Blogikirjoitukset ovat kunkin kirjoittajan omia ajatuksia. Psoria hoidetaan rasvoilla, valohoidolla, systeemisillä tai biologisilla lääkkeillä riippuen sairauden vaikeusasteesta.
Tonin blogi
Olen reilu kolmekymppinen ihotauteihin erikoistuva ihotautien erikoislääkäri.
Kerron blogivideoissani ja kirjoituksissani omasta viha-rakkaussuhteestani psoriin, arkipäivän aherruksesta taudin parissa, kaikesta mieleen juolahtavasta.
Samalla haluan rikkoa joitakin myyttejä, joita psoriin liitetään.
Kategoriat
Ihmeellinen Garra Rufa?
Hieraisin silmiäni taannoin Espanjassa, kun kävelin uudenlaisen ihonhoitokeskuksen näyteikkunan ohitse. Kyseessä oli fish doctor -hoitoja tarjoavasta laitoksesta, eli vapaasti suomennettuna siis kalalääkäreistä. Näyteikkunan mainoksissa luvattiin apua hyvin monenlaisiin ihosairauksiin kuten psoriaasiin, kalansuomutautiin sekä kämmenten sekä jalkapohjien liikasarveistumiin.
Kalatohtorit eivät sinänsä ole mitään science fictionia, geenimanipuloituja ihmeolentoja tai lääketeollisuuden kehityksen viimeisin riemuvoitto, vaan kyse on aivan tavallisesta kalalajista nimeltä Garra Rufa. Kala tulee Lähi-idästä Turkista, jossa se on elänyt paikallisissa vesistöissä jo vuosisatojen ajan. Mistään piraija-lajikkeesta ei myöskään ole kyse, mutta jostain syystä Garra Rufa on mieltynyt ihmisen ihon pinnallisimman kerroksen, marraskeden mutusteluun. Marraskesi (ihon sarveiskerros) on kuollutta kudosta, jonka tehtävänä tarjota ihollemme mekaanista suojaa ja eristepintaa elimistön sekä sitä ympäröivän maailman välille, ja myös auttaa pitämään ihon kosteus sisällään. Monissa ihosairauksissa, kuten juuri psoriaasissa ja kalansuomutaudissa, marraskesi on liian paksu ja rakenteeltaan virheellinen, ja juuri tämän vuoksi iho hilsehtii, muuttuu valkoiseksi sekä lohkeilevaksi.
Ei siis ihme, että kun kalalääkärit käyvät työhön, hilsehtivä iho tuntuu sen jälkeen sileältä kuin vauvan peppu.
Joulun alla onnistuin näkemään televisiosta lähetetetyn dokumentin turkkilaisista hoitolaitoksista, joissa ihotautilääkärit määräävät laitoksissa pitkiä ajanjaksoja viettäville potilailleen Garra Rufa -hoitoja. Potilaat makasivat lämpimissä altaissa tuntikausia lähestulkoon päivittäin. Palkintona parin viikon hoitojaksosta iho muuttui sileäksi, toki psoriaasista punoittavat läiskät jäivät ennalleen, mutta tauti oli nätisti ihon tasalla eikä ikävästi hilsehtivänä pinnalla. Samaan hoitotulokseen olemme tottuneet pääsemään kyllä myös ihotautiklinikoissa, tarjoamalla esimerkiksi UVB-valohoitoa kymmenisen minuuttia päivässä kolmena päivänä viikossa. Jo 10-15 hoitokerran jälkeen läiskät ovat ihon tasalla, monet myös punoittavista muutoksista ovat painuneet kokonaan näkymättömiin ja potilas on vähintään yhtä tyytyväinen kuin päästessään kalatohtoreiden valtakunnasta viimeinkin kotiinsa jatkamaan entistä elämäänsä.
Mutta eikö kyseessä ole mitä luonnonmukaisin ja hellävaraisin hoitovaihtoehto ikävälle taudille? Luonnonmukainen kyllä, mutta hygieenisyydestä voi olla toista mieltä. Iso-Britannian terveysviranomaiset ehtivät syksyllä jo varoittaa kalahoitoon turvautuvia teoreettisestä tartuntatautien riskistä, sillä lämmin vesi, jossa kalat uivat ja jota ei voida vaihtaa tai desinfioida potilaiden vaihtuessa, saattaa mahdollistaa erilaisten taudinaiheuttajien, kuten hepatiitti-virusten tarttumisen potilaasta toiseen - etenkin jos hoitoja saavilla on jokin ihosairaus, jossa ihoon kehittyy herkästi haavaumia, kuten juuri psoriaasissa. En kuitenkaan ainakaan henkilökohtaisesti ole vielä ehtinyt kuulla, että tällainen tartunta olisi koskaan vielä päässyt tapahtumaan.
