ruokahalua ja makeanhimoa, ja sitten kaikenlaiset kiertävät virustaudit estävät herkästi liikunnan harrastamisen. Viimeksi alkuviikosta olin kuumeisessa räkätaudissa, ja olenpa melko varma, että myös te muut olette joutuneet tänä talvena sairastelemaan. Sen verran tuntuu olevan erilaisia epidemioita liikkeellä.

Sitten viimeisimmän blogimerkintäni on taas annettu uusia psoridiagnooseja ja tutut potilaat ovat käyneet kontrolleissa. Joillakin iho on pysynyt täysin terveenä, kiitos kenties jonkin erinomaisen hyvin toimivan hoidon, joillakin taas tauti leimahtanut koko vartalon kattavaksi erytrodermiaksi. Se on aina yhtä dramaattista, kun tauti äityy niin hankalaksi. Ei ole ihme, että on uupunut, elämä näyttää pimeää puoltaan; hilse pölisee ja estää kaikenlaisen normaalin sosiaalisen kanssakäymisen ja vaatehuollon, viluttaa, masentaa. Elämä muuttuu selviytymistaisteluksi. Erytrodermia on jopa henkeä uhkaava tila. Iholla on tärkeä rooli nestetasapainon ja lämmön säätelyssä, ja pidempään ihon helottaessa nesteet, bakteerit ja lämmön läpi päästävänä alkaa suola-arvot heitellä, elimistö kuivuu ja kaikenlaiset keuhkokuumeet ja muut pöpöjen aiheuttamat taudit alkavat lisääntyä. Hankala erytroderminen psoriaasi on hoidettava huolella ja yleensä osasto-olosuhteissa, veriarvoja ja verenpainetta tarkkaillen. Valohoidot eivät tule kyseeseen ja voidehoidotkin ovat tehottomia, voiteiden sisältävät ainesosat vain hurahtavat ihon läpi ehtimättä juurikaan vaikuttaa ihosolukkoihin ollenkaan. On aloitettava suun kautta otettavia tai piikitettäviä hoitoja, ja yleensä siitä hienosti kuitenkin toivutaan taas takaisin arkiaskareihinsa.

Viime päivinä olen kehitellyt pientä luentoa ihotautipotilaan, eritoten psoriaatikon, hoidon erityispiirteistä. Tarkoitus olisi vähän valistaa terveyskeskus- ja työterveyslääkäreitä. Joskus kuulee, että ihotautipotilaiden sairautta on taipumusta vähätellä niissä hoitoyksiköissä, joissa heihin ei ole ehditty tottua. Aion kertoa kollegoille ihopotilaan arjesta, miltä tuntuu elää vaseliini-, veri- ja öljytahraisisten lakanoiden ja alusvaatteiden keskellä, kulkea valohoidossa lastenhoidon ja työkiireiden ohella, ja yrittää vielä ehtiä siinä hötäkän keskellä voitelemaan itsensä öljyllä pahimmillaan kolmestikin päivässä. Kuinka paljon helpompaa on muita tautia sairastavilla, ajatellaan vaikkapa verenpainetautia, jolla on samalla tavoin merkitystä koko elimistön hyvinvoinnille. Yksi tai kaksi nappia päivässä! Miten helppoa, siihen menee minuutti tai kaksi. Kun taas ihotautipotilaan ihon hoito vaatii aivan toisenlaisia uhrauksia, ja lääkäriltäkin se kysyy haasteita, jotta saa potilaan motivoitua itseään hoitamaan.

Hilseetöntä ja aurinkoista vuotta 2011 kaikille! 

