Talven tuiverrusta

Taitaa olla kummilääkärin aika kirjoittaa vähän kuulumisistaan taas. Viimeksi sairastettiin umpilisäkkeen tulehdusta, ja se onkin hienosti parantunut. Lämpimät kiitokset kirurgeille hyvästä hoidosta! Arpi on pieni ja sievä, ja jää mukavasti vatsamakkaroiden väliin piiloon. Tosin nyt on alkanut jälleen "kesäksi kuntoon" kampanja ja tarkoitus olisi löytää se sixpäkki sieltä jostakin kesäkeleille näytille. Painonhallinta ei ole helppoa, sen olen huomannut, ei enää tässä iässä. Kaamos lisää ruokahalua ja makeanhimoa, ja sitten kaikenlaiset kiertävät virustaudit estävät herkästi liikunnan harrastamisen. Viimeksi alkuviikosta olin kuumeisessa räkätaudissa, ja olenpa melko varma, että myös te muut olette joutuneet tänä talvena sairastelemaan. Sen verran tuntuu olevan erilaisia epidemioita liikkeellä.

Sitten viimeisimmän blogimerkintäni on taas annettu uusia psoridiagnooseja ja tutut potilaat ovat käyneet kontrolleissa. Joillakin iho on pysynyt täysin terveenä, kiitos kenties jonkin erinomaisen hyvin toimivan hoidon, joillakin taas tauti leimahtanut koko vartalon kattavaksi erytrodermiaksi. Se on aina yhtä dramaattista, kun tauti äityy niin hankalaksi. Ei ole ihme, että on uupunut, elämä näyttää pimeää puoltaan; hilse pölisee ja estää kaikenlaisen normaalin sosiaalisen kanssakäymisen ja vaatehuollon, viluttaa, masentaa. Elämä muuttuu selviytymistaisteluksi. Erytrodermia on jopa henkeä uhkaava tila. Iholla on tärkeä rooli nestetasapainon ja lämmön säätelyssä, ja pidempään ihon helottaessa nesteet, bakteerit ja lämmön läpi päästävänä alkaa suola-arvot heitellä, elimistö kuivuu ja kaikenlaiset keuhkokuumeet ja muut pöpöjen aiheuttamat taudit alkavat lisääntyä. Hankala erytroderminen psoriaasi on hoidettava huolella ja yleensä osasto-olosuhteissa, veriarvoja ja verenpainetta tarkkaillen. Valohoidot eivät tule kyseeseen ja voidehoidotkin ovat tehottomia, voiteiden sisältävät ainesosat vain hurahtavat ihon läpi ehtimättä juurikaan vaikuttaa ihosolukkoihin ollenkaan. On aloitettava suun kautta otettavia tai piikitettäviä hoitoja, ja yleensä siitä hienosti kuitenkin toivutaan taas takaisin arkiaskareihinsa.

Viime päivinä olen kehitellyt pientä luentoa ihotautipotilaan, eritoten psoriaatikon, hoidon erityispiirteistä. Tarkoitus olisi vähän valistaa terveyskeskus- ja työterveyslääkäreitä. Joskus kuulee, että ihotautipotilaiden sairautta on taipumusta vähätellä niissä hoitoyksiköissä, joissa heihin ei ole ehditty tottua. Aion kertoa kollegoille ihopotilaan arjesta, miltä tuntuu elää vaseliini-, veri- ja öljytahraisisten lakanoiden ja alusvaatteiden keskellä, kulkea valohoidossa lastenhoidon ja työkiireiden ohella, ja yrittää vielä ehtiä siinä hötäkän keskellä voitelemaan itsensä öljyllä pahimmillaan kolmestikin päivässä. Kuinka paljon helpompaa on muita tautia sairastavilla, ajatellaan vaikkapa verenpainetautia, jolla on samalla tavoin merkitystä koko elimistön hyvinvoinnille. Yksi tai kaksi nappia päivässä! Miten helppoa, siihen menee minuutti tai kaksi. Kun taas ihotautipotilaan ihon hoito vaatii aivan toisenlaisia uhrauksia, ja lääkäriltäkin se kysyy haasteita, jotta saa potilaan motivoitua itseään hoitamaan.

Hilseetöntä ja aurinkoista vuotta 2011 kaikille!