Löysin lääketieteellisten tutkimusten tietokannasta yhden tutkimuksen, jossa arvioitiin kalatohtoreiden tarjoamien hoitojen vastetta psoriaasissa. Siinä kalahoitoja saavien potilaiden vastetta verrattiin tavallista solarium-valoa saavien potilaiden hoitovasteeseen, mitä pidän omituisena. Jokainen ihotautilääkäri ja myös todennäköisesti suurin osa psoriaatikoistakin tietää, ettei solarium-valolla ole minkäänlaista tehoa psoriaasissa. Kalahoitoja saaneiden ihotilanne parani merkittävästi, ja potilaiden mielestä myös psoriaasi ei uusiessaan tuntunut uusivan niin hankalana kuin aikaisemmin - vaikkei pysyvää hoitovastetta kalahoidoilla saatukaan aikaiseksi. Kalahoito oli myös hyvin siedettyä, eikä haittavaikutuksia raportoitu - ellei sellaisena voi pitää hoitojen työläyttä ja hoitokertojen pitkää kestoa.
Suomalaiseen hoitokulttuurin en usko kalahoitojen rantautuvan. Meillä ei ole varaa laittaa kansalaisia viikkokausiksi laitoksiin makailemaan kylvyissä, vaan psoriaasin hoidot pyritään järjestämään potilaan arkitöiden ohella, ellei tauti satu sitten ole erityisen hankala ja invalidisoiva. Heidät, joilla tauti on hankala ja vaatii töistä irtaantumista, koitetaan saada ilmastohoitokuntoutukseen tai sairaaloiden osastohoitoon. Mutta psoriaasin tukihoidoksi Garra Rufan toivotan lämpimästi tervetulleeksi, kunhan vain hoitoja voitaisiin tarjota matalin kustannuksin kaikille sitä haluaville. Kun psoriaasiläiskien pinnalla jäköttävä hilse saadaan kuorittua irti - tavalla millä hyvänsä - niin pohjalta paljastuvaan tulehtuneeseen psori-ihoon pääsevät muut hoidot tepsimään paremmin.
Suora linkki | Tagit: psoriasis
Elämän valinnat ja psoriaasi
Kävin taannoin eräässä psoriaasikoulutuksessa, jossa kerrankin oli panostettu sisältöön psoriaatikon elämänlaadun osalta. Muuan ulkomainen arvostettu naistutkija, jonka nimeä en kerta kaikkiaan muista, oli perehtynyt psoriaasia sairastavien elämänkaaritutkimukseen, ja hän oli pannut merkille seikan, johon itse en ollut osannut kiinnittää huomiota. Nimittäin psoriaasi, joka tunnetusti puhkeaa herkästi juuri nuoressa aikuisuudessa, saattaa vaikuttaa epäsuorasti sairastuneen ihmisen koko loppuelämään perinpohjaisemmin, mitä äkkiseltään arvaisi. Laaja-alaisen, nopeasti ilmaantuneen iho- ja kenties nivelsairauden piinaama ihminen elää nuoressa aikuisuudessa juuri sitä aikakautta, jolloin tehdään tärkeitä valintoja opiskelujen ja työelämän suhteen. Taudin väsyttämä potilas saattaakin valita pidemmän ja työläämmän koulutuksen sijaan lyhyemmän ja helpomman reitin työelämään, tai vastaavasti kahdesta työpaikasta sen vähemmän vastuullisemman ja mahdollisesti pienemmin palkatun. Ja vaikka sairauden sittemmin saisikin hyvillä hoidoilla kuriin, niin potilas on kuitenkin jäänyt sille urapolulle, jonka taudista kärsiessään valitsi, ja putoaa ikään kuin kelkasta suhteessa siihen urapotentiaaliin, joka hänellä olisi ollut ennen psoriaasin puhkeamista.
Tämä on hyvä muistutus meille lääkäreille siitä, että hoidoista päätettäessä pieneltäkin tuntuvalla asialla voi olla potilaan koko loppuelämän kannalta ratkaisevan tärkeä merkitys. Nopea iho- ja niveloireiden kuriin saattaminen mahdollisista sivuvaikutuksista huolimatta ja potilaan toiveita kuunnellen auttaa pitämään hänet haluamassaan sisäisen potentiaalinsa mukaisessa uraputkessa ja saattaa estää häntä putoamasta elämän kelkasta.