Surua ja aurinkoa

Lomat tuli lusittua ja tyypilliseen tapaan Espanjassa. Mikähän ihme minua vetää kyseiseen maahan. Espanjan kielen taito tietenkin houkuttelee, kun matkustaminen on helpompaa, jos puhuu paikallista kieltä. Sitten tietenkin Espanjan mieletön ilmasto - Euroopan paras. Ja kun yhteen ja samaan maahan alkaa reissata toistuvasti, niin sitten kertyy ystäviä ja onhan heitäkin käytävä välillä tapaamassa. Yksi viikko vierähti Barcelonan kupeessa, josta ystävien kesken vuokrasimme asunnon uima-altaineen, ja ne tuntuivat kesän parhaimmilta päiviltä. Aamulla altaan reunalle lueskelemaan, uimaan ja ottamaan aurinkoa, sitten hyviä illallisia ja leppoisaa käveleskelyä pikkukaupungin kujilla. Voiko elämä siitä paremmaksi muuttua? Reissuviikon kruunasi Espanjan ja Hollannin loppuottelu. Kyllä baari repesi, kun Espanja teki voittomaalinsa. Ja sitten kaupungin kaduille juhlimaan…

Nyt Kajaanissa jatkuu sama kolmenkymmenen asteen helle. Huomiseksi kenties sitäkin lämpimämpää. Onneksi klinikassa on hyvä ilmastointi. Lupailin alkuvuodesta ihotautipotilaille tavallista helpompaa kesää. Mutta nyt tämän kuumuuden ylittäessä toistuvasti yli kolmenkymmenen rajapyykin alkaa ihotautipotilaatkin kärsiä. Suomalainen huoneilma nimittäin pysyy kyllä talvisin leppoisan lämpimänä (joskin kuivakkaana) mutta näin helteillä sisätilat yleensä täyttyvät kosteannihkeästä tunkkaisesta kuumuudesta, mikä saa hien jatkuvasti kihoamaan pintaan ja ainakin monet eksemapotilaat kärsivät tästä. Valitettavan usein myös työpaikoilla on huono ilmanvaihto. Toivottavasti syksymmälle sitten ilmaantuu näitä toivottuja parin viikon 20 asteen tasaisen aurinkoisia päiviä.

Harrastus on tuottanut hedelmää: romaanini Samuel julkaistiin viime viikolla. Kyseessä on fiktiivinen juttu, joka käsittelee geeniteknologiaa, ja aihe on tuntunut kiinnostavan mediaa. Ainakin täällä pohjoisessa sanomalehdistä tulee haastattelupyyntöjä tuon tuostakin, on Kalevaa, Pohjolan työtä ja Kainuun Sanomia. Niihinkin pitää löytää aikaa, ja tietenkin seuraavan kirjan kirjoittamiseen, liikuntaan, sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseen, päivätyöhön, Oulun kirjamessuille… ja kun välissä tekisi mieli vain olla, nauttia kesäisestä illasta, katsoa elokuva tai pelata tietokoneella. Mutta en varmasti ole ainoa nuori ja kiireinen aikuinen tässä maassa. Koitetaan jaksaa, me jokainen. Ja te, joilla on lomia, niin ladatkaa akkujanne oikein luvan kanssa ja nauttikaa harvinaisista helteistä.

Toinen kissoistani menehtyi viime viikon maanantaina äkillisesti, ja se oli melkoinen järkytys. On kauheaa ajatella, että se pieni suloinen kissanpentu, jonka kolme vuotta sitten adoptoin, on nyt poissa. Töissä itketti, ja potilaiden tasainen virta ahdisti, kun mielessä pyöri vain yksi ja sama asia, vaikka olisi pitänyt keskittyä antamaan kaikkensa potilaiden omille huolille ja murheille. Nyt on jo parempi olla, mutta vieläkin ikävöin sitä pientä karvapalloa vierelleni kehräämään. Elämä jatkuu,  meillä täällä tämänpuoleisessa, ehkä joskus kohtaamme siellä, minne meidän kaikkien on ennen pitkää lähdettävä. Mutta sitä odotellessa ei voi jäädä suremaan loppuiäkseen, vaan on mentävä eteenpäin, se on velvollisuutemme meillä, jotka vielä käyskentelemme täällä. Rest in Peace, Niisku. Olit kaunein, kiltein ja rakkain eläin minulle.

Aurinko paistaa… lopultakin!

Tänä vuonna Espanjan iho- ja sukupuolitautilääkäreiden yhdistyksen kevätkokous pidettiin Malagassa. Espanjalaiseen dermatologiaan viehtyneenä piti tietenkin taas ottaa osaa, todennäköisimmin kongressin ainoana suomalaisedustajana. Kelit helli, kuten Aurinkorannikolla aina, asteita riitti kolmenkymmenen molemmin puolin ja aurinko paistoi joka päivä, niin että meinasi tulla jo kuuma pikkutakin alla. Tuskinpa missään manner-euroopassa saa nauttia moisesta ilmastosta kuin Aurinkorannikolla. Siksi alueelle pesiytynyt lama tuntuu sitäkin surullisemmalta, hotelli oli täysin pilkkahintainen ja hintataso on selvästi laskenut siitä, mitä Etelä-Espanjassa silloin oli, kun nelisen vuotta sitten siellä asustelin. Jos saa suositella, niin te, joiden psoriaasi reagoi suotuisasti ilmastohoitoon, niin kannattaa harkita aurinkolomaa Malagan seutuville. Lennotkin ovat halventuneet selvästi, lensi sitten Pohjois- tai Etelä-Suomesta. Aurinkoa riittää varmasti aina marraskuulle asti.

Kävin kuuntelemassa psoriaasin osalta systeemihoitojen valitsemisesta tietyille erityispotilasryhmille, kuten hepatiitti-, hiv- sekä raskaana oleville potilaille. Sitten kiinnosti ihosyövät, kuten aina, ja tietenkin tuli kierrettyä näyttelyalueen seinille kiinnitetyt tieteelliset posterit huolellisesti, niitä olikin satoja. Psoriaasin liittyviäkin oli kymmeniä ja taas kymmeniä. Eräältä näyttelytiskiltä mukaan tarttui espanjalainen psoriperehdytysopas, tässä kuva tästä mainiosta vihkosesta. Sitten liitän muutaman kuvan Malagan tuliterän kongressikeskuksen upeasta arkkitehtuurista.

Aurinkosuojauksesta on jälleen puhuttu mediassa kiitettävän paljon. Tuntuu kuin ihmiset olisivat oikeasti alkaneet havahtua auringonoton vaaroihin, ja rusketuksen ihannoimisesta oltaisiin vähitellen luopumassa. Lehtien sivut ovat täynnä erilaisia aurinkosuojausvinkkejä ja informaatiota ihosyövistä. Ihosyöpiin me perusihotautilääkärit törmäämme todellakin päivittäin. Tänäänkin oli kaksi potilasta. Tuli vain mieleen, että olisivatkohan nämäkään potilaat tässä leikkaushoitojen suunnittelussa, jos olisivat aikoinaan nuoruudessa olleet tietoisia auringonvalon vaaroista ja olisivat ymmärtäneet suojautua asianmukaisesti vaatetuksen, hatun ja riittävän vahvojen (vähintään 15 suojakartoimilla varustettujen) suojavoiteiden avulla.

Muistakaa myös te arvoisat psorikanssakulkijani auringon vaarat! Tietenkin tulee nauttia kesästä ja siitä, miten ihotilanne useimmilla viimein hellittää - joillakin jopa dramaattisesti - ja miten kutina rauhoittuu ja uusien pisaroiden ja plakkien ilmaantuminen lopulta samaten. Auringossa on ihanaa maata ja puhumattakaan silloin, kun tietää, miten hyvää se saattaa myös psorille tehdä. Mutta jos iho pääsee edes kerran palamaan, niin psori saattaa heti leimahtaa, etenkin laaja-alaista ihosairautta potevilla. Ja jokainen ihon punehtuminen ja ruskettuminen ilman edeltäviä vahvojen suojakertoimien käyttöä lisää hurjasti ihosyöpäriskiä.

Allekirjoittaneen yhteistyö nupson kanssa jatkuu. Ensi viikolla on Helsingissä informaatiotilaisuus ja syksylle on suunnitteilla tänne Ouluun yhteistä tilaisuutta myöskin. Siitä enemmän tuonnempana. Ja uusia videoblogejakin on kuvattu, seuratkaa sivuja!

Terveisiä Kajaanista!