Suora linkki | Tagit: psoriasis, elämänlaatu
Talven tuiverrusta
Taitaa olla kummilääkärin aika kirjoittaa vähän kuulumisistaan taas. Viimeksi sairastettiin umpilisäkkeen tulehdusta, ja se onkin hienosti parantunut. Lämpimät kiitokset kirurgeille hyvästä hoidosta! Arpi on pieni ja sievä, ja jää mukavasti vatsamakkaroiden väliin piiloon. Tosin nyt on alkanut jälleen "kesäksi kuntoon" kampanja ja tarkoitus olisi löytää se sixpäkki sieltä jostakin kesäkeleille näytille. Painonhallinta ei ole helppoa, sen olen huomannut, ei enää tässä iässä. Kaamos lisää ruokahalua ja makeanhimoa, ja sitten kaikenlaiset kiertävät virustaudit estävät herkästi liikunnan harrastamisen. Viimeksi alkuviikosta olin kuumeisessa räkätaudissa, ja olenpa melko varma, että myös te muut olette joutuneet tänä talvena sairastelemaan. Sen verran tuntuu olevan erilaisia epidemioita liikkeellä.
Sitten viimeisimmän blogimerkintäni on taas annettu uusia psoridiagnooseja ja tutut potilaat ovat käyneet kontrolleissa. Joillakin iho on pysynyt täysin terveenä, kiitos kenties jonkin erinomaisen hyvin toimivan hoidon, joillakin taas tauti leimahtanut koko vartalon kattavaksi erytrodermiaksi. Se on aina yhtä dramaattista, kun tauti äityy niin hankalaksi. Ei ole ihme, että on uupunut, elämä näyttää pimeää puoltaan; hilse pölisee ja estää kaikenlaisen normaalin sosiaalisen kanssakäymisen ja vaatehuollon, viluttaa, masentaa. Elämä muuttuu selviytymistaisteluksi. Erytrodermia on jopa henkeä uhkaava tila. Iholla on tärkeä rooli nestetasapainon ja lämmön säätelyssä, ja pidempään ihon helottaessa nesteet, bakteerit ja lämmön läpi päästävänä alkaa suola-arvot heitellä, elimistö kuivuu ja kaikenlaiset keuhkokuumeet ja muut pöpöjen aiheuttamat taudit alkavat lisääntyä. Hankala erytroderminen psoriaasi on hoidettava huolella ja yleensä osasto-olosuhteissa, veriarvoja ja verenpainetta tarkkaillen. Valohoidot eivät tule kyseeseen ja voidehoidotkin ovat tehottomia, voiteiden sisältävät ainesosat vain hurahtavat ihon läpi ehtimättä juurikaan vaikuttaa ihosolukkoihin ollenkaan. On aloitettava suun kautta otettavia tai piikitettäviä hoitoja, ja yleensä siitä hienosti kuitenkin toivutaan taas takaisin arkiaskareihinsa.
Viime päivinä olen kehitellyt pientä luentoa ihotautipotilaan, eritoten psoriaatikon, hoidon erityispiirteistä. Tarkoitus olisi vähän valistaa terveyskeskus- ja työterveyslääkäreitä. Joskus kuulee, että ihotautipotilaiden sairautta on taipumusta vähätellä niissä hoitoyksiköissä, joissa heihin ei ole ehditty tottua. Aion kertoa kollegoille ihopotilaan arjesta, miltä tuntuu elää vaseliini-, veri- ja öljytahraisisten lakanoiden ja alusvaatteiden keskellä, kulkea valohoidossa lastenhoidon ja työkiireiden ohella, ja yrittää vielä ehtiä siinä hötäkän keskellä voitelemaan itsensä öljyllä pahimmillaan kolmestikin päivässä. Kuinka paljon helpompaa on muita tautia sairastavilla, ajatellaan vaikkapa verenpainetautia, jolla on samalla tavoin merkitystä koko elimistön hyvinvoinnille. Yksi tai kaksi nappia päivässä! Miten helppoa, siihen menee minuutti tai kaksi. Kun taas ihotautipotilaan ihon hoito vaatii aivan toisenlaisia uhrauksia, ja lääkäriltäkin se kysyy haasteita, jotta saa potilaan motivoitua itseään hoitamaan.