Minä olen iloinen. Minulla on tänä keväänä enemmän vapaa-aikaa kuin vuosiin. Aiemmin minua rasittivat kokopäiväinen sairaalatyö ja siihen liittyvät jokakuukautiset viikonloppupäivystykset ja lauantaipäiville lupaamani yksityisvastaanoton pitämiset. Yksikin vapaapäivä viikossa oli harvinaista luksusta. Mutta nyt työkiireet ovat vaihtuneet puolipäiväiseen sairaalatyöhön ja päivystykset ovat muisto vain!

Kainuun keskussairaalan ihotautiklinikan lääkäri on jäämässä eläkkeelle eikä sairaanhoitopiiri ole onnistunut löytämään hänelle sijaista. Apuun kutsuttiin Oulun yliopistollisen sairaalan ihotautiklinikan erikoistuvia lääkäreitä. Pienen harkinnan jälkeen otin pestin vastaan, osa-aikaisena. Mikä tarkoittaa sitä että joka toinen viikko minulla ei ole sairaalatyötä ollenkaan. Edelleen kuitenkin juna- ja automatkustelua on paljon ja vielä vähän päälle. Yksityisvastaanottoakin pitää käydä pyörittämässä maakunnissa, ja välillä suorastaan krooninen ongelma siitä, kuka huolehtii kahdesta lemmikkikissastani ollessani tien päällä. Onneksi naapurini ovat ymmärtäväisiä ja ovat toistaiseksi jaksaneet hoitaa lemmikkejäni. Mukana niitä ei voi kuljettaa, sillä väitän, ettei koko maasta löydy matkustuskammoisempia eläimiä kuin minun huostastani. Tytöt saisivat sydänkohtauksen stressistä, jos alkaisin kuljettaa niitä mukanani.

Eli tällainen on minun kuvioni nyt, kun sain vihdoin ja viimein myös kuulla, että erikoislääkärikuulustelukin meni läpi. Nyt ei enää tarvitse kuin jaksaa paiskia ihotautilääkärin töitä puolisen vuotta ja saan viimein erikoislääkärin paperit kouraan. Ja mitä lisääntyneille vapaapäivilleni kuuluu, niin eivät vieläkään tule kulumaan laakereilla lepäillen. Minulla on enemmän aikaa kirjoittaa tänne imnotpsori-sivustolle ja matkustella. Ja kenties aloittaa seuraava romaanikirjoitusprojektini, sellaistakin nimittäin harrastelen.

Kajaanin klinikka on pieni, hoitajia on kaksi, oikein mukavia ja älykkäitä nuoria naisia, ja lisäksi meillä on toimelias sihteeri. Ensimmäinen työviikkoni on jo takana. Kainuun keskussairaalan, eli Kaksin, ihoklinikan erikoispiirre Oysiin verrattuna on se, ettei sairaalalla ole sovittuna vuodeosastokiintiötä ihotautipotilaille. Näin ollen hankalissa ihosairauksissa, jotka vaativat valohoitoja, muita vaihtoehtoja potilailla ei yleensä ole kuin 1) kulkea poliklinikalla valohoidossa 2-3 kertaa viikossa julkisilla kulkuvälineillä tai omalla autolla, 2) lähteä ilmastohoitomatkalle (jos edes mahtuvat mukaan tai heillä on muuten edellytyksiä osallistua niihin) tai 3) on harkittava sisäisen lääkityksen aloittamista. Onneksi psoriaasin systeemihoidot ovat kehittyneet, ja hankalissa tapauksissa miltei jokaiselle psoriaatikolle löytyy yleensä jokin hänelle soveltuva lääkitys.

Lisää Kainuun kuulumisia ja kenties pari valokuvaa klinikasta odotettavissa lähiviikkoina, seuratkaa blogia! Ja oikein mukavaa kevättä, ennen kaikkea aurinkoista, vähälumista ja tulvatonta, kaikille.

Synkkä joulukuu?

Minua odotti iloinen sähköposti jokunen päivä taaksepäin: erikoislääkärikuulustelu meni läpi! Näin ollen saisin ihotautilääkärin paperit kesäksi ulos. Sen jälkeen minua voi puhutella ihotautien erikoislääkäriksi eikä enää ihotauteihin erikoistuvaksi lääkäriksi. Muutakin käytännön vaikutusta ansaitulla tittelillä taitaa olla, muun muassa yksityisvastaanotolla käyvät potilaat saavat hieman isompaa kelan korvausta tavatessaan ERIKOISTUVAN lääkärin sijaan ERIKOISlääkärin, ja taitaa sairaalavirassakin palkka vähän nousta. On myös tiettyjä lääkkeitä, joita saavat ainoastaan ihotautien erikoislääkärit määrätä, tai muuten joituu anomaan lääkelaitokselta erityisluvan. Siinäpä melkein ainoa valopilkku tähän synkeään pimeään vuodenaikaan. Minuun on aina herkästi vaikuttanut vuodenajan vaihtelut, kylmyys ja pimeys, siinä mielessä taidan olla vähän herkkä taiteilijasielu. Unettomuuttakin saattaa tulla. Aamun ensimmäisille potilaille hymyilläkseen joutuu joskus oikein tekemään työtä sen eteen. Onneksi palveluammatissa tuntemuksia heijastellaan puolelta toisin asiakkaalta palvelijalle, ja usein se on juuri päivän ensimmäinen potilas, joka herättää aamuhorroksesta, lohkaisee vaikka letkeän huulen tai vain tervehtii ystävällisesti ja iloisesti, ja siinä tulee lääkärillekin hyvä mieli. Tai sitten yhdessä päivitellään tätä vuodenajan synkeyttä...

Ilmastohoitomatkoille hakeminen on nyt kovassa vauhdissa. Useitakin lääkärinlausuntoja olen sen puolesta jo ehtinyt tehdä. Toivottavasti kaikki halukkaat mahtuvat mukaan talven ja kevään matkoille! Itsellä on loistavia kokemuksia ilmastohoitokuntoutuksesta. Olen huomannut, että useimmilla potilailla muutaman viikon aurinkokuntoutusmatkasta saa ihottumaan paljon kestävämmän vasteen kuin puolentoista kuukauden sinnikkäästä keinovalohoidosta. Tietysti potilaat täytyy valita huolella, mutta enpä muista urani aikana yhtäkään, jolla olisi iho huonommaksi matkan aikana mennyt. Ilmastohoitokuntoutuksessa on ilmeisesti taikaa ainakin kolmessa mielessä, olen pähkäillyt: 1. asiakas saa mahdollisuuden heittää “aivot narikkaan” ja unohtaa arki- ja työhuolet kokonaiseksi kolmeksi viikoksi! 2. Vertaistuki ja yhteiseen hiileen puhaltaminen kannustaa keskittymään ihon hoitoon kerrankin täysillä ja samalla saa aikaa löytää harmonia ihosairautensa ja muun elämän välillä, siitä tuntuu oikeasti olevan valtavasti apua. 3. Auringon suotuisa vaikutus, tietysti.

Mukavia ilmastohoitomatkoja kaikille, ja mikäli tällä kertaa ei tärpännyt tai ilmastohoitokuntoutus ei muuten omalle kohdalle sovellu hoidoksi, koitetaan jaksaa muuten tämän pimeän ja joulukiireen keskellä välillä pysähtyä myös muistamaan tätä kroppaamme päällystävää nahkaamme…

Lukuloman jälkeinen ahdistus…

Kolmen viikon lukuloman jälkeen töihin palaaminen tuntuu mielenkiintoiselta… Täällä pohjoisessa alkaa jo aamut hämärtää ja herääminen on vaivalloista. Ensimmäiset työpäivät menevätkin kadonnutta päivärytmiä tavoitellessa.