Hilseetöntä ja aurinkoista vuotta 2011 kaikille!
Suora linkki | Tagit: psoriasis, iho, lääkehoito
Aurinko paistaa… lopultakin!
Tänä vuonna Espanjan iho- ja sukupuolitautilääkäreiden yhdistyksen kevätkokous pidettiin Malagassa. Espanjalaiseen dermatologiaan viehtyneenä piti tietenkin taas ottaa osaa, todennäköisimmin kongressin ainoana suomalaisedustajana. Kelit helli, kuten Aurinkorannikolla aina, asteita riitti kolmenkymmenen molemmin puolin ja aurinko paistoi joka päivä, niin että meinasi tulla jo kuuma pikkutakin alla. Tuskinpa missään manner-euroopassa saa nauttia moisesta ilmastosta kuin Aurinkorannikolla. Siksi alueelle pesiytynyt lama tuntuu sitäkin surullisemmalta, hotelli oli täysin pilkkahintainen ja hintataso on selvästi laskenut siitä, mitä Etelä-Espanjassa silloin oli, kun nelisen vuotta sitten siellä asustelin. Jos saa suositella, niin te, joiden psoriaasi reagoi suotuisasti ilmastohoitoon, niin kannattaa harkita aurinkolomaa Malagan seutuville. Lennotkin ovat halventuneet selvästi, lensi sitten Pohjois- tai Etelä-Suomesta. Aurinkoa riittää varmasti aina marraskuulle asti.
Kävin kuuntelemassa psoriaasin osalta systeemihoitojen valitsemisesta tietyille erityispotilasryhmille, kuten hepatiitti-, hiv- sekä raskaana oleville potilaille. Sitten kiinnosti ihosyövät, kuten aina, ja tietenkin tuli kierrettyä näyttelyalueen seinille kiinnitetyt tieteelliset posterit huolellisesti, niitä olikin satoja. Psoriaasin liittyviäkin oli kymmeniä ja taas kymmeniä. Eräältä näyttelytiskiltä mukaan tarttui espanjalainen psoriperehdytysopas, tässä kuva tästä mainiosta vihkosesta. Sitten liitän muutaman kuvan Malagan tuliterän kongressikeskuksen upeasta arkkitehtuurista.



Aurinkosuojauksesta on jälleen puhuttu mediassa kiitettävän paljon. Tuntuu kuin ihmiset olisivat oikeasti alkaneet havahtua auringonoton vaaroihin, ja rusketuksen ihannoimisesta oltaisiin vähitellen luopumassa. Lehtien sivut ovat täynnä erilaisia aurinkosuojausvinkkejä ja informaatiota ihosyövistä. Ihosyöpiin me perusihotautilääkärit törmäämme todellakin päivittäin. Tänäänkin oli kaksi potilasta. Tuli vain mieleen, että olisivatkohan nämäkään potilaat tässä leikkaushoitojen suunnittelussa, jos olisivat aikoinaan nuoruudessa olleet tietoisia auringonvalon vaaroista ja olisivat ymmärtäneet suojautua asianmukaisesti vaatetuksen, hatun ja riittävän vahvojen (vähintään 15 suojakartoimilla varustettujen) suojavoiteiden avulla. Muistakaa myös te arvoisat psorikanssakulkijani auringon vaarat! Tietenkin tulee nauttia kesästä ja siitä, miten ihotilanne useimmilla viimein hellittää - joillakin jopa dramaattisesti - ja miten kutina rauhoittuu ja uusien pisaroiden ja plakkien ilmaantuminen lopulta samaten. Auringossa on ihanaa maata ja puhumattakaan silloin, kun tietää, miten hyvää se saattaa myös psorille tehdä. Mutta jos iho pääsee edes kerran palamaan, niin psori saattaa heti leimahtaa, etenkin laaja-alaista ihosairautta potevilla. Ja jokainen ihon punehtuminen ja ruskettuminen ilman edeltäviä vahvojen suojakertoimien käyttöä lisää hurjasti ihosyöpäriskiä. Allekirjoittaneen yhteistyö nupson kanssa jatkuu. Ensi viikolla on Helsingissä informaatiotilaisuus ja syksylle on suunnitteilla tänne Ouluun yhteistä tilaisuutta myöskin. Siitä enemmän tuonnempana. Ja uusia videoblogejakin on kuvattu, seuratkaa sivuja!
Suora linkki | Tagit: psoriasis, auringonotto, aurinko, ilmastohoito