Erikoislääkärikuulustelun tarkoituksena on mitata erikoistuvan lääkärin teoriatietoutta omalta erikoisalaltaan, eli minun kohdallani ihotaudeista. Ihotautilääkäriksi erikoistuminen kestää kuusi vuotta, eli lääkärin 5-6 vuotta kestävän peruskoulutuksen jälkeen opinnot jatkuvat vielä 6 vuotta lisää ennen kuin saa viralliset erikoislääkärin paperit. Tuo rajapyykki on siis minulla juuri eteen tulossa. Mielenkiintoiseksi vaadittavan oppimäärän omaksuminen tulee siinä vaiheessa, kun juuri viettämäni lukuloman aikana kaikki pitäisi ahmaista sisäänsä tenttiä edeltävän parin viikon kuluessa. Perusoppikirja sisältää 1600 sivua, ja sen lisäksi on hallittava ihopatologiaa tuhannen sivun edestä ja vieläpä joitakin vuosikertoja tärkeimmistä lääkärilehdistä niissä julkaistujen ihotauteja koskevien artikkeleiden osalta.

Tentti itsessään kestää 6 tuntia, ja siinä ajassa on ehdittävä vastata kuuteen esseekysymykseen. Tällä kertaa kysyttiin filaggriini-proteiinista (jolla on osa atooppisessa ihosairaudessa sekä perinnöllisessä iktyoosi-ihosairaudessa), klamydiasta, valoihottumien diagnosoinnista, rakkulataudeista ja tyvisolusyövän hoidoista. Psoriaasista ei tällä kertaa kysytty mitään. Aiemmissa kokeissa psoriaasista on kyllä kysytty, muun muassa psoriaasin perinnöllisyydestä ja biologisista hoidoista. Kun ei seitsemään vuoteen ole joutunut tentteihin tai kokeisiin osallistumaan, niin kidutusta on jo pelkästään se, että kirjoittaa pitkiä sepostuksia kynällä. Käsi puutuu, peukalonhankaan tulee rakkula, pyyhekumi lennähtää lattialle…

Kun moisen pänttäämisen jälkeen palaa töihin, menee vähän aikaa vain orientoituessa. Mielessä vilkkuu kaikenlaisten harvinaisten ihosairauksien ilmentymäkirjo, tautien, joihin keskiverto ihotautilääkäri ei todennäköisesti uransa aikana koskaan törmää. Tuntuu että tietää vieläkin vähemmän kuin vielä vuosi sitten, nyt kun tietää mitä kaikkea ei tiedä tai muista. Opiskelu on kummallista!

Syksyä kohti…

Lomat on lomittu ja työt taas maistuvat, kun akut on saatu ladatuiksi. Kesästä voi sanoa, että onneksi se ei ollut niin kolea ja vähäaurinkoinen kuin viime vuonna. Ainakin täällä Oulussa nautittiin monista “kanariansaarimaisista” aurinkoisista parikymmenasteisista päivistä, jota voisi pitää aurinkoa sietävän ja uv-valosta hyötyvän psoriaatikon ideaali-ilmastona. Eli ei ole liian kuumaa, että hikoilisi, jolloin saa täyden hyödyn irti ilmastohoidosta. Vaikutelma tulikin, että valohoitoja ei tarvinnut määrätä niin monelle psoriaatikolle kuin viime kesänä, ja valohoidot saattoi myös lopettaa lyhyempään ja kehottaa hyödyntämään luonnonvalon.

No, nyt on taas vuorossa pimeä vuodenaika, mutta ennen sitä nautitaan sienestämisestä ja marjastamisesta, eränkäynnistä ja ruskasta. Itsellä on tiedossa kiireinen syksy. Kirjoitusharrastukseni on poikinut 500-sivuisen romaanin, jonka kustannustyöt verottavat aikaa. Sitten pitäisi tehdä ihotautilääkärin työtä julkisessa ja yksityisessä terveydenhuollossa. Kaiken lisäksi lokakuussa eteen napsahtaa erikoislääkärikuulustelu, joka on pakko suorittaa saadakseen laillistetun ja itsenäisen ihotautilääkärin oikeudet. Kuulustelua voisi verrata yliopistokirjoituksiin, joskin lukemista taitaa olla vielä sitäkin enemmän: kuuden vuoden tietämys täytyy osoittaa viiden tunnin kirjallisessa kokeessa.

Syystunnelmia toivotellen,

kummitohtorinne

Lomatunnelmia!

Me lääkäritkin pidämme lomia ja minulla on ilo nauttia omistani juuri nyt. Tämä juhannus on kohdallani poikkeuksellinen, sillä en ole mökillä tai kaupungilla juhlimassa, en Suomessa ollenkaan, vaan matkoilla. Madridissa on ihotautilääkäreiden konferenssi, joten otin ja lähdin sinne. Konferenssin on järjestänyt paikallinen ihotautilääkäreiden yhdistys, ja väkeä täällä näyttää olevan vaikka kuinka.

Tarkoitus oli tulla luomaan suhteita uuden oppimisen lisäksi, mutta näinhän tässä kävi, että kun olen niin ujo, en uskalla tutustua kehenkään. No, ei se mitään, luennot ovat hyviä, ja pakkohan näissä koulutuksissa on käydä, sillä saadaksemme erikoislääkärin tittelin meidän on kerättävä kaikkiaan 60 tuntia koulutusta erilaisissa konferensseissa ja tilaisuuksissa erikoistumisaikanamme.

En olekaan aikaisemmin käynyt täysin espanjankielisessä koulutuksessa, Aiemmin ne on aina pidetty englanniksi tai suomeksi. Yllättävän hyvin kaiken kuitenkin ymmärtää, tosin olen lukenut kieltä ja matkustanut maassa paljon. Pidän valtavasti Espanjasta. Ilmasto on lämmin, ihmiset kauniita ja helposti lähestyttäviä.

Kongressina tämä on kovin tyypillinen lääkärikongressi. Päivät täyttyvät luennoista joiden välissä samoillaan erilaisten näyttelytiskien lomassa, kerätään esitteitä, kuunnellaan esittelijöiden selostuksia, ja jossain välissä nautitaan lounas.

Olen yrittänyt kerätä uutta tietoa mahdollisimman paljon, joskin välillä eittämättä kiinnostaa enemmän Madridin loputtomat shoppailumahdollisuudet ja ulkona porottava 36 asteen helle. Psoriaasi on hyvin edustettuna, löysin paikallisen psoriliiton tiskin, josta otin valokuvankin. Lisäksi kuvasin kongressirakennuksen, joka on kuvataiteilija Miron koristama, nähtävyys jo sinänsä.

Psorin suhteen täällä on enimmäkseen esillä erilaiset biologiset hoidot ja sitten jokunen uusi paikallishoitoinnovaatio. Ei kuitenkaan mitään mullistavaa, joka olisi pistänyt erikseen silmään.

Nyt sitten juhannuksen viettoon! Täällä juhannusta ei juuri huomaa. Etelä-Espanjassa on San Juanin juhla, jonka perinteisiin kuuluu ilotulitus ja kastautuminen meressä keskiyöllä, jolloin voi toivoa jotakin, minkä väitetään toteutuvan. Mutta esimerkiksi vapaapäivä tämä perjantai ei ole, vaan kaupat ovat auki ihan normaalisti.

Viikonloppu on asettunut Madridiin. Ihmiset kerääntyvät kuumille kaduille maleksimaan ja katselemaan katutaiteilijoiden edesottamuksia. Ravintolat ja baarit täyttyvät, eikä meneillään oleva lama näy ulospäin muuta kuin korkeintaan vähän alentuneissa hinnoissa. Kutkuttaa päästä pitkästä aikaa Madridin yöelämään, joka on tunnetusti maailman kenties vilkkainta. Täällä todellakin osataan juhlia, ja aina aamuun asti!

Tänään metrossa osui silmään kalpea, hyvin vanha mies. Hänen ihonsa oli hämmästyttävän vaalea espanjalaiseksi, ja ajattelin, että kenties hän sairastaa vitiligoa eli ihon pigmenttikatoa, tai sitten hänen juurensa olivat jossain Pohjois-Euroopassa tai kenties Irlannissa. Hän vaikutti hyvin heikolta; hänen oli keskityttävä pelkästään pysyäkseen pystyssä, ja hän tuijotti järkähtämättä yhteen kohtaan metron seinässä. Hänen vaaleutensa yhdistettynä heiveröiseen olemukseen toi mieleen aaveen. Olin varma, että jos olisin yrittänyt koskettaa häntä kädelläni, sormeni olisivat viistänyt vartalon läpi kuin se olisi pelkkää ilmaa.

Mutta sitten näin, ettei hän ollutkaan yksin. Metro pysähtyi ja mies kääntyi ovea kohti poistuakseen, ja hänen takaansa nousi kaksi nuorta, tyttö ja poika, jotka olivat istuneet hänen vierellään koko ajan. Pojan kasvonpiirteissä oli jotakin samaa kuin vanhan miehen, ja päättelin hänen olevan miehen pojanpoika. Tyttö oli kenties pojanpojan tyttöystävä. He ottivat vanhaa miestä hellästi käsipuolesta ja auttoivat metrosta ulos. Sitten seurue poistui käsikynkässä, iloisesti jutellen ja hymyillen. Siihen tiivistän Espanjalaisen elämänmenon. Perhe on kaikessa aina yhtä, ja nuorempien on kunnia-asia auttaa sukunsa vanhempia ja heikkokuntoisia. Heidän kanssa käydään lääkärissä, otetaan kotiin asumaan ja pidetään seuraa, eikä ainakaan koskaan jätetä yksin. Ei edes metron ja suurkaupungin vilinään.

Vivá Espanja! Hauskaa juhannusta!

Kummilääkärinne…

Olen Toni Aho, reilu kolmekymppinen ihotauteihin erikoistuva ja pian valmis ihotautien erikoislääkäri. Kotipaikkakuntani on Oulu, jossa työskentelen tällä hetkellä OYSin ihotautien klinikassa. Muun työn ohella harrastan vaihtelevasti kaikenlaista kirjoittamista, urheilua ja matkustelua.

Ihotaudeista psori on atooppisen ihottuman lisäksi yksi lempilapsistani, sillä molempien sairauksien krooninen luonne luo haasteensa myös lääkärin työhön. On saatava näkökulma myös potilaan arkeen, hänen persoonallisuuteensa ja sisäisiin voimavaroihinsa, jotta voi antaa kokonaisvaltaista hoitoa. Pelkkä voide- tai tablettireseptin määrääminen ei ole riittävä keino auttaa potilasta saamaan tauti hallintaansa, vaan on nähtävä kokonaisvaltaisesti. Kestävän ja rennon hoitosuhteen luominen on tärkeää, potilas saa lähestyä lääkäriä sairautensa kanssa omana itsenään, omine heikkouksineen ja voimavaroineen.

Jatkuvasti kehittyvät hoidot tuovat mielenkiintoisen lisän ihotautilääkärin työhön psoriaatikkojen kohdalla. On pysyttävä ajan tasalla ja kerättävä uutta tietoa. Viime aikoina uusia lääkkeitä on tullut vuosittain, eikä ole tavatonta, että psoria sairastava potilas tulee vastaanotolle viimeisimmän tietouden kera, kun taas lääkäri on jämähtänyt samoilemaan menneiltä vuosikymmeniltä peräisin olevaan hoitokäytäntöjen viidakkoon. Sitä näkee valitettavan usein etenkin perusterveydenhuollossa seniorilääkäreiden kohdalla. Toisaalta tieto vanhenee tavattoman nopeasti, ja perässä on todella vaikea pysyä.

Pyrin suhtautumaan psoriin samankaltaisen viha-rakkaussuhteen periaatteen mukaisesti kuin potilaatkin usein tautiinsa suhtautuvat. Haluan tietää siitä kaiken, jotta osaan hyödyntää tuota tietoutta omassa työssäni ja auttaa sen avulla potilaitani. Mutta taudin kuriin saattamiseksi pelkkä lääkkeiden tai valohoitojen määrääminen ei riitä, sillä parantavaa hoitoa ei ole. On valjastettava käyttöön jokaisen psoriaatikon omat sisällä piilevät voimavarat, sillä viime kädessä juuri niistä roikkuvat elämänilon ja jaksamisen avaimet tilanteissa, joissa tauti puskee itsensä läpi parhaimmasta mahdollisesta lääketieteellisestä hoidosta huolimatta